sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Enkelimeditaatio retriitti Wäärälässä II

Jossain vaiheessa yötä heräsin jonkin asteiseen valvetilaan. Tunsin tietynlaista painovoimaa kehossani ja tunsin kuinka läpi kehoani kulki keltaisia ja vaalean vihreitä valojuovia, sekoittuen välillä tosiiinsa ja jatkaen sitten taas kulkuaan omiin suuntiinsa. Sitten nukahdin taas uudelleen... Näin unta, että olin taas kerran Austariassa. Meloin surffilaudan päällä maaten kauemmaksi ulapalle. Vierelläni ui pieni valko-musta laivakoirani (semmoinen pieni niin kuin piirretyissä), joka aina hyppäsi laudan kyytiin sitten kun lähdin surffailemaan aalloilla. Meloessani hitaasti eteenpäin, huomasin miten merestä nousi hyvin hitaasti olioita jotka muistuttivat rauskun suupuolta niiden mahan alla. Muistan olleeni hiukan varuillani ja tutkivan jännityksellä syvän siniseen syvyyteen, ettei sieltä vain olisi hyökkäämässä haita. Vihdoin kuitenkin rauhoituin kun huomasin, ettei nuo olennot tehneet minulle mitään. Olentoja nousi ympärilleni yksitellen ja tunsin olevani niiden suojeluksessa. Lopetin melomisen ja ojensin kädet sivuilleni vieläkin surffilaudan päällä maaten aivan kuin olisin syleillyt merta ja tunsin valtavan syvää yhteyttä tuohon syvän siniseen ja kirkkaan puhtaaseen mereen. Tunne oli niin valtavaa, etten osaa sitä edes oikein sanoilla kuvata.. Muuta en unesta muista ja pikkuhiljaa mieleeni alkoi tunkeutua iloista puheen sorinaa makuuhuoneemme oven takaa. Talo oli selvästikin heräilemässä Ü

( tällä ihanalla pihanurmella pidimme aamujoogan )

Mikä aloitus päivälle ja jatko eilisillalle! Tuntui, ettei tälle yhdistymiselle olisi tullut loppua ollenkaan Ü Aloitimme päivän Shindo joogavenytyksillä ja ihanaa miten opin uusia liikkeitä avaamaan yläselkääni, joka on jo pitempään ollut tukossa. Aamupalan jälkeen siirryimme heti päivän ensimmäiseen meditaatioon. Pyysimme Arkkienkeleitä ja ylösnousseita mestareita tueksemme ja avuksemme päivän harjoituksiin, koska tänään saimme kokeilla omia kykyjämme!! JEE!! Olin ihan innoissani, koska en ole koskaan vielä kokeillut hoitaa ketään toista, saati toiminut hänelle kanavoijana Ü Sain parikseni Sarin joka oli tuttu jo itse asiassa kevään kurssilta ja päätimme mennä ulos ison puun juurelle, koska olin eilen saanut kehoituksen maadoittaa itseäni paremmin. Olin niin innoissani, että en malttanut pysyä nahoissani Ü Kysyin olisiko ok jos minä hoitaisin ensin ja varmistin, että oliko ok että käyttäisin kiviäni hoidon aikana. Hui, miten minua jännitti Ü Ei niinkään itse hoidon antaminen, mutta se että tuntisiko hän energiani niin voimakkaasti kuin itse ne tunnen.

Asettelin kivet paikoilleen ja otin johtavan vuorikristallini käteeni ja aloin hommiin. Kävin kivet läpi chakra chakralta ja pyysin aina puhtaita ja parantavia energioita virtaamaan vuorikristallini kautta näihin chakrojen päällä oleviin parantaviin kiviin ja pyysin kiviä näin levittämään valoaan ja parantavaa voimaansa chakraan puhdistaen sen ensin ja täyttäen sitten valolla ihan jokaista kolkkaa myöden. Jossain kohtaa huomasin, että pyyntöni oli aina hieman erilainen kuin edellisen chakran ja oivalsin, että puhe itselleni oli jo itse asiassa kanavointia ja tämän ymmärrettyäni aloin kertomaan mitä näin chakrojen kohdalla. Minulle näytettiin myös värejä, jotka yritin tulkita parhaani mukaan aina tiettyyn chakraan liittyen. Harmi, että jouduin loput chakrat menemään nopeutetusti läpi, koska aikaa oli vain 15 minuuttia per hoitaja. Oli kuitenkin huikeaa tehdä ensimmäinen hoito ja saada siitä niin hyvää palautetta. Se vahvisti edelleen uskoa näihin uusiin kykyihin jotka on nyt kevään myötä vahvistuneet Ü

Seuraavaksi minulla oli kunnia saada enkelihoitoa ja miten ihana rauhallisuus kehooni levisi heti hoidon alussa. Näin valtavan kirkasta valoa koko hoidon aikana ja varsinkin sydän chakrasta alaspäin tunsin jääkylmää energiaa virtaavan kehooni ja kaikista vahviten juurichakraani, jossa jo eilen kerrottiin olevan jotain tukkeumaa. Aivan ihana enkelien hoita, joten iso kiitos Sarille tästä vapauttavasta hetkestä Ü

Seuraavaksi edessä oli lisää meditointia, äänimeditointia ja maapallon parantamista. Meditoinnin aikana näin koko ajan vihreää väriä ja energia tuulahdukset kävivät jaloissa, aivan kuin joku olisi kulkenut ohi. Äänimeditaatio, mantrojen laulu on aina ollut hyvin voimakasta itselleni, loppusoinnuissa kun ääniaallot yhtyivät yhdeksi vahvaksi soinnuksi, tuntui kuin olisi ollut täysin yhtä tuon äänen kanssa, hyvin vahvaa tuntemusta äänen värähtelyissä, kuin olisit leijunut äänen mukana aina niin kauan kuin se kesti. Oikein odotin aina seuraavan mantran loppusointua, että saisin taas kokea tuon vahvan värähtelyn sielussani Ü

Sitten teimme maapallon parantamismeditaation kuvitellen maapallon keskelle rinkiämme ja käsistämme ohjautuvan parantavaa energiaa koko maapallon suojaksi. Aivan alussa mielessäni käväisi kuvia ihmiskalloista ja haamuista, mutta ne kaikkosivat yhtä nopeasti pois kuin olivat tulleetkin. Tunsin maapallon energia vahvasti käsipohjissani ja tuntui kuin olisi pitänyt käsiäni itse asiassa maapallossa kiinni ja tunsin maapallon energisyyden ja eloisuuden käsipohjissani. Jouduin jopa välillä vähän laittamaan käsilläni vastaan, koska energia oli niin voimakasta. Kohta alun jälkeen näin käsistäni lähtevän pienen pieniä kristallikiviä lauttana maapallon ympärille muodostaen lopuksi maapallon päälle sädehtivän ja suojelevan kristalliverkon, se oli niin tiheä, että itse maapalloa ei näkynyt sen sisältä. En voinut muuta kuin hymyillä mielikuvalle Ü

Tämä toinen päivä meni hieman kuin unessa, en muista enää mitä tehtiin missäkin järjestyksessä, mutta pienen tauon aikana otin kamerallani muutaman kuvan tuvasta jossa meditoimme ja kas kummaa muutamaan kuvaan ilmestyi ihanaisia enkelipalloja Ü Tässä alla kuvia...



Voi miten ihana päivä tai kaksi päiväinen meillä olikaan. Ilmat oli mitä ihanimmat ja energiat mitä parhaimmat. Tutustuin uusiin ihaniin ihmisiin ja side aiemmin tapaamiin vahvistui. Merja, retriitin vetäjä, oli ihanan pirskahteleva luonteeltaan ja ohjasi meitä todella hyvin energioidemme ja kykyjemme ääreen. Tarjoilut olivat hyviä ja nukkumapaikat olivat hyviä ja kaikki oli vaan niin ihanaa ja hyvää Ü Kiitos kaikille mukana olijoille, että sain tutustua teihin ja kiitos Tuulalle ja hänen suvulleen noin ihanasta paikasta ja että he ovat sen tällaisiin tapahtumiin halunneet valjastaa. Ja suuri kiitos vielä Merjalle kaikesta tietoudesta ja osaamisesta jota saimme. Olin ihan pyörällä päästäni kun lähdin ajelemaan kotia kohti Ü

Koti matkalla vielä hiljaa mielessäni ihmettelin päivän tapahtumia, katsoin käsiini ja mietin, että voiko käsissäni tosiaan olla tällaisia voimia ja olisiko minusta toisten hoitajaksi. Samalla katsahdin ylös ja huomioni kiinnittyi kirkkaan keltaiseen numerosarjaan moottoritien kyltitysten alapuolella: 999 ja kotiin päästyä en malttanut olla tarkistamatta mitä tuo numerosarja tarkoittaisi. Tässä selitys:

Enkelinumerot 999

Numeroiden esiintyessä tuplana tai triplana samassa numerosarjassa vahvistavat ne numero 9 merkitystä kaksin tai kolminkertaiseksi. Nämä tripla energiat jotka liittyvät numeroon 9 viittaavat kommunikaatioon, sisäiseen vahvuuteen, humaanisuuteen, johtamiseen positiivisena esimerkkinä, intuitioon ja oivallukseen, henkiseen heräämiseen ja valaistumiseen, valotyöskentelyyn ja toisten palvelemiseen, positiivisena esimerkkinä olemiseen, universaaleihin henkisiin lakeihin ja elämän tarkoitukseen sekä sielun tehtävään

Ja koska numero 9 edustaa loppuja ja sulkeutumisia, tämä tripla numero viittaa siihen, että jotkut aspektit elämässäsi ovat lähestymässä loppuaan tai jokin tärkeä vaihe tai sykli on loppumassa. Luota, että tämä tapahtuu hyvin karmisista syistä ja että saat siitä todisteita lähitulevaisuudessa. Tämä lopun kohtaaminen putsaa tietäsi jotta voisit täysin toteuttaa pyhää elämän tarkoitustasi ja sielusi tehtävää, kuten sielusi kohtalo sinulle on määrännyt. Luota siihen, että kaikki tieto, ohjaus ja apu jota tulet tarvitsemaan polullasi tullaan toteuttamaan enkeleiden ja universumin energioiden toimesta. Numerosarja 999 on vahva viesti sinulle paneutua täysillä elämäntehtävääsi ilman viivytyksiä. Kuuntele enkelien ohjausta, jos tunnet epäilyksiä uutta polkuasi kohtaan.

Tämä numerosarja voi tarkoittaa myös, että jokin tietty jakso tai vaiheet elämässäsi ovat kohdanneet loppunsa ja että voit odottaa monia sulkeutumisia elämässäsi. Älä pelkää, koska tämä kaikki valmistaa sinua aloittamaan uuden ihanan elämän sekä elämäntavan ja saat huomata miten kaikki osat loksahtavat kohdilleen mahdollisimman positiivisin tavoin.

Tämä enkelinumero 999 on merkki siitä, että valotyöntekijä on astumassa kenkiinsä ja on valmistautumassa työskentelemään niin ihmiskunnan kuin koko maapallonkin puolesta.

Tuntui, että tämä vahvistus oli kuin täydellinen loppu täydelliselle retriitille Ü Mutta ei se loppunut vielä siihen. Kohta kotiin tultua kehoon hiipi valtava väsymys ja koitin parhaani mukaan taistella sitä vastaan. Ymmärsin kuitenkin, että minun pitäisi mennä jo pitkälleen koska olimme latautuneet niin täyteen energiaa Wäärälässä, että näiden energioiden ja uusien koodausten olisi pakko saada rauhassa sulautua olemukseemme. Lopulta kahdeksan maissa hipsin makuuhuoneen puolelle ihan silmät ristissä, mutta en malttanut mennä suoraan nukkumaan vaan halusin kirjoittaa tästä ensimmäisestä hoitokerrastani "enkelikirjaani". Jostain syystä tämän jälkeen päädyin vielä selailemaan vanhempia tekstejä tuossa oman kehitykseni päiväkirjassa ja mitäs sieltä löytyikään. Tässä muutama kommentti henkiparantajilta ja meedioilta joiden työnä olen käynyt viime kesän ja syksyn aikana.

" Minua kehotettiin vahvistamaan juuri chakraa ja opettelemaan oman mielipiteen esiin tuomista (kurkkuchakra)" 

" Olet menossa kohti muutosta, kohti sitä mitä oikeasti olet"

" Aistin sinusta hyvin syvää viisautta, aivan kuin jonkun hyvin vanhan sielun viisautta, mutta olet oppinut jo hyvin pienenä peittämään tämän viisauden koska sinua usein kiusattiin sen vuoksi, etkä halunnut joutua silmätikuksi tai joutua syrjityksi." 

" Vahvista yhteyttäsi juurichakraan, koska yhteytesi ylös päin on niin vahvaa "

" Sinun oppaallasi on hyvin viisas katse, hän on joutunut jarruttelemaan sinua useampaan otteeseen, oletko huomannut? Tuon tähän nyt vähän huumoria: Ottanut sinua vähän kuin takaa päin henkseleistä kiinni. Me näemme tarpeen toteuttaa asioita nyt kun olet maan päällä, joistakin asioista on sopimus, on kuin aikajana ja siinä kuin sopimuskohtia"

" Enemmän luomisvoimaa. Itsekriittisyys, voidaanko ajatella, että joskus lapsi voi yrittää itsekriittisyyden avulla korjata näkemiään virheitä, pieni hetki yritämme tuomaan tämän selvemmin. Joskus itsekriittisyys on kuin avain lukossa ja sitä käännetään väärään suuntaan. Moni lapsi maan päällä, kallisarvoinen, on hyvin itsekriittinen, sinulla myös ympärilläsi heitä, monen sydän suree, on kuin tavoittamattomissa tai saavuttamattomissa. "

"Liian korkeat vaatimukset aiemmin nyrjäyttäneet nilkan, sydämen ilo tärkeää, tulet ihailemaan kättesi töitä vielä moneen kertaan. Nyt ei ole kysymys siitä oletko taitava vai et, osaatko vai et, kykenetkö vai et, oletko kallisarvoinen? Siitä ei ole kysymys, on kysymys siitä perhosten matkasta. Koe onnistumisen riemua ja sitten huikkaat taivaan isälle, että Kato kun hyvä! ja hänellä on taas aihetta paukutella henkseleitään."

" Tämä aika uniikki, kouluttaa monella tavoin. Yksi koulutus saattaa olla juuri itseluottamuksen löytyminen luomisen kautta. Kirjailijan lahja, omat sanat, niin että hänen katseessaan on täydellinen tasapaino, ja sinä olet tuon katseen lapsi, ja hän auttaa sinua näkemään itsesi, oikeassa valossa, ja silloin ne asiat vain loksahtavat kohdalleen."

"Maailma on matka, ihmeellinen sellainen, se on myös sydämen matka ja se kannattaa tehdä. Tässä ajassa moni lapsi epäilee matkalippuaan, matkalipun saaminen tähän aikaan. Sinua tarvitaan täällä, se rakkaus jota ilmennät, se on suuri lahja kokonaisuudelle."

Olen saanut useaan otteeseen kehotuksia vahvistamaan juuri- ja kurkku chakraani, mutta nyt vasta jotenkin se kolahti tajuntaani, että minun tosiaan tulisi vahvistaa juurichakraani jotta pystyisin ottamaan ohjausta paremmin vastaan. Ilman tukevaa pohjaa, liehun tuulessa kuin tuuliviiri, enkä saa kiinni mistään ajatuksesta tai neuvosta Ü Ja uskon, että tuo kurkkuchakra liittyy itsetuntooni sekä kykyjeni ja viisauteni epäilyyn. Jos teillä on vinkkejä näiden kahden syvempään maadoittamiseen ja puhdistamiseen niin otan niitä ilolla vastaan. Perinteiset yrttijuomat ja luonnossa samoilu ei näytä auttavan niin paljoa, nyt tarvittaisiin järeämpiä aseita Ü Hahaa... siitä tulikin heti mieleeni, että uusi kiveni Aragoniitti on vahva maadoittaja ja nimenomaan on hyvä maadoittamaan sielun fyysiseen kehoon ja siihen hetkeen missä fyysinen keho sijaistee.

(kuvassa Aragoniitti)

Vihdoin illalla kun maltoin ummistaa silmäni ja vaivuin uneen, niin näin unta siitä kun anoppini kanssa katselimme taivaalle jossa pilvistä muotoutui avaruusaluksia ja niitä oli paljon. Niitä sitten ihastelimme. Aamuyöstä taas näin unen jossa annoin jonkun tuttavani tyttärelle pehmoisen leluhevosen ja lapsi kiitti minua syvästi halaten. Hetken päästä hän ojensi käsiänsä vielä uudelleen halaukseen ja kun polvistuin hänen korkeudelleen hän painoi päänsä kaulaani ja halasi minua hyvin pitkään ja ote tuntui vain tiukkenevan, kuin hän ei olisi halunnut päästää irti ollenkaan. Yritin sanoa, että " näytäppäs nyt miten ihanan hevosen sinä oikein saitkaan" mutta ei, tyttö vain puristi halausotettaan enemmän. Muuta en unista muista Ü 

Ihanaa kerta kaikkiaan!
Suuri kiitos universumille näiden kaikkien
kokemusten mahdollistamisesta!
En voisi olla iloisempi ja kiitollisempi tällä hetkellä Ü
Kiitos, kiitos, kiitos!!










Enkelimeditaatio retriitti Wäärälässä I

Huh huh... johan oli energiatäyteinen retriitti Ü

Oli kunnia päästä taas Wäärälän vahvojen energoiden pariin Enkelimeditaatio retriitin merkeissä. En tule kertomaan kaikkea yksityiskohtaisesti mitä perjantaina ja lauantain aikana tapahtui, mutta haluan tuoda esiin omia kokemuksiani ja oivalluksiani retriitin ajalta. Täytyy sanoa, että täynnä ihmetystä ajelin kotiin päin lauantaina retriitin jälkeen Ü


Tämä yllä oleva ihana kivipöytä muodostui vahvaksi energiakeskukseksi koko retriitin ajaksi. Kukin sai laittaa pöydän äärelle omat voimakivensä latautumaan ja melkoista latausta varmaan saivatkin noiden kahden päivän aikana Ü

Tervetulokahvien jälkeen otimme pienen esittelykierroksen ja olin todella yllättynyt miten moni paikalla olijoista oli jyväskyläläinen Ü Tämä hehkutus lähinnä siksi, että olen uusi kaupungissa ja vanhan energiatukipiirini jäätyä Vaasaan mistä lähdimme tänne Jyväskylään, niin olen kaivannut uusia henkiystäviä täältä Jyväskylästä. Ihanaa oli tutustua teihin kaikkiin ja siis tarkoitan ihan kaikkia retriittiin osallistujia Ü

Esittelykierroksen jälkeen saimme valita kaksi korttia itsellemme, toisen enkelipakasta ja toisen tarot pakasta joihin saisimme tulkinnat myöhemmin. Itselleni nousi esiin kortit Intohimo ja Kuunteleminen.Aloitimme heti perään ensimmäisen Merjan vetämän meditaation ja meditaation aikana otimme vastaan arkkienkeleiden ja ylösnousseiden mestareiden parantavaa, eheyttävää ja vahvistavaa valoa. Meditaation aikana saimme nauttia myös ihanasta shamaanirummutuksesta, joka tuntui värisevän luihin ja ytimiin asti. Omassa päässäni alkoi ensimmäisellä rummutuksella jo vanhan intiaani miehen rituaalilaulu ja se jatkui vahvana koko tuon rummutuksen ajan. Ylösnousseita mestareita ottaessamme vastaan meditaation aikana, minulle ilmestyi itse Mestari Hilarion mielikuviini, kultaisessa kaavussa joka oli täynnä vihreitä sädehtiviä smaragdeja. Hän seisoi ylväänä laiturilla veden äärellä valtava kirkkaan vihreä majesteettinen päähine päässään. Kasvot olivat hyvin epäselvät, kuin liikkuvaa harmaata ainetta, jotka välillä muodostivat kuvan humanoidin kasvoista ja taas hetken päästä kuva ihmiskasvoista, kuin kasvot olisivat muuttuneet koko ajan erilaisiksi. Nyt jälkeen päin kun  luin Mestari Hilarionista niin tuo kasvojenkin vaihtelun tarkoitus jotenkin selkeentyi. Tässä pieni esittely tästä suuresta opettajasta: (piirsin myös kuvan millaisena hänet näin, mutta puukynillä siitä tuli aika haalea eikä tee täyttä oikeutta sille mitä itse näin mielikuvissani)

Mestari Hilarion


Mestari Hilarion on suuri ihmiskunnan opettaja, joka on vuosituhansien ajan auttanut ihmiskuntaa eri hahmoissa kohti valoa, rakkautta ja viisautta. Hilarionin monet inkarnaatiot maailmassa tunnetaan hyvin historian sivuilta. Heistä mainittakoon Filosofi Platon, Apostolit Johannes ja Paavali, uusplatonisti Jamblikhos sekä Suuri parantaja Hilarion. Erityisesti hän on tuonut ihmiskunnalle viidennen kosmisen säteen eli smaragdin vihreän säteen kautta tieteellistä tietoa ja uusia parantamiseen liittyviä metodeja. Hilarion opettaa edelleen ei-fyysisellä tasolla ja hänen temppelinsä sanotaan olevan Kreetan saaren yläpuolella. Hän on yksi niistä ihmiskunnan korkeista opettajista jotka valmistavat ihmiskuntaa ja planeettaa vesimiehen ajan suureen henkiseen vuodatukseen ja planetaariseen värähtelytason nousuun. Hilarion opetus on uutta ja luovaa, eikä koskaa nojaudu vanhoihin hokemiin ja ajatusmalleihin. ( tämä selittää sen miksi minulle on tuotu nyt vahvasti esiin vetovoima vihreään smaragdiin)

Meditaation jälkeen saimme tehtäväksemme kirjoittaa listan asioista joita haluaisimme elämässämme toteutuvan ja tätä listaa tukemaan saimme rukouksen joita voimme sitten yhdessä toistaa aina kun niin tunnemme ja haluamme vahvistaa noita unelmien toteutumisia. Meitä kehotettiin illan aikana menemään johonkin rauhalliseen paikkaan yksikseen ja lukemaan tämä rukous ajatuksella ja sydämellä suurille oppaillemme ja auttajillemme. Vinkkinä teille, jotka haluavat vielä vahvistaa tuota rukouksen eteenpäin menoa, pyytäkää avuksenne Arkkienkeli Sandalfonia joka toimii rukousten välittäjä ja vie ilolla rukouksenne eteenpäin suoraan lähteelle. Joillekin rukous voi olla hyvinkin henkilökohtainen juttu, mutta minä haluaisin jakaa teille omani, niin ehkä tästä olisi apua jollekin teille joka ei ollut mukana tuolla ihanassa enkeliretriitissä.

Rukous universumin
puhtaille energioille
( Toistetaan 3, 6 tai 9 kertaa )

Minä olen,
läsnäoloni nimeen,
kutsun seitsemää pyhää
arkkienkeliä ja heidän
valon joukkojaan.

Pyydän _____________
(pyhimys, arkkienkeli, ylösnousseet mestarit)
ohjaamaan valonne,
energianne,
ja tietoisuutenne,
siunaamaan kaikkea elämää
ja auttamaan minua
seuraavien päämäärien toteutumisessa.

(oma toivelista)
Opettakaa minua olemaan 
universumin puhtaan ja parantavan valon
kanava.
Antakaa tämän puhtaan valon
koskettaa jokaista elävää organismia
jonka kanssa olen tekemisissä.
Puhdistakaa kaikki kehoni
ja tuokaa kaikki itseni osat yhteen,
jotta voisin puhtaasti ja pyyteettömästi
jakaa rakkautta ympärilleni.

(rukous jatkuu)
Pyydän,
Minä olen läsnäoloani,
soveltamaman kutsuni,
oman sieluni
ja niiden sielujen parhaaksi
joiden puolesta rukoilen.

Sitten kun on lukenut tämän rukouksen itselleen haluamansa toisto kerrat voi rukouksen vahvistaa vielä decreellä, joka vastaa hieman kuin oikeusistuimen päätöstä, lain säädöstä, laki määräystä, kuin päätöstä ja vahvistusta omalle rukouksellesi. Itse valitsin tämän decreen, joka toistetaan kolme kertaa:

Jumalan valo ei koskaan petä,
ja rakastettu,
minä olen läsnäolo,
one se valo.

Minä kun olin nähnyt Mestari Hilarionin laiturin nokassa meditaation aikana, niin mielestäni se oli selvä kutsu häneltä mennä tekemään tuo yllä oleva rukous Wäärälän saunatuvan rannassa olevan laiturin päähän. Jäljellä oli vielä kuitenkin ensimmäisenä nostamiemme enkeli- ja tarotkorttien tulkinnat, joten treffit Hilarionin kanssa saivat vielä odottaa. Harmittaa kun en muista kovin paljoakaan omasta tulkinnastani muuta kuin sen, että enkelit ovat vahvasti yhteydessä minuun ja kruunu chakrani ja kolmas silmäni on hyvin avoinna ylöspäin. Olen myös nyt avautumassa aivan uudella tavalla energioille ja valaistumiselle. Arkkienkeli Rafaelin läsnäolo myös vahvistettiin minulle ja uskonkin, että hän tulee olemaan minulle vahva apu mahdollisissa tulevissa hoitotöissäni Ü

Arkkienkeli Rafael

Arkkienkeli Rafalein tehtävä liittyy parantamisen, intuitiivisten kykyjen ja viisauden lahjoihin. Hänen vastuullaan on opastaa ja auttaa ihmisiä ottamaan nuo lahjansa käyttöönsä. Rafael yleensä ilmaantuu silloin kun olet joko eheytymässä tai tekemässä suuria elämänmuutoksia.

Ilta loppui iloiseen saunomiseen, iltapalaan ja leppoisaan jutusteluun. Tuvan hämärtyessä ja kynttilöiden ja puheen sopinan tasaantuessa rauhalliseksi sorinaksi, päätin livahtaa yksin tuonne saunatuvan laiturille. Asetin tuolin laiturin päähän ja asetuin istumaan. Kello oli jo yli yhdentoista ja veden ääreen ei kuulunut mitään muita ääniä kuin satunnainen itikan ininä. Katselin ensin rauhassa maisemaa, seurasin hiljaa eteenpäin lipuvia usvapeittoja kun ne hiipivät täysin tyyntä vedenpintaa pitkin eteenpäin. Tunnelma oli hyvin mystinen. Hengitin muutaman kerran todella syvään ja vedin sisääni tuota taianomaista kesäyön tunnelmaa. Sitten aloin rukouksen lukemisen. Toistin rukouksen kolmeen kertaan ja koska teksti oli uusi niin jouduin aina välillä vilkuilemaan tekstin eri osia vihostani, koska ne oli kirjoitettu eri kohtiin. Lopuksi kuitenkin kiitin universumia ja suljin silmäni. Silmieni eteen luomieni taakse levittäytyi vahva kirkkaan vihreä väri joka oli hyvin elävää ja aaltoilevaa. Olin sanaton ja kokemus sai minut tuntemaan valtavaa kunnioitusta ja nöyryyttä luonnonvoimia ja henkiolentoja kohtaan. 

(saunomisen aikana otettu kuva tuolta ihanalta laiturilta)

Jonkin ajan kuluttua hipsin takaisin ihmisten ääreen täynnä sydämen hiljaisuutta ja vahvistusta. Nukkumaan menin niin valtavan hyvän olon kanssa, etten osaisi sitä edes kuvailla sanoin. 

Tähän loppuun on aivan pakko laittaa vielä selvitys Maya -syntymerkistäni joka jotenkin yhtäkkiä nivoutui yhteen ja avautui minulle tämän päivän kokemusten myötä.

Ben - Taivaanvaeltaja

Tule mukaani! Tunne tuo huumaava pilari joka johtaa
kulkunsa kehosi läpi. Ole täyttyvä totuudesta joka yhdistää
kaksi valtakuntaa. Taivas on siellä missä seisot! 
Minä olen sydämen salaisuus. kuuntele tätä salaisuutta:
Minä olen olemassa ja siksi olen!

Maya merkeistä BEN edustaa taivaanvaeltajaa, aaltoilevaa kiintopistettä, aika ja todellisuus matkaajaa, enkelien sanansaattajaa, pilaria joka toimii taivaan ja maan välillä, salaperäistä matkaa, sekä rohkeutta ja myötätuntoa. BEN tunnetaan taivaanvaeltajana joka kykenee loikkaamaan ulottuvuuksista toisiin auttessaan muita ymmärtämään taivaan maan päällä. BEN on olemukseltaa rajaton, mutta haluaa usein ottaa kuitenkin muodon enkelten viestien tuojana (tästä varmaan kumpuaa uusi kiinnostukseni kanavointiin). 

Yksilöä, joka kantaa mukanaan kosmista viisautta, voidaan kutsua taivaanvaeltajaksi, tietäjäksi tai Bodhisattwa - valaistunut. Silloin kun toiset näkevät tämän kaltaisen valon toisessa ihmisessä he tuntevat värähtelyjä suoraan taivaasta. Tällainen energia värähtely saattaa ilmentyä monesti sinun ja kokeneen gurun välisessä hoidossa, se saattaa ilmetä mestareissa jotka kantavat samanlaista energiaa kuin BEN tai se voi ilmentyä "energian vaihtona" sinun ja jonkin ihan tavallisen ihmisen välillä. Tällaisen energia värähtelyn kohtaaminen saa syvällä sisimmässäsi aikaan kaipuun yhdistyä uudelleen elämän lähteen kanssa. Tällaisessa rakkauden ja myötätunnon paikassa, silloin kun se ilmenee fyysisessä muodossa, koet myös valtavaa halua palvella valoa. Tämä paikka sinussa on se paikka jossa löydät rohkeuden täysin ilmaista pyyteetöntä raukkautta, jokaisella solullasi. Benin energia sinussa, pyytää sinua elämään läpi tämän uuden myytin tuoden taivaan maan päälle jokaisessa arkisessa toimessasi. Koska silloin kun elät tätä valoa kunnioittaen ja jakaen, se koskettaa ja herättää saman totuuden myös muissa: " Ole kuin viaton lapsi joka on astumassa taivaan valtakuntaan." 

Kun kerran olet ollut kosketuksissa tämän energian kanssa, sinä olet kuin iso kello jota on lyöty. Kosminen sointu, tämä uusi värähtely, jatkuu loputtomiin. Virratkoon valosi ja rakkautesi kaikkeen elävään jota kosketat ja täyttäköön ne iäksi. Kun alat herätä tähän uuteen todellisuuteen, kutsu BENin energiaa muistuttamaan sinua, että myös sinulla on siivet selässäsi. 

Ben edustaa tasapainoa elämässäsi - ei niinkään tarkoittaen staattista tasapainoa vaan dynaamista tasapainotilaa joka sisältää niin sinun tämän hetkisen olemuksesi fyysisessä kehossa kuin myös sen itsesi osan joka on syntynyt tähtipölystä. BENin sympolissa voit huomata, että taivaan pilarit eivät aivan uletu maahan saakka. Sinä olet se elementti joka näyttää puuttuvan kuvasta. Sinä olet yksi heistä jonka valo auttaa noita taivaan pilareita yhdistymään maahan. 

Yhdistyessasi näihin pilareihin sisälläsi, yhdistät samalla feminiinisen sekä maskuliinisen puolesi. Tuo feminiinisyyden ja maskuliinisuuden arkkityypit tasapainoon auttamaan niitä synnyttämään uudelleen tuon muiston itsestäsi pyhänä lapsena. Näiden pilarien yhdistyminen on kuvattu useassa kohtaa eri tähti-symboleja.   Vaikka maanpinnan ääriviiva näyttääkin olevan kahden eri ulottuvuuden raja, on se itseasiassa puoliläpäisevä kalvo joka edustaa erillisyyden illuusiota taivaasta. Se edustaa kuitenkin myös ohutta verhoa kahden todellisuuden välillä. Tämä kalvo sallii korkeampien mestareiden valon koskettaa niitä jotka kurkottavat heitä kohti. 

Astu tuon verhon läpi omalla tavallasi. Sinut on valjastettu tällä kyvyllä tehdä niin. Pyydä meditoinnin aikana, että sinulle näytettäisiin miten näiden todellisuuksien välillä voisi liikkua. Keskitä mielesi ja linjaa itsesi galaktisen pyörteen sekä ajan ja paikan kanssa. Tämä luo sinulle uuden painovoiman joka sallii sinulle luonnollisen pääsyn ulottuvuuksiin maailmojen välillä. BENin energia voidaan katsoa sillaksi kahden todellisuuden välillä. 

Avain näihin ulottuvuuksien maailmoihin vaatia itseensä menoa ja tuntemusta, että on kurkottamassa äärettömyyteen, näin rakentaen todellista itseään kokoon. Tältä uudelta perustalta, kiintopisteestäsi, sinulle avautuu lukuisat maailmat jotka eivät koskaan lopu. Sydämestäsi tulee resonoiva perusta kosmiselle tietoisuudelle joka puhuu rakkauden kieltä. Tämä on salaisuus jonka vain sydän voi tietää." Olen olemassa ja siksi olen", kun astut enemmän tähän "minä olen" läsnäoloon, sinusta yksinkertaisesti tulee alttari johon suuren luojamme tietoisuus voi laskeutua. Ja silloin kun yhdistyt tähän kosmiseen tietoisuuteen sinusta tulee taivaanvaeltaja tai henkinen seikkailija joka kykenee liikkumaan luonnollisesti eri todellisuuksien välissä ja kokemaan vapautusta tästä 3D maailmasta.

Silloin kun sinä tai muut matkustatte näihin toisiin ulottuvuuksiin, te muodostatte laskukanavan, sillan jota pitkin muutkin voivat palata omille tähdilleen. Valokehoasi on kehitetty ja nopeutettu, jotta olisit valmis muutokseen. Tämän valokehosi sytyttäminen tapahtuu luonnollisesti kun lähestymme näitä uusien todellisuuksian taajuuksia. 

BENin numero on 13 joka edustaa universaalia liikettä joka on kehittynyt valon kehityksen myötä. BENin väri on hempeä vaaleanpunainen, kuin sydän chakran väri, pyytettömän rakkauden väri. BENin energia auttaa sinua ilmaisemaan itserakkautta jokaiselle itsesi osalle täydellä myötätunnolla. Tähän väriin keskittyminen auttaa yhdistymään rakkauteen ja sen parantavaan voimaan.

Suosittelen vahvasti Päivi Kaskimäen Maya tulkintaa omasta syntymerkistäsi ja tarkoituksestasi tässä ajassa!! Itse sain ainakin vahvistusta omalle polulleni.


Seuraavan päivän tarina jatkuu seuraavassa postauksessa Ü 






tiistai 25. kesäkuuta 2013

Hellää hoivaa omalle keholle

Tämä on ollut todellinen kipujen päivä ja miten nuo nivelissä vihlovat kivut nujertavatkin niin tehokkaasti energian kehosta! Pitkästä aikaa selkäni oikkuili ihan toden teolla ja joka ikinen nivel kehossa tuntui olevan tulessa. Juuri ja juuri jaksoin 6 tunnin työpäivän raskaiden astioiden kantelua ja asiakkaille hymyilyä. Kotiin kävellessä lonkat tuntuivat jo menneen ihan juntturaan ja kävely oli hidasta ja vaivalloista.

Kotiin päästyä join ison lasin kylmää vettä ja asetin makuualustan lattialle valmiiksi. Hain hoitokivet ja lämmitin kaksi viljapussia selkäni alle, asetuin makuulle ja laitoin Novus Magnificantin meditaation " Tähtiportin läpi " soimaan ja antauduin energioiden hoivattavaksi. Hengitin sisääni jo tutuksi tullutta hyvin viileää ilmaa, parantavaa feminiinistä sydän energiaa ja huomasin, miten chakrani alkoivat pikkuhiljaa hellittämään. Puolen tunnin hoidon jälkeen päätin siirtyä sänkyyn loikoilemaan, koska lattia oli liian epämukava kipeälle selälle.

Join ison lasin vettä ja söin ison lautasellisen linssikeittoa, lämmitin viljatyynyt uudelleen, asettelelin ne lakanan päälle ja menin uudelleen makuulle. Lonkissa, polvissa ja nilkoissa tuntui valtavaa vihlontaa niin kuin myös niskoissa ja yläselässä. Hetken makoiltuani päätin koittaa käsieni uutta energiaa kipuihini. Nostin ensin kädet ylöspäin kämmenet kattoa kohti ja Maian esimerkin mukaan pyysin enkeleitä laskeitumaan käsiini ja pyysin, että heidän puhtaat ja hoitavat energiat saisivat virrata vapaasti käsieni kautta kehooni. Tämän jälkeen käänsin kämmenet alaspäin lonkkieni yläpuolelle (15-20cm päähän) ja pyysin hoivaavaa energiaa kehooni.

Tunsin niin kuin aiemminkin ensin viileää energiaa virtaavan lonkkiini. Kiitin enkeleitä suuresti avusta ja kohta tämän jälkeen oikean puoleinen lonkkani alkoi lämmetä pikkuhiljaa ja lopuksi lonkkani oli todella lämmin. Tästä lämpö eteni sitten reittäni pitkin polveeni ja kohta polveni oli todella kuuma, siitä se liikkui vielä säärtä pitkin alaspäin, mutta jostain syystä se ei mennyt nilkkoihin asti. Tämän jälkeen vasemman jalan polvi alkoi lämpenemään samalla tavoin ja en voinut muuta kuin nauttia tästä suuresta ihmetyksestä ja hoivasta! Minulla ei ole hajuakaan miten kauan pidin käsiäni lonkkien yläpuolella, mutta koska lämpö ei ottanut laantuakseen niin käsien väsyttyä, varsinkin tämä oikeanpuoleinen käsi, niin lopetin itsehoidon ja puristelin energian rippeet käsistäni. Lämmöntunne jatkui vielä hetken jaloissani ja uskon, että huojuin unen ja hereillä olon rajamailla. Miten ihanaa hoivaa ja huolenpitoa! Nyt sain konkreettisen todisteen siitä, että kyllä apua löytyy kun sitä vain hoksaa pyytää Ü Kiitin enkeleitä hoidosta sydämeni pohjasta!

Kummankin hoidon aikana valoenergiat olivat vahvasti ympärillä Ü Rohkaisen teitä kaikkia tutustumaan omiin voimiinne. Nämä energiat kun eivät ole kenenkään erityisoikeutta, vaan ne ovat meidän jokaisen käytettävissä jos vain haluamme ottaa ne käyttöömme. Hoito on hyvin edullista itse tehtynä ja säästää monia lääkäri ja lääkelaskuja Ü



torstai 20. kesäkuuta 2013

Jälleenyhdistyminen


Luin Adonain sivuilta ihanan tekstin parisuhteesta tai yleensäkin omista ihmissuhteista jotka ovat kohdanneet uuden käänteen oman sieluntutkimusmatkani myötä. Ihan alusta alkaen olen puhunut avoimesti miehelleni kaikki arkiset huolet ja maalliset ihmetykset, koskaan sen enempää miettimättä mitä hänelle kerron koska tiesin, että hän kuuntelisi aina tarinoitani innolla, mitä ikinä ne koskivatkaan. Tämän menneen, hyvin intensiivisen vuoden aikana ja varsinkin tämän kevään aikana olen yhtäkkiä huomannut, etten uskallakaan niin vapaasti enää kertoa uusia kokemuksiani energiamaailmaan liittyen. Tuntuu, kuin en voi sanoa kaikkea koska minua ei ymmärretä. Tuntuu, että joutuisin selittämään liikaa muille outoja käsitteitä jotka minulle ovat jo hyvinkin selkeitä ja pikkuhiljaa ovat tulleet jo luontaisiksi. Mieheni on varmasti huomannut tämän tietynlaisen puhumattomuuden, eikä kyse ole nyt siitä ettenkö haluaisi kertoa vaan pikemminkin siitä, etten oikein tiedä mitä kertoa. Tuntuu, että liian monesti joudun selittämään yhtä sanaa sen moninaisen historian kautta niin, että itse asian ydin unohtuu jo alkumetreillä :) Olen ollut hieman huolissani tästä asiasta ja pyytänyt enkeleitä vahvistamaan meidän (minun ja mieheni) kärsivällisyyttä tämän asian kanssa. Tunnen osittain tietynlaista yksinäisyyttä kun en voi kertoa kaikkea niin vapaasti kuin aiemmin ja uskon, että mieheni tuntee välillä olonsa hyvinkin ulokopuoliseksi kun hän kysyy mitä teen istuessani koneella ja vastaan " Luen vain näitä energiajuttuja". Ei hän kysele enempää, enkä minä useinkaan selitä enempää... ja tämä on todellakin saanut sydämeni tuntemaan hieman surua. Tunnistan välillämme kuitenkin hyvin vahvan siteen, vahvan henkisen siteen, ja tunnen sen vahvuuden hyvin voimakkaasti aina kun olemme toistemme lähellä ja luojan kiitos nautimme kumpikin toistemme läheisyydestä. Olemme kumpikin luonteeltamme kuin pikkulapsia jotka haluavat kaivautua hyvin rakkaan ihmisen syliin halailtavaksi ja tämä hellyys on ollut kantava voimavara parisuhteessamme. Tänään aamulla sitten luin Adonain sivuilta aivan ihanan tekstin tätä aihetta koskien ja minun on aivan pakko jakaa se teille :)

Toivottavasti tästä on lohtua jollekin toisellekin!

Kirjoittanut Christina Lunden (www.christinalunden.com)
Kesäkuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valotyöntekijät ovat yleensä sitä, mihin heidän nimensä viittaa - työntekijöitä. He palvelevat toisia monin tavoin. Muutama viime vuosi ovat olleet mielenkiintoisia ylösnousemusta koskevan informaation vuoksi, mutta rankkoja, koska olemme käyneet läpi hyvin monia epätavallisia tilanteita - ihmisiä on lähtenyt elämästämme ja toisinaan olimme tai tunsimme olevamme näkymättömiä. Koska olemme pärjänneet erittäin hyvin valon sallimisessa virrata lävitsemme ja ylösnousemusta kohti kävelemisessä (joskus haluten juosta), olemme ehkä tunteneet olevamme vielä enemmän irrallaan maatasosta, mikä on aiheuttanut syvää yksinäisyyden tunnetta.

Myös suhteissa voimme tuntea olomme yksinäiseksi. Joskus voi olla vaikeaa puhua kaikkea, mitä haluat puhua henkisistä asioista. Voi olla vaikeaa saada hänet ymmärtämään, miksi uskot niin, kuin uskot, miten sinulla on luottamusta tai miten puhut enkelien kanssa. Ehkä ajattelet, miten upeaa olisi, jos olisit jonkun kaltaisesi kanssa. Et ehkä oivalla sitä, että tuo ihminen on juuri se, mitä tarvitset auttamaan itseäsi ylösnousemaan. Enkelit selittivät kerran minulle, että aviomieheni oli hiekanjyvä osterissani. Se oli tietysti ärsyttävää joskus, mutta suhteemme teki minusta helmen! Uskon, että jollei suhdettamme olisi, en tekisi tätä työtä nyt. Hän auttoi minua kasvamaan eksponentiaalisesti. Se ei ollut pelkkää onnellista kasvua. Mutta katsomalla suurempaa kuvaa näen, mitä valtavaa roolia hän on esittänyt tietoisesti tietämättään siitä. 

Jos olet suhteessa, tunnet ehkä teidän kahden ajautuneen erilleen parin viime vuoden kuluessa. Kenties ylösnouset nopeammin kuin rakkaasi. Tai kenties tunnet, ettei hän ole kiinnostunut ylösnousemisesta. Älä anna sen huijata, mitä näet ulkopuolella. Monet ihmiset jotka ylösnousevat, olisivat yllätys meille. Tämä johtuu siitä, että ylösnousemuksessa on kyse sieluvaloenergiasta, ei siitä kuka tuo tietoinen ihminen on tässä yhdessä elämässä. Tässä on joitain Enkelien ehdotuksia auttamaan suhteesi uudelleenkäynnistämisessä

- Pyydä nähdä puolisosi/rakkaasi, niin kuin Enkelit näkevät.

- Näe hänet uusi silmin. Kuule hänet selkein korvin ilman mitään menneisyyden painetta. Elä nyt-hetkessä ja ajattele jokaista päivää lahjana.

- Hengitä, ennen kuin ajattelet tai sanot joitain tällaista "Hän aina tekee niin." Tai ajattelet tietäväsi etukäteen, miten hän reagoi johonkin. Kun ajattelet tai sanot "aina" rakkaastasi, se edustaa menneisyyttä, ja jos tilanne on näin, on ehkä jotain anteeksiannettavaa selvittääksesi sen.

- Sitten kosketa. Kosketa rakastasi. Rakasta häntä kosketustesi kautta.

- Yksinkertaisesti käsi selälle, kun kuljet ohi. Käsivarsi hartioiden ympäri, kun istutte tai kävelette. Pidä häntä kädestä tai jos edellisestä kerrasta on jo jonkin aikaa, laita kätesi hänen kädelleen.
Jaamme tämän informaation, koska SINÄ tarvitset kosketusta enemmän kuin hän. Sinun täytyy tuntea itsesi rakastetuksi. Olet huolehtinut muista - perheestä, ystävistä ja/tai asiakkaista. Voit olla loppuun kulunut muutaman viime vuoden pimeydestä. Valon tultua takaisin maan päälle tässä kuussa, sinun on aika yhdistyä jälleen. Yhdisty jälleen valoon. Yhdisty jälleen Enkeleihisi. Yhdisty jälleen rakkaisiisi. Yhdisty jälleen ihmisiin. Tapa tämän tekemiseen on yksinkertainen ja rakastava kosketus. On aika olla fyysinen. Työstät henkisyyttäsi koko ajan. Integroi nyt uudet ja parantuneet puolesi, uusi ylösnoussut henkiolemuksesi fyysiseen olemukseen. Ylösnousemuksessa ei ole kyse vain henkisyydestä, olemme henkisiä ihmisolentoja.

Tässä on pari lisäehdotusta rakastavista kosketuksista rakkaasi kanssa:

- Ennen kun menet nukkumaan illalla, suutele kumppaniasi laittaen samalla kätesi hänen sydämelleen ja toisen kätesi omalle sydämellesi. Tämä yhdistää teidät sydänten kautta koko nukkumisaikanne. (Se yhdistää fyysiset sydämenne, koska kosketat niitä, tunnesydämenne koska suutelet ja pyhät sydämenne, koska avaudut korkeimmalla, rakastavimmalla tavalla.) Tee sama sitten aamulla, ennen kuin tienne eroavat. Näet energian pehmenevän ja vahvemman yhteyden päivän aikana.

- Kun nukahdatte rakkaasi kanssa, pitäkää kädestä. Tämän itse asiassa aviomieheni keksi muutama vuosi sitten. Ehkä haluat kääntyä nukkumaan kyljellesi, mutta pitäkää muutaman minuutin kummankin ollessa unenpöppörässä. Kädestä pitäminen yhdistää kovasti kaikilla tasoilla.
Jos et ole rakkaussuhteessa tai sinulla ei ole läheisiä ystäviä, rakasta itseäsi enemmän. Puhu rakastavia asioita itsellesi. Halaa, kosketa lempeästi tai kättele toisia, silloin kun tilaisuuksia tulee. Pyydä Enkeleitäsi etsimään suhteesi tai ystäväsi ja tuomaan heidät luoksesi, jos sitä haluat. Valon ollessa takaisin maan päällä, ilmentäminen on nyt helpompaa, kun emme joudu työntymään yhtä suuren pimeyden läpi.

On ok mennä ulos maailmaan ja tuntea, mikä on muuttunut muutaman viime vuoden aikana, koska olet ollut planeettaverkkojen ulkopuolella kasvamassa henkisesti. Nyt on turvallista olla näkyvä. Tutki maailmaa yksinkertaisesti koskettamalla ihmisiä, kasveja ja eläimiä. Nämä yksinkertaiset kosketukset yhdistettynä uuteen henkiseen valoon auttavat sinua integroitumaan kaikkeen, mitä olet. Sinua rakastetaan!

Minä rakastan,

Christina

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Uusi Blogini kivillä hoitamisesta

En sitten millään malttanut olla paljastamatta uutta blogiani :) Pahoittelut, että se näyttää vielä hieman keskeneräiseltä, mutta koska energiapuolella olen saanut nyt kokea niin paljon kaikkea uutta omien käsieni ja kivieni kautta niin halusin tehdä tälle aiheelle aivan oman blogin :) Alla olevasta linkistä pääset helposti kurkkaamaan uuteen blogiini. Tervetuloa seuraamaan nyt myös tuota uutta matkaani energiahoitojen parissa!



tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kivillä parantaminen

Olen hetken jo etsinyt kivilleni jotain sopivaa säilytysastiaa, vähän ehkä jo mahdolliset tulevat hoitotoimenpiteet mielessä pitäen ja tänään törmäsin näihin alla oleviin ihaniin puisiin laatikoihin joita en voinut jättää kauppaan :) Halusin kuitenkin, että kivet voisivat lepäillä pehmeällä alustalla, joten ostin lisäksi myös autonpesusieniä ja ihanaa vaalean violettiä samettikangasta. Leikkelin pesusienestä sopivan kokoiset palat ja päällystin ne kankaalla ja tässä alla lopputulos :)


Kivet ovat tulleet nyt vahvasti jokapäiväiseen arkeen ja ostin tosiaan muutaman kirjankin kivillä parantamisesta. Ajatuksissa on myös pyörinyt tehdä aivan oma bloginsa noille kiviasioille, mutta se on vielä mietintämyssyn alla. Yllä olevassa kuvassa näette kuitenkin uuden tulokkaan, pitkulaisen vuorikristallin, jonka kanssa olemme pienellä tutustumismatkalla toistemme energioihin. Tarkoituksena olisi kosiskella kiveä alkamaan minulle johtavaksi kristallikiveksi, joka toimisi apurina kivillä hoitamisessa. Näiden parin ensimmäisen päivän aikana se on ainakin ollut jo hyvinkin myöntyväinen :)

Tein sunnuntaina pitkästä aikaa chakrojen puhdistuksen kivillä ja hitsi miten voimakas vaikutus niillä on, illlasta jo alkoi tulla ylävatsaan tukala olo ja maanantaina työpäivän aikana maha meni täysin tukkoon. Kuona lähti niin valtavalla voimalla liikkeelle, että tukki suoliston heti alkuunsa :) Koitin töissä ottaa lounastauolla puhelimen netin kautta enkelikortin ja sain aivan ihanan viestin Arkkienkeli Sandalfon:ilta " Tämä suuri ja mahtava enkeli on nyt luonasi ja voit tuntea hänen siipiensä viileyden ympärilläsi kun hän sulkee sinut siivillään syliinsä. Hän haluaa viestittää sinulle, että kaikki on hyvin ja että olet menossa aivan oikeaan suuntaan. Hän ymmärtää hämmennyksesi tässä tilanteessasi ja vakuuttaa, että kaikki asiat elämässäsi on paremmin kuin hyvin. Kaikki kokemukset joita sinulle tuodaan on osa polkua joka vie sinua lähemmäksi unelmaasi. Luota siihen, että unelmiesi puolesta tehdään kovasti töitä ja että tulet kohta saavuttamaan kaiken mitä olet ikinä halunnutkin. Pyydä Sandalfonia avuksi ja hän vie mielellään pyyntösi eteenpäin koskien sydämesi unelmia. Voit tuntea etuoikeutta, koska olet saanut tämän suuren ja mahtavan enkelin luoksesi." Ja täytyy myöntää, että huokaisin helpotuksesta ja tunsin suurta onnellisuutta sydämessäni.

 Kotiin päästyä olin aivan totaalisen rättiväsynyt ja päätimme mennä "pienille päikkäreille" jotka minun osaltani venähti aamuun saakka :) Nukuin railakkaat 11,5 tuntia putkeen! Tänään aamulla herätessä tunsin kolotusta pitkin kehoa ja päätin tehdä chakrojen puhdistuksen kivillä uudelleen heti aamusta ja hitsi miten olotila koheni heti hoidon aikana. Olen ihan innoissani näistä uusista taidoista kivien kanssa :) Johtavan vuorikristallin kosiskelu pitäisi olla ohi meditaatioretriittiin mennessä ja otan innolla kiveni mukaan tuonne viikonloppuun :)

Kivistä varmasti lisää vielä tuonnempana!




tiistai 11. kesäkuuta 2013

Viimeöinen uneni...

Näin viime yönä unta missä kävelin hieman vaivalloisesti eteenpäin ja lonkkiani särki inhottavasti. Kävelin ison heijastavan näyteikkunan ohi. Näin oman keinuvan kävelyni  ja huomioin, että minulla oli ulospäin pullistuneet länkisääret. Unessa ajattelin, että "Ai tuonko takia lonkkiani särkee?".

Lonkkani kipeytyvät yleensä aina työpäivän jälkeen ja välillä niitä vihloo kovaakin, mutta poikkeuksellisesti eilen kipuilu alkoi jo ennen kuin menin töihin (olin ollut vapailla) ja kummastelin mistä kipuilu voisi johtua. Unen nähtyäni en voinut välttyä ajattelemasta, että onkohan minulla jossain aiemmassa elämässäni ollut pahat ja kivuliaat länkisääret ja sen vuoksi lonkkiani kivistää nytkin aika ajoin. Nyt kun on puhuttu paljon siitä, miten meille tuodaan esiin vanhoja karmoja ja karmayhteyksiä puhdistumisen myötä. Kuka tietää Ü

Toisessa unessa tapasin taas vaalean pitkätukkaisen naisen ja muista unesta vain naisen ja valtavan oranssin ja tulenpunaisen väriroihun. Aivan kuin nuo värit olisivat jollain tapaa kieppuneet ympärilläni ja hoitaneet minua. Muuta en unesta muista :(

Tämä nainen on ilmestynyt nyt viime aikoina useamminkin uniini ja sen vuoksi muistin hänet viime yön unesta. Toinen tämän tapainen "Hoitaja-henkilö" on ilmestynyt uniini viime aikoina miehenä ja vaikken muista heidän ulkonäköjään enää herättyäni, niin jotenkin tiedän, että uni liittyi jotenkin heihin ja heidän antamiin oppeihin :) Toivottavasti muistan opit paremmin unen aikana siellä toisissa maailmoissa :)

Siitä tulikin mieleen yksi vanha kanavointi Adonain sivuilta aikoja sitten, jossa sanottiin, että mitä enemmän ihminen elää maanpäällä 3D elämää (vastoin sieluntehtävää), sitä enemmän hän tarvitsee unta, koska unessa hän pystyy toteuttamaan itseään korkeammilla värähtelyillä. Eli jos sinusta tuntuu, että nukut pitkiä yöunia ja joskus otat jopa torkut päivällä, niin tämä voi viestiä siitä, että kehoasi pidetään unien avulla tasapainossa eikä sielu ja keho rasitu liikaa 3D elämän haasteista Ü Hauska ajatus ainakin Ü Tukee ainakin täysin omaa uneliaisuuttani Ü

Tänään postiluukusta tupsahti myös kaksi uutta kivillä hoitamisen kirjaa ja muutaman kiviostoksenkin olen tehnyt, mutta niistä lisää vähän myöhemmin. Nyt on painuttava pehkuihin, että jaksaa herätä taas ylös ennen kukonlaulua :)

Ihanaa viikonalkua kaikille!


maanantai 10. kesäkuuta 2013

15.6. Tapaaminen unien maailmassa

Tämän viikon lauantain ja sunnuntain välisenä yönä olisi taas mahdollisuus osallistua yhteiseen tapaamiseen uniemme aikana. Tähän ei tarvitse valmistautua muutoin kuin illalla nukkumaan mennessä maadoittamalla ja suojaamalla itsensä unen ajaksi ja asettaa itsellesi aikomus, että osallistut tuohon tapaamiseen. Voit pyytää Arkkienkeli Jeremieliä auttamaan sinua muistamaan unesi paremmin.

Maadoitus : Kuvittele paksut ja vahvat juuret jotka kasvavat syvälle maahan takapuolestasi ja jalkapohjistasi ihan maan ytimeen asti. Näin pysyt tukevasti jalat maassa, eikä sinua imaista liiaksi mukaan korkeampiin energioihin.

Suojaus: Suojauksia on monenlaisia, mutta jos ne eivät ole sinulle tuttuja niin tässä on yksi vaihtoehto suojaukseen. Voit pyytää maan ytimestä, äiti maalta, 5. säteen suojakuplan ympärillesi, kuvittele sen samalla suojaavan koko maapallon sekä kaikki neljä muutakin ylösnousevaa planeettaa: Sirius, Orion, Neptunus ja Pleijadit. Pyydä tämän lisäksi maan ytimestä itsellesi 7. säteen kirkkaan hohtavan punainen suojakupla ympärillesi. Tuo kupla hohtaa niin tiheää punaista väriä, että sen ulkoreunaa koristaa puhdas kultainen viisaus. Pyydä tätä suojakuplaa yhdistymään myös auraasi, että se suojelee sinua myös sieltä käsin. Kuvittele nyt Arkkienkeli Metatron seisomaan eteesi. Hän ojentaa sinulle 9. säteen hohtavan kultaisen, kultaista oranssia hehkuvan suojakuplan ympärillesi. Tämä kultainen kupla suojaa sisälleen kaikki 12 chakraasi ja se yhdistyy myös auraasi suojelemaan sinua myös siltä käsin. Nyt olet täysin turvassa, eikä mikään voi sinua vahingoittaa.

Suojaus tehdään lähinnä siksi, että kun meditaation aikana avaat mielesi, sydämesi ja kehosi energioille, niin tästä johtuva hohtava valo saattaa houkutella lähettyvillesi myös epätoivottuja energiaolentoja. Tällainen suojaus suojaa sinut vääriltä energia hyökkäyksiltä :)

Enkelimeditaatio Retriitti Wäärälässä 28.-29.6.

Jihuu, taas pääsee uudelleen Wäärälään! Ilmoittauduin juuri Merja Saarisen Enkelimeditaatio retriittiin, joka on heti juhannuksen jälkeen ja siellä saa opetella lisää enkeliyhteyksien luomista erilaisten harjoitusten myötä. En malta odottaa!! Ü Kiitos, kiitos kiitos, että sain vapaata Û


7.8.2013 Maria Zavou - Henkinen leikkaus

Maria Zavou  saapuu Sumiaisille tänne Keski-Suomeen ja tarjoaa tällä kertaa halukkaille mahdollisuuden osallistua henkiseen leikkaukseen. Olen kuullut paljon puhuttavan tästä aiheesta ja sen parantavista vaikutuksista, mutta en ollut aivan varma mitä se sisältäisi joten tässä teillekin tietoa mitä tuon tilaisuuden aikana tapahtuu (Maria Zavou nimi on linkki sivuille).

Maria Zavou on englanninkielinen, mutta tilaisuudessa on mukana tulkki joka tulkitsee kaiken mitä Maria hoidon aikana näkee. Hoito tapahtuu ryhmähoitona, mutta kuitenkin yksilöllisesti jokaista erikseen hoitaen. Hoidon aikana henkimaailman parantajat, kirurgit ja arkkienkelit tekevät töitä poistaakseen sairauksien karmajälkiä energiakentästämme. Mutta itse hoitoprosessista voit lukea yllä olevasta linkistä lisää Ü

Tapahtumaan on vielä tilaa ja ilmoittautumiset otetaan vastaan heinäkuun puoleen väliin mennessä joko soittamalla Anja Hämäläiselle (Onnen Lähde) numeroon 040 - 778 4797 tai laittamalla hänelle sähköpostia anja(at)onnenlahde(piste)fi. Hoitomaksu on 80 eur, jos toisin ei myöhemmin ilmoiteta!

Tervetuloa mukaan, minä jo ilmoittauduin!

Jos haluat tarkistaa kartasta missä paikka on niin tässä osoite: Lohilahdentie 4, 44260 Vihijärvi (Äänekoski)  


  

Naisellinen intohimo - Leena Pyylampi

Miten usein sitä naisena unohtaakaan oman naiseutensa. Päivät ovat monesti täynnä puurtamista, siivoamista, velvoitteita, rajoitteita, ruoan laittoa sekä pyykkäämistä ja liian usein unohdamme mitä tarkoittaa olla nainen. Nainen jolla on haluja, himoja ja valtavaa viettelyksen voimaa sisällään. Ainakin itse kun katson peiliin, niin en monestikaan tunne oloani kovinkaan hehkeäksi ja viekottelevaksi Ü

Uskon, että minulle tuotiin nyt vahvasti toisen chakran hoitoa runo- ja lauluesitelmän muodossa. Toinen chakrammehan liittyy seksuaalisuuteemme ja pelkoihimme. Vapaaehtoisjärjestön kesäjuhlassa oli esiintymässä Leena Pyylampi, joka on jyväskyläläinen musiikin ammattilainen ja hän oli tärmännyt Sirpa Hännisen runoihin naiseudesta ja ihastunut niihin niin valtavasti, että oli halunnut säveltää runot laulun muotoon. Hänen esityksensä oli tarina naiseudesta vuorotellen runoilla ja lauluilla, ja miten tuo esitys uhkuikaan naiseutta. Siinä hän istui pianon äärellä kaunis kesämekko päällä, intohimon punaiset korkokengät jalassaan ja lauloi meille naisen haasteista, haaveista ja nautinnoista :) Olin ihan haltioissani koko esityksen ajan!!

Ja se mikä teki esityksestä niin vaikuttavan oli se, että olimme vanhassa hirsirakennuksessa isossa salissa u-muotoon laitetun pöydän äärellä, jossa hän esiintyi huoneen etuallalla. Ensimmäiset kaksi laulua jotka olivat temmoltaan hyvin rauhallisia, kuuntelin täysin silmät kiinni, vain nauttien kokonaan pianon sävelien tunteesta kehossani. Sitten alkoi runot ja laulut muuttuivat vauhdikkaimmiksi ja voi miten nauroimme Ü Yhtäkkiä huomioin " liikettä " pöytämuodostelman sisässä ja mieleeni tuli kuva muutamasta valkoisiin liehumekkoihin pukeutuneesta nuoresta keijusta tai enkelistä, jotka tanssivat musiikin tahtiin keskilattialle, meidän kaikkien edessä. Se oli huikeaa ja mietin vain mielessäni, että tätä olen NIIIIIN kaivannut Ü En tiennyt että olin kaivannut, mutta tämä esitys kokonaisuudessaan toi minulle vahvasti esiin sen ettei meidän naisten tulisi unohtaa meistä uhkuvaa naiseutta, sitä pilkettä silmäkulmasta, sitä tunnetta kun tiedämme olevamme näyttävä ja hurmaava Û Minulla menee vieläkin ihan kylmänväreitä kun ajattelen tuota iltaa, se oli niin voimakas hoito minulle!

Esityksestä innostuneena ostin muutaman levyn häneltä ja ajattelin, että nämä minun on pakko jakaa meidän perheen naisille Ü Aivan ihanaa naisenergiaa! Tässä vielä yksi ihana lause joka löytyi yhdestä hänen säveltämästään runosta:

" Jos ihmiset pitäisivät enemmän toisiaan hyvänä,
olisi paljon vähemmän taivasikävää... "


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Enkelinumerosarja 5550

Olin itse asiassa tekemässä tuonne kauneuden yrttitarha blogiin postausta, mutta päätin tulla kurkkaamaan tänne enkeli blogiinikin. Sisään tullessa huomasin, että blogiani on käyty katsomassa nyt 5550 kertaa ja numerosarja jostain syystä pisti silmään. Tästä ajatuksesta innostuneena päätin viimeistellä enkeli numeroiden ensimmäisen sarjan. Viimeistä 10 numeroa kirjoittaessa sain muistutuksen taas tuosta 0 tarkoituksesta numerosarjoissa, eli se vahvistaa niitä energoita ja tarkoituksia minkä numeroiden kanssa se ilmenee, joten en malttanut enää olla tarkistamatta mitä tuo blogini numero lukema tarkoitti Ü

5550

" Toistuvat numerot 555 viittaavat siihen, että sinua varten on varattuna merkittävä elämänmuutos - ja se tulee toteutumaan todella näyttävästi! Enkelinumero 555 kertoo, että huomattavat muutokset ja muodonmuutokset ovat nyt täällä sinun käytettäväksi. Sinulle tulee mahdollisuus kuoriutua ulos kotelostasi ja löytää se upea elämä jonka todella olet ansainnutkin henkisenä olentona. Sinun todellinen elämäntarkoitus ja elämänpolku odottavat sinua. "

( ei voinut estää kyyneleitä valumasta alas poskia pitkin )

Kiitos, kiitos, kiitos!!


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Sielun ja kehon puhdistusta

Vietin viime sunnuntain Villiyrttipäivillä Wäärälässä ja miten täydellinen päivä olikaan ottaen huomioon sunnuntai illan maailmanlaajuisen meditaation. Puhdistus illan meditaatiota varten oli valtavaa Ü Tuosta yrttipäivästä voit lukea enemmän tuolta Kauneuden Yrttitarha blogistani.

Päivän mittaan kun selvisi, että me kaikki osallistujat olemme enkeli-ihmisiä, niin paikan pitäjä ehdotti illan päätteksi yhteismeditaatiota. Teimme siis illalla intiaani meditaation, jossa seuraamme liittynyt viisas intiaanipäällikkö pyysi meitä ilmoittamaan hänelle hiljaa mielessämme mitä haluaisimme hänen parantavan meistä ja hän alkaisi työstämään tuota jo heti meditaation aikana ja jatkaisi sitten vielä yön aikana nukkuessamme. Pyysin häntä parantamaan sydämeni, jotta voisin ottaa paremmin vastaan uusia valoenergioita illan maailmanlaajuisessa meditaatiossa. Hän taisikin vierailla yöllä sitten unissani, koska muistan jonkun seisseen suoraan edessäni ja sain valtavaa valoa suoraan hänen sydämestään minun sydämeeni. En muista nähneeni varsinaisesti tätä valon lähettäjää, mutta se sopisi hyvin tähän intiaanimeditaation pyyntöön :) Meditaation aikana paikan pitäjä kulki hiljaa ympärillämme rummuttaen shamaanirumpua ja se oli aivan uusi voimallinen kokemus Ü

Tuolloin aamulla kun lähdin yrttikurssille pyysin apuja enkeleiltäni valitsemaan sopivat kivet mukaani yrttipäivään ja ihmettelin vähän miksi mukaan piti ottaa niin monta eri kiveä (kuukivi, atsuriitti, vihreä malakiitti, punainen akaatti, sininen kalsedoni sekä vuorikristlli ja hematiitti), mutta meditaatiota aloitellessa yhtäkkiä ymmärsin, että tätä vartenhan ne piti tuoda. Asettelimme intiaanikorut ja kivet ringin keskelle kynttilöiden ääreen.

Päivän puhdistus oli siis todella voimakasta, tunsin sen pehmeytenä ihossa, nesteen poistumisena kehossa sekä suoliston tyhjenemisenä, mutta myös eri toten mielen keveytenä. Tunsin aitoa iloa ja riemua kotiin päin ajellessa. Ihana päivä ihanien ihmisten seurassa!

Kiitos, kiitos, kiitos!!!!




lauantai 1. kesäkuuta 2013

Huominen meditaatio - lisäinfoa

Tässä vielä lisätietoa huomisesta meditaatiosta jonka luin tänään Aisha Northin sivuilta. Tässä Aishan teksti:

" Rakkaat ystävät,

Viime yönä näin valtavan ihanan vision. Näin vihdoin itseni avaamassa sydäntäni kurottamalla rintäkehäni sisään ja nostamalla sydämeni ulos. Pidin sitä käsissäni ja vapautin sen sitten ilmaan, ja se lensi kuin lintu. Mutta se muuttuikin kauniiksi puhtaan siniseksi perhoseksi ja se liiteli yläpuolellani. Avasin rintakehäni vieläkin avoimemmaksi ja annoin valon tulvia sisään täyttämään rintakehäni aivan täysin, syvintä nurkkaa myöden. Sitten rintakehästäni lähti lentämään ulos satoja perhosia, jotka kaikki olivat saman sininen värisia kuin ensimmäinenkin. Ne kaikki lensivät maailmalle ja jokainen laskeutui eri ihmisen päälle. Näin niiden laskeutuvat jokaisen teidän päällenne, perheeni, ystävieni, tuntemattomien, oppaideni ja verhon takana olevien perheenjäsenten päälle.

Se oli todella kaunista ja pystyin tuntemaan miten rakkaus tulvi lävitseni näihin perhosiin ja jokaiseen ihmiseen joita ne koskettivat.  Mietin; " Eikös tämän pitänyt sisältää myös vastaanottamista?" ja sitten näinkin jokaisen perhosen joivat valoa jokaisesta niistä ihmisestä joiden päälle ne olivat laskeutuneet. Tämä ihmisten valo oli kuin kukan nektaria ja yhtäkkiä jokainen ihminen muuttui hyvin kauniiksi kukiksi, ruokkien perhosta joka istui kukalla. Tunsin kuinka täytyin itse näistä kaikista pienistä nektarin pisaroista joita joka ikinen perhonen joi. Katsoin itseäni ja näin miten olin peittynyt satoihin eri kokoisiin ja värisiin perhosiin ja ne joivat myös valoa minusta, minun nektariinia. Tästä ymmärsin, että moni muukin on oppinut miten sydän avaataan valolle ja oppinut ravitsemaan itsensä tästä lahjasta, tästä nektariinista, jota saamme ympäriltä olevilta ihmisiltä ja oppailtamme tuolta toiselta puolelta.

Tämä oli hyvin intensiivinen ja kaunis kokemus, ja se oli täydellisin kuvaus kuvaamaan mikä näiden yhteisten tapaamisten tarkoitus on. Tällä kertaa on meidän vuoromme ottaa vastaan, meidän vuoromme juoda tätä rakkauden ja valon nektaria, jota jokainen meistä ja koko luomakunta on tarjoamassa meille. CC ( constant companion = jatkuvat seuralaiset joita Aisha kanavoi) kuvaili tätä minulle aamuisessa viestissään seuraavasti:

"Huomenna, teidät kaikki kutsutaan istumaan yhdessä ja taas kerran yhdistymään sisimpään olemukseesi. Sinua pyydetään myös avaamaan sisin pyhäkkösi ja ottamaan vastaan yläpuolelta tuleva valo sisääsi ja antaa sen täyttää tämä pyhä paikka sisälläsi aivan maksimiinsa. Koska nyt kun valo on täällä, rakkaat ystävät, se on täällä sen vuoksi, että se voisi ojentaa teille auttavat kätensä, jotta pystyisitte luopumaan viimeisestäkin esteestä jonka tunnet olevan tielläsi. Monelle teistä nämä esteet kantavat mukanaan paljon raskautta, kun taas toisille ne voivat tuntua hoyhenen kevyiltä, mutta meille (CC) ne ovat tasapuolisesti tärkeitä. Joten tällä kertaa me pyydämme teitä sanomaan KYLLÄ valon vastaanottamiselle niin, että pystyt vapauttamaan itsesi täysin niistä esteistä joita saatat vielä kantaa mukanasi.

Koska tämä matka on matka, joka voidaan suorittaa ainoastaan silloin kun olet kokonaan ilman esteitä, ja tällä kertaa sinä tulet saamaan kaiken mahdollisen avun jotta kykenisit ottamaan vastaan tämän taivaallisen rakkauden ja valon lahjan joka virtaa eteenpäin katkeamattomana virtana. Se auttaa sinua puhdistumaan kaikesta mitä et enää tarvitse elämääsi ja se auttaa myös sinua löytämään kaikki piilossa olleet aarteet joita kukin teistä kantaa sisällään. Koska teissä on paljon enemmän kuin olette itse vielä kyenneet näkemään ja nyt  tuo kaikki suuruus on valmis hohtamaan teissä. Ja tämä on sisällänne, ihan joka ikisessä teissä, ja ajattelitpa sitten että olet sen arvoinen tai ettet voi vastaanottaa sitä, ja näytät sen, niin me näemme sen ja tulemme auttamaan kaikilla mahdollisilla tavoilla jotta pystyisit vastaanottamaan sen. Koska nyt on tullut aika teidän loistaa koko kokonaisuudessanne.

Ja muistutamme vielä, että tämä ei ole jotain mitä teidän pitäisi tehdä yksin, kaukana siitä, sillä mitä enemmän avaat itsesi vastaanottamaan muiden apua tässä tehtävässä, sitä vahvemmaksi tulet. Koska sinä olet osa jotain paljon laajempaa ja kaikki voipaa, mutta jos et näe itseäsi yksittäisenä hohtavana pisteenä tässä valtavassa valon verkossa, jossa jokainen ruokkii toinen toistaan loputtomalla valolla, sinun oma valosi heikkenee pikkuhiljaa. Tämän vuoksi sinun täytyy hyväksyä tämä yhteys, et ole enää yksinäinen olento kellumassa tummassa meressä. Sinä olet vain näkyvissä oleva huippu tässä valtavassa yhteisessä valoverkossa ja oma valosi tulee kirkkaammaksi vain avautumalla ajatukselle, että olet osa tätä suurta perhettä. Joten yksin matkaaminen on tosiaankin ohi, ja sunnuntaina tämä kaikki tulee meille vielä selvemmin esiin kun kutsumme teidät jälleen kerran astumaan sisään tähän laajaan rakkauden ja valon valtamereen. Ja pyydämme teitä, että joisitte niin paljon kuin vain pystytte tuosta valosta. "

Aisha jatkaa:

Tiedän, että koitan tehdä parhaani juodakseni itseni täyteen ja toivon, että jokainen teistä tekee saman. Me kaikki ansaitsemme sen, jokaisen kallisarvoisen tipan, vaikka yrittäisimme miten kovasti ajatella ettemme ansaitsisi. Me olemme antaneet kaikkemme tähän matkaan, ja nyt on tullut aika jälleen täyttää lasimme, ja pysähtymättä kunnes lasi kirjaimellisesti tulvii yli. Lähde joka tarjoaa täyttämään lasimme, ei tule koskaan enää loppumaan. Joten huomenna, sunnuntaina 2.6. klo 22.00 suomen aikaan, istun alas ja yhdistyn itseeni. Sitten kutsun lähdettä ja pyydän täyttämään itseni valolla, joka ikisen hiukkasen minussa jotta pystyisin luopumaan kaikesta mitä en enää tarvitse kanavissani, jotta tämä valon virta ei koskaan enää hidastusi millään mahdollisella tavalla. Ja kehotan teitä kaikkia tekemään samoin.

Muistuttaisin vielä, että teidän ei tarvitse yhdistyä tähän tapaamiseen välttämättä juuri tähän mainittuun aikaan (22.00 suomen aikaan) jotta pystyisit ottamaan osaa tähän yhteiseen tapaamiseen. Ainut asia mitä sinun pitää tehdä on löytää sopiva aika itsellesi jotta voisit istua alas ja avata sydämesi tälle valon vastaanottamiselle ja itsesi täydentämiselle jotta kaikki turha taakka huuhtoutuisi pois.

Ihanaa ja jännittävää meditointia huomiselle Ü 

2. Maailmanlaajuinen meditaatiopäivä

Taas on tullut aika valmistautua sunnuntai illan maailmanlaajuiseen meditaatioon. Eli mediaatio alkaa suomen aikaan 2.6. klo 22.00 ja ainut asia mikä sinun tulee tehdä on mielessäsi saapua tuolle yhteiselle lammelle ja keskittyä lammen pintaan ja väreihin mitä lammen pinnalla näet. Muista maadoittaa ja suojata itsesi hyvin ennen meditaatiota, koska tällä kertaa on kyse "vastaanottamisesta". Tässä Aisha Northin kanavointi koskien sunnuntain meditaatiota. Siitä selviää hyvin meditaation pääaiheet, mutta muista ettei sinun tarvitse miettiä näitä aiheita etukäteen eikä meditaation aikana, vaan yksinkertaisesti saavu mielessäsi tuolle yhteiselle lammelle johon kaikki muutkin ovat kokoontumassa Ü

Ihanaa meditaatiomatkaa kaikille!!

Tässä alla Aisha Northin kanavointi:

On tullut aika tarkastella itseänne kunnolla, rakkaat ystävät.
Älkää ujostelko ja ottakaa huomioon kaikki, mitä näette. Kuka oikeasti olet? Ja miten olet kehittynyt muutaman viime kuukauden aikana, jos ei viikon? Tuntuuko sinusta edelleen samalta vai tuntuuko, että kaikki on kääntynyt ylösalaisin? Onko kuva selkeä vai edelleen vähän samea? Me näemme teidät erittäin selvästi, rakkaat ystävät, ja näemme sen loistokkuuden, kuka oikeasti olette, mutta näemme myös paljon kartoittamattomia mahdollisuuksia, jotka ovat edelleen horroksessa. Älkää ottako tätä nuhteluna, vain muistutuksena, että teidän kaikkien sisällä on vielä avaamattomia energiataskuja ja nuo taskut ovat vähintäänkin valmiita purskahtamaan auki mikä hetki hyvänsä ja antamaan teille lisävoimia, joita teiltä ehkä kipeästi puuttuu elämässänne tällä hetkellä.
Muistutetaanpa teitä myös siitä syystä, miksi olette ylipäätään täällä. Alun perin ihmiskunta laitettiin maapallolle auttamaan koko luomakuntaa oppimaan oppitunnin, mitä ei voitu antaa samanlaisissa olosuhteissa missään muualla, sillä teidät on laitettu fyysiseen muotoon monien rajoitusten kera ja teidät on irrotettu omasta luontaisesta suuruudestanne tavalla, mikä pakottaisi teidät kehittymään omin voimin. Ja tämä oli mielenkiintoinen kokemus meille kaikille. Ei ainoastaan kaikille niille, jotka olivat riittävän onnekkaita osallistumaan suoraan ihmisastiassa ja elämään ihmisenä kaikkien muiden ihmisten joukossa tällä pikkuplaneetalla, vaan oppimanne oppitunnit ovat olleet meitä kaikkia varten ja tämä on ollut tarkoituksena koko ajan.
Mutta kuten tiedätte, toiset olennot puuttuivat asiaan ja muuttivat luokkahuoneen sääntöjä niin dramaattisesti, että teidät pakotettiin elämään hallintojärjestelmässä, mikä hankaloitti koulutustanne sen kannustamisen sijasta.
Kuten tiedätte, nämä väärät säännöt on nyt siirretty sivuun ja teille on annettu taas kerran vapaus alkaa kukoistaa, niin kuin teidän oli tarkoitus aivan alusta saakka. Ja monet teistä ovat ottaneet roolin tässä edelläkävijänä. Ette ole ainoastaan alkaneet heittää pois näitä vanhoja pelkokahleita ja kasvaa todelliseksi "sinuksi", vaan olette myös alkaneet avata sydäntänne sille tosiasialle, että olette integroitunut osa jumalaista kosmosta. Ette ole pelkästään ihmisolento, olette myös henki, mikä on yhteydessä Kaikkeuteen, ja näin olette paljon enemmän, mitä näette katsoessanne peiliin. Tämä on fakta ja tiedämme, että olette alkaneet oivaltaa sen, mutta se ei kenties ole vielä fakta, että olette todella ottaneet sen sydämeenne. Kuten kerroimme teille aiemmassa epistolassa, edelleen jotkut tukokset estävät informaatiota virtaamasta valona sydämeenne ja noita tukoksia teidät on kehotettu katsomaan nyt. Sillä niiden on mentävä, muuten ette pysty tekemään sitä, mitä tulitte tänne tekemään. Tulitte tänne tuomaan taivaan maan päälle kanavoimalla jumalaista valoa, mikä tuo mukanaan tietoa, mikä on ollut kätkettynä ihmiskunnalta aioneita.
Mutta ellette poista noita tukoksia sisältänne, tuo valo ei pääse kanavaanne täysin. Ja näin niiden on mentävä. Mutta mitä nuo tukokset ovat, rakkaat ystävät? No, ilmaistaksemme sen teille parhaalla tavalla, mihin pystymme, haluamme teidän näkevän, että ne eivät ole mitään muuta kuin taisteluarpia, jäänteitä kaikista ihmisdraamoista, joihin olette osallistuneet käydessänne pelkokoulua. Näitä arpia voi olla muutamia, niitä voi olla monta, ne voivat olla pieniä tai ne voivat olla hyvin, hyvin syvällä. Mutta ne ovat vain arpikudosta, ne ovat itse asiassa kuolleita eikä niissä ole mitään tärkeää tässä vaiheessa, mutta koska tämä kuollut kudos on fyysisessä kehossanne, se on uuden kasvun tiellä. Ja siksi olemme kehottaneet päästämään valoa sisään, sillä valo poistaa tehokkaasti näitä arpia ja tekee sen kivuttomasti. Mutta monilla suurin ongelma on, että he pelkäävät näitä arpia, he pelkäävät niitä tuskallisia muistoja ja tunteita, jotka aiheuttivat ne alun perin, ja näin he kadottavat rohkeutensa ja teeskentelevät, ettei näitä arpia edes ole, tai käyttävät kaiken energiansa yrittäen kerätä rohkeutta niiden avaamiseen.
Mutta kuten kerroimme teille aiemmin, tämän arpikudoksen poistaminen on paljon helpompaa kuin sen hankkiminen ja äärettömästi kivuttomampaa, kuin monet teistä luulevat. Lankeatte edelleen ihmisdraamaan katsoessanne noita arpia, sillä ne voivat laukaista paljon lisää draamaa ja tämä muuttuu loputtomaksi draamakierteeksi, mikä on täysin tarpeetonta. Muistatteko, kun kehotimme teitä aiemmin lähtemään koko ihmisteatterista eikä vain näyttämöltä? No, nuo sanat eivät ole koskaan olleet tärkeämpiä. Sillä jos jatkatte noiden vanhojen arpien lietsomista uudella draamalla, tukitte vain valokanavaanne enemmän ja enemmän ja pian kirkkaimmankin valon on vaikea tunkeutua siihen kaikkeen. Astukaa siis pois siitä kaikesta ja katsokaa sitä sellaisena, mitä se todellisuudessa on: vain vanhoja jäänteitä vanhasta draamasta, vanhan pelkokoulun haavoja jotka on valmiita parannettavaksi ja poistettavaksi kertaheitolla. Siis jos sallitte niin olla.
Mutta jos välttämättä haluatte raapia niitä joko pakottamalla itsenne katsomaan poispäin niistä tai jatkamalla niiden olemassaolosyyn muistelua, teette tästä oman jumalaisen kanavanne avautumisesta melkein mahdotonta. Niinpä taas kerran sanomme, että vain astumalla pois draamasta ja antamalla valon tulla sisään nämä vanhat haavat häviävät ja myös niiden muodostamat tukokset poistuvat ja valo virtaa täysin aivan olemuksenne ytimeen. Ja sieltä sen sallitaan virrata maailmaanne ja sitten ihmeitä alkaa tapahtua.
Ja kun puhumme valosta, puhumme jumalaisesta valosta, mitä tulee ylhäältä taivaista. Olette kaikki yhteydessä tähän valoon, mutta vielä sen voimaa ei ole laitettu täysille eikä sitä voikaan laittaa - ei, ennen kuin olemme täysin ja todella varmoja, että kanavanne on puhdas ja valmis ottamaan sen sisään. Ja tämän siis haluamme teidän tekevän. Teidän on sallittava itsenne todella vastaanottaa se, mitä ylhäältä annetaan. Ja näin tulevana sunnuntaina, seuraavassa Kokoontumisessa autamme teitä kaikkia saavuttamaan tuon täyden avautumisen.
Silloin teitä pyydetään antautumaan tämän ylhäältä tulevan parantavan valon vastaanottamiseen. Olette kaikki jo kiinni jumalaisessa kultaverkossa ja nyt on tullut aika alkaa avautua sen täydelle potentiaalille. Mutta muistakaa, että saavuttaaksenne tämän teidän on sallittava itsenne myös päästää irti ihmisdraamasta, mikä lukitsee teidät sisään monin tavoin. Silloin ja vain silloin teistä tulee tuon jumalaisen valon avoin kanava, mikä ei muuta ainoastaan teitä, vaan koko maailmanne- ikuisesti.