lauantai 1. kesäkuuta 2013

Huominen meditaatio - lisäinfoa

Tässä vielä lisätietoa huomisesta meditaatiosta jonka luin tänään Aisha Northin sivuilta. Tässä Aishan teksti:

" Rakkaat ystävät,

Viime yönä näin valtavan ihanan vision. Näin vihdoin itseni avaamassa sydäntäni kurottamalla rintäkehäni sisään ja nostamalla sydämeni ulos. Pidin sitä käsissäni ja vapautin sen sitten ilmaan, ja se lensi kuin lintu. Mutta se muuttuikin kauniiksi puhtaan siniseksi perhoseksi ja se liiteli yläpuolellani. Avasin rintakehäni vieläkin avoimemmaksi ja annoin valon tulvia sisään täyttämään rintakehäni aivan täysin, syvintä nurkkaa myöden. Sitten rintakehästäni lähti lentämään ulos satoja perhosia, jotka kaikki olivat saman sininen värisia kuin ensimmäinenkin. Ne kaikki lensivät maailmalle ja jokainen laskeutui eri ihmisen päälle. Näin niiden laskeutuvat jokaisen teidän päällenne, perheeni, ystävieni, tuntemattomien, oppaideni ja verhon takana olevien perheenjäsenten päälle.

Se oli todella kaunista ja pystyin tuntemaan miten rakkaus tulvi lävitseni näihin perhosiin ja jokaiseen ihmiseen joita ne koskettivat.  Mietin; " Eikös tämän pitänyt sisältää myös vastaanottamista?" ja sitten näinkin jokaisen perhosen joivat valoa jokaisesta niistä ihmisestä joiden päälle ne olivat laskeutuneet. Tämä ihmisten valo oli kuin kukan nektaria ja yhtäkkiä jokainen ihminen muuttui hyvin kauniiksi kukiksi, ruokkien perhosta joka istui kukalla. Tunsin kuinka täytyin itse näistä kaikista pienistä nektarin pisaroista joita joka ikinen perhonen joi. Katsoin itseäni ja näin miten olin peittynyt satoihin eri kokoisiin ja värisiin perhosiin ja ne joivat myös valoa minusta, minun nektariinia. Tästä ymmärsin, että moni muukin on oppinut miten sydän avaataan valolle ja oppinut ravitsemaan itsensä tästä lahjasta, tästä nektariinista, jota saamme ympäriltä olevilta ihmisiltä ja oppailtamme tuolta toiselta puolelta.

Tämä oli hyvin intensiivinen ja kaunis kokemus, ja se oli täydellisin kuvaus kuvaamaan mikä näiden yhteisten tapaamisten tarkoitus on. Tällä kertaa on meidän vuoromme ottaa vastaan, meidän vuoromme juoda tätä rakkauden ja valon nektaria, jota jokainen meistä ja koko luomakunta on tarjoamassa meille. CC ( constant companion = jatkuvat seuralaiset joita Aisha kanavoi) kuvaili tätä minulle aamuisessa viestissään seuraavasti:

"Huomenna, teidät kaikki kutsutaan istumaan yhdessä ja taas kerran yhdistymään sisimpään olemukseesi. Sinua pyydetään myös avaamaan sisin pyhäkkösi ja ottamaan vastaan yläpuolelta tuleva valo sisääsi ja antaa sen täyttää tämä pyhä paikka sisälläsi aivan maksimiinsa. Koska nyt kun valo on täällä, rakkaat ystävät, se on täällä sen vuoksi, että se voisi ojentaa teille auttavat kätensä, jotta pystyisitte luopumaan viimeisestäkin esteestä jonka tunnet olevan tielläsi. Monelle teistä nämä esteet kantavat mukanaan paljon raskautta, kun taas toisille ne voivat tuntua hoyhenen kevyiltä, mutta meille (CC) ne ovat tasapuolisesti tärkeitä. Joten tällä kertaa me pyydämme teitä sanomaan KYLLÄ valon vastaanottamiselle niin, että pystyt vapauttamaan itsesi täysin niistä esteistä joita saatat vielä kantaa mukanasi.

Koska tämä matka on matka, joka voidaan suorittaa ainoastaan silloin kun olet kokonaan ilman esteitä, ja tällä kertaa sinä tulet saamaan kaiken mahdollisen avun jotta kykenisit ottamaan vastaan tämän taivaallisen rakkauden ja valon lahjan joka virtaa eteenpäin katkeamattomana virtana. Se auttaa sinua puhdistumaan kaikesta mitä et enää tarvitse elämääsi ja se auttaa myös sinua löytämään kaikki piilossa olleet aarteet joita kukin teistä kantaa sisällään. Koska teissä on paljon enemmän kuin olette itse vielä kyenneet näkemään ja nyt  tuo kaikki suuruus on valmis hohtamaan teissä. Ja tämä on sisällänne, ihan joka ikisessä teissä, ja ajattelitpa sitten että olet sen arvoinen tai ettet voi vastaanottaa sitä, ja näytät sen, niin me näemme sen ja tulemme auttamaan kaikilla mahdollisilla tavoilla jotta pystyisit vastaanottamaan sen. Koska nyt on tullut aika teidän loistaa koko kokonaisuudessanne.

Ja muistutamme vielä, että tämä ei ole jotain mitä teidän pitäisi tehdä yksin, kaukana siitä, sillä mitä enemmän avaat itsesi vastaanottamaan muiden apua tässä tehtävässä, sitä vahvemmaksi tulet. Koska sinä olet osa jotain paljon laajempaa ja kaikki voipaa, mutta jos et näe itseäsi yksittäisenä hohtavana pisteenä tässä valtavassa valon verkossa, jossa jokainen ruokkii toinen toistaan loputtomalla valolla, sinun oma valosi heikkenee pikkuhiljaa. Tämän vuoksi sinun täytyy hyväksyä tämä yhteys, et ole enää yksinäinen olento kellumassa tummassa meressä. Sinä olet vain näkyvissä oleva huippu tässä valtavassa yhteisessä valoverkossa ja oma valosi tulee kirkkaammaksi vain avautumalla ajatukselle, että olet osa tätä suurta perhettä. Joten yksin matkaaminen on tosiaankin ohi, ja sunnuntaina tämä kaikki tulee meille vielä selvemmin esiin kun kutsumme teidät jälleen kerran astumaan sisään tähän laajaan rakkauden ja valon valtamereen. Ja pyydämme teitä, että joisitte niin paljon kuin vain pystytte tuosta valosta. "

Aisha jatkaa:

Tiedän, että koitan tehdä parhaani juodakseni itseni täyteen ja toivon, että jokainen teistä tekee saman. Me kaikki ansaitsemme sen, jokaisen kallisarvoisen tipan, vaikka yrittäisimme miten kovasti ajatella ettemme ansaitsisi. Me olemme antaneet kaikkemme tähän matkaan, ja nyt on tullut aika jälleen täyttää lasimme, ja pysähtymättä kunnes lasi kirjaimellisesti tulvii yli. Lähde joka tarjoaa täyttämään lasimme, ei tule koskaan enää loppumaan. Joten huomenna, sunnuntaina 2.6. klo 22.00 suomen aikaan, istun alas ja yhdistyn itseeni. Sitten kutsun lähdettä ja pyydän täyttämään itseni valolla, joka ikisen hiukkasen minussa jotta pystyisin luopumaan kaikesta mitä en enää tarvitse kanavissani, jotta tämä valon virta ei koskaan enää hidastusi millään mahdollisella tavalla. Ja kehotan teitä kaikkia tekemään samoin.

Muistuttaisin vielä, että teidän ei tarvitse yhdistyä tähän tapaamiseen välttämättä juuri tähän mainittuun aikaan (22.00 suomen aikaan) jotta pystyisit ottamaan osaa tähän yhteiseen tapaamiseen. Ainut asia mitä sinun pitää tehdä on löytää sopiva aika itsellesi jotta voisit istua alas ja avata sydämesi tälle valon vastaanottamiselle ja itsesi täydentämiselle jotta kaikki turha taakka huuhtoutuisi pois.

Ihanaa ja jännittävää meditointia huomiselle Ü 

5 kommenttia:

  1. Heipsan!
    Laitoin blogiini kokemuksen meditaatiosta, ihan ihmeellistä :)

    VastaaPoista
  2. Olipa valtavan ihana kokemus sinulla :) Minulla oli tällä kertaa enemmän geometrisiä kuvioita, mutta tässä kokemus :)

    Hätinä kerkesin yrttikurssilta kymmeneksi takaisin kotiin ja koska tuo koko sunnuntai sisälsi vahvaa puhdistusta, niin olin melko pökerryksissä jo kun tulin kotiin. Huomasin, että minun oli vähän huono keskittyä vaikka minua vahvasti ohjattiin niin sanottuun meditatiiviseen tilaan. Maadoitin itseni ja pyysi oppaitani auttamaan minua avautumaan ja vastaanottamaan näitä uusia valoenergioita. Saavuin lammelle jonka reunustat olivat jo aivan täynnä ihmisiä ja hyvin vaalean vihreä hehku leijui koko paikan päällä. Jokainen istui omilla paikoillaan ja minäkin näytin asettuvan samalle paikalle kuin viime kerralla. Kuulin kuinka Aisha ilmoitti kaikille, että avautukaa vastaanottamaan valoa ja niin lammesta nousi jalkuvana virtana keijupölyä kuvaavia pieniä hohtavan sädehtiviä valojuovia jotka koskettivat ihmisten ihoa ja saivat heidät hohtamaan vieläkin enemmän ja jatkoivat sitten matkaansa seuraavaan ihmiseen. Näin nuo valojuovat koskettivat jokaista ja jakoivat yhteistä valoa kaikille.

    Tässä vaiheessa minulle näytettiin geometrisesti miten kunkin yksilön tulo valoverkkoon vaikutti kokonaisuuteen. Yksilö olo kuin piste josta lähti pääilmansuuntiin valojanat ja kun tämä yksilö istuutui paikoilleen, yhdistyi hän kaikkien ympärillä olevien ihmisten valojanoihin, tehden valoverkosta ehjän siltä kohtaa. Tällä lailla kaikki olivat osa valtavan isoa valoverkkoa. Sitten sain seuraavaksi kuvan hunajakennomaisesta rakennelmasta jossa kukin yksilö oli tällaisen yhden kennon sisällä, mutta tiiviisti kytkettynä toisiin ihmisiin kennorakennelmassa :)

    Seuraavaksi minulle näytettiin kultainen miekka ja sen jälkeen soturi jolla oli rautainen haarniska.

    Sitten kuulin kun meitä puhuteltiin: Maan asukkaan, te rohkeat soturit, olette astumassa valoon. Miten kunnioitammekaan kykyjänne maanpäällä. Olette mestareita, opettajiamme. ( teksti oli hienompi, mutta en muista sanatarkkaan).

    Sitten minulle laskettiin korkeuksista pyöreä ja litteä kristalli jonka sain sydämeeni suuni ja nieluni kautta. Se asetettiin kyyneleen myotoisen kristallin yläpyolelle, jota en edes muistanut omaavani, vaikka se on joissain yhteyksissä käynyt mielessä.

    Koko meditaation ajan kuulin vahvaa huminaa, kuin tuulen huminaa aavassa maastossa ja valon välkehdintä oli voimakasta, minua myös tönittiin ja asentoa korjattiin monta kertaa. Lopuksi koin taas ne ihanat kuplat jotka juoksivat läpi kehoni ja tiesin, että meditaation virallinen osuus olisi ohi. En olisi kuitenkaan millään malttanut luopua tuosta tyyneydestä ja nousta ylös, niin ihanaa se oli :)

    Unen aikaan näin vielä unta että joku antoi minulle valoa suoraan sydämeeni, mutta en muista kuka :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kokemus sinullakin! Nyt kun mainitsit noista kuplista niin muistin että minulla oli myös jaloissa sellaista tuntemusta, ikään kuin pieniä kuplia olisi noussut varpaista sääriin ja sen jälkeen aloin ajatella jo arkisia asioita ja päätin meditaation.
    Mielenkiintoinen päivä sinulla muutenkin, odotan innolla bloggausta siitä:)

    VastaaPoista
  4. Taisi arkkienkeli Mikael vierailla visiossani, koska hänen tunnusmerkkinsä ovat soturi, miekka ja vanhan ajan haarniska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, mihin tämä vielä meidät johdattaakaan :)

      Poista