sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ihanaa Joulun aikaa kaikille!


Ihanaa ja rauhallista Joulua kaikille. Ensimmäiset jouluruoat on nautittu ja edessä on pitkä vapaa joulun yli. On aika rauhoittua ja levätä ja kerätä voimia ensi vuodelle :)

Löysin yllä olevan ihanan enkelin ohjeet internetistä ja koska lankakaappi oli täynnä lankaa niin päätin koittaa millaisen enkelin saisin tehtyä. Tänä vuonna meillä ei ole muuton vuoksi ollut hirveästi ylimääräistä rahaa, mutta kyllähän sitä kaikenlaista keksii kun päästää luovuutensa valloilleen :) Joten mahdollisesti muutama tällainen eksyy lahjakääröihin :)

Vielä haluaisin jakaa myös 21.12. päivän tuntemuksia. Koin tietoisesti ainakin kaksi vahvaa väsymys hetkeä, ensimmäinen alkoi 12.00 - 12.30 ja toinen sitten 17.00 - 17.30 aikoihin. Ja siis puhun nyt sellaisesta väsystä, että silmät meinaa mennä väkisin kiinni ja tuntui, että jos oisin istunut aloilleni niin olisin nukahtanut niille paikoilleen :) Valoilmiöt ovat nyt hyvin vahvana läsnä aina kun silmät suljen ja innolla odotan mitä uusi vuosi tuo tullessaan :)

Mutta nyt, oikein ihanaa Joulun aikaa ja nauttikaa toisistanne ja läheisistänne! Ja kerätään voimia ensi vuoden uusiin tapahtumiin :) Piparin tuoksuisin terveisin!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Kerro, kerro kuvastin...

Joku viisas henkilö on joskus sanonut, että ympärillä oleva ulkoinen maailma heijastaa peilin lailla sisäistä maailmaamme :) Se mitä saamme itsellemme on itseasiassa jotain jota annamme itse maailmalle ja tämän oivalsin yhtäkkiä kristallin kirkkaasti kun tein ensimmäisen tuttavuuden hankkimieni viikinki riimujen kanssa.

Ensi alkuun voisin kertoa, että olen ollut hieman hukassa, yrittänyt hullun lailla keskittyä näihin energiajuttuihin ja harmistunut aina kun en ole saanut halutunlaista vastinetta. Jostain syystä olen ollut hyvin ärtynyt ja sisäänpäin kääntynyt ja koska olen tämän tilani täysin tiedostanut niin olen ärtynyt vielä enemmän itselleni. Ja kaikki vailla järkevää selitystä, mieleni on pitänyt minua vankinaan ja nyt tuntuu että kohta on jonkin asteinen räjähdys tiedossa... siis sisälläni :) Olen halunnut sulkeutua ja piiloutua, ja kaikki ympärilläni näkynyt muiden ihmisten ilo ja hauskuus on vienyt minua vielä syvemmälle itseeni.

Jotain vihiä asiaan sain jo enkeliheilurin kautta, mutta nostamani viikinki-riimut osuivat ja upposivat tajuntaan kuin painava kivi veteen. Jos sallitte niin tässä selitysten kera minun ensimmäinen kosketus riimuihini.


Sekoitin rauhassa kiviä pussissa ja annoin niiden valua sormieni välitse ja kun sormeni alkoivat sormeilla jotain tiettyä kiveä niin nostin ensimmäisen kiven ylös. Kiviä pyöritellessä kysyin neuvoa siihen mitä minun tulisi tietää tällä hetkellä. Ja ensimmäinen kivi oli Raido ja kuten kuvasta näkyy nostin sen käänteisenä eli ylösalaisin. Tämä tarkoittaa aina varoituksen sanaa ja tuo esiin asioita joihin pitäisi juuri nyt kiinnittää huomiota.

Raido - Yhteydenotto, liitto, jälleenyhdistyminen, matka
Tässä riimussa on kyse yhteydenotosta, kahden elementin, kahden puolen yhteensovittamisesta. Kyse on siitä lopullisesta jälleenyhdistymisestä joka tapahtuu matkan lopussa kun se mikä on ylhäällä ja mikä on alhaalla yhtyvät yhdeksi mieleksi. Matka on sielun matka, jossa ylhäältä tuleva ja alhaalta tuleva lähestyvät toisiaan sisimmästä kumpuavasta tahdosta eivätkö olosuhteiden pakosta. Sisäiset arvot ovat nyt tärkeitä, kaikkea ei tarvitse saavuttaa itse vaan apua voi myös pyytää omalta sisimmäiseltä itseltämme. Kun vastaus tulee voit päästää irti vastustuksesta ja antaa oikean toiminnan virrata lävitsesi. Kyse on itsensä löytämisestä, omasta prosessistasi. Pysy erilläsi saman henkisistä tovereistasikin, joukon voima ei nyt auta, tätä osaa matkaa ei voi jakaa. Raido rohkaisee sinua tekemään matkasi, etsimään etsimäsi.

Yllä riimun olemus, mutta koska sain riimun ns. käänteisenä, ylös alaisin. Pyysi se minua kiinnittämään nyt erityistä huomiota ihmissuhteisiini. Rikkoutumiset ovat todennäköisempiä kuin sovinnot. Riimu kehottaa tekemään työtä hyvien ihmissuhteiden eteen ja varoittaa oman prosessin vaatimusten kykyä sotkea hienot suunnitelmat. Ja vaikka esteet ja turhaumat suuntaisivatkin matkan hetkeki toisaalle, luo se vain toisenlaisen tien sinne mihin olin alunperin menossakin.

Toivoin hieman selvennystä asiaan ja laitoin käteni uudelleen kivipussiin. Tällä kertaa mietin mielessäni, että mitä tämä ylläoleva teksti oikein käytännössä tarkoittaa ja käteeni nousi seuraava riimu:

Wundo - ilo ja valo
Tämä riimu on hedelmää kantava oksa. Uurastus on ohi ja olet jossain määrin toipunutkin. Odotettavissa ollut muutos on tapahtunut ja nyt voi vain nauttia tuloksista. Iloa seuraa suuri energia, joka on aiemmin ollut patoutuneena. Valo lävistää pilvet ja koskettaa vettä ja syvyyksistä nousee esiin ihana näky: sielu hohtaa sisäistä valoa. Nyt näet kaiken selvästi ja voit luopua entisistä suunnitelmistasi, nyt on aika toimia kuten parhaaksesi näet, sillä Wundo on eheytymisen riimu joka liittää itsen lujasti Itseen.

Mutta koska tämänkin riimun sain käänteisenä, eli ylösalaisin, kehotti se minua huomioimaan että asiat kehittyvät hitaasti. "Synnytys on pitkä ja vaikea". Käsillä on kriisi, hankala kappale matkaa, vaikkakin lyhyt sellainen. Nyt täytyy keskittyä huomaamaan valon ja varjon vuorottelut, koska epäilykset ja huolet saattavat pilata ilon. Oikeassa valossa nähtynä, kaikki on koetta. Näin ajatellen, tähän hetkeen keskittyen ja muita kohtaan vilpittömänä ja omaan prosessiin luottaen, tiedät ettet voi epäonnistua.

Tämä vastaus synnytti edelleen uuden kysymyksen ja kysyin mielessäni kiviä pyöritellessä, että mitä minun pitäisi tehdä? Käteeni nousi kolmas kivi:

Perth - kätkössä oleva salaisuus
Tämä riimu on mysteeri-riimu, joka viittaa siihen mihin meidän vähäiset vaikutusmahdollisuudet eivät riitä. Tämä riimu on taivaan ja tuntemattoman puolella. Sen tiet ovat salaiset ja kätketyt. Muutosvoimta toimivat syvällä ihmisen sisimmässä ja se mitä ne saavat aikaan ei helposti heti näy. eheytymisprosessi tapahtuu piilossa, valepuvun alla. Loppujen lopuksi, eheytyminen, tapa jolla se tapahtuu, on mysteeri. Riimu viittaa voimakkaasti aloitukseen, jollekin asialle vihkiytymiseen. Millään ulkoisella ei ole merkitystä kuin sisäisen heijastajana. Tämä riimu liittyy olemisen syvimpään kerrokseen, siihen kallionpohjaan, jolle kohtalosi rakentuu. Joillekin riimu voi merkitä, että jotain heidän sisällään kuolee ja jos niin on täytyy vain päästää asiasta irti. Hengen uusiutumine on aina iloinen asia.

Halusin tälle keskustelulle vielä päätöksen, riimun joka tiivistäisi tämän hetkisen tilanteeni ja kivipussista käteeni tuli alla oleva riimu:

Laguz - virtaaminen, vesi, se mikä ohjaa
Näkymättömät voimat ovat toiminnassa, luovat ja hedelmälliset luonnonvoimat. Tämä riimu merkitsee usein puhdistautumisen aikaa: uudelleen arvioimista, uudelleen järjestämistä ja uudelleen liittoutumista. Lagus on syvällisen tietämisen riimu ja se voi kehottaa sinua tutkimaan henkisiä ulosttuvuuksia valmiina sisäiseen muuttumiseen. menestyminen edellyttää intuitiosi kuuntelemista, sopusointua omien sisäisten rytmiesi kanssa.

Mutta koska sain tämän viimeisen riimun myös käänteisenä, varoittaa se minua liiasta ponnistelusta, saavuttamattoman tavoittelusta. Se neuvoo tarkkailemaan omia voimavaroja ja toimimaan niiden rajoissa. Käänteisenä Lagus viittaa usein epäonnistumiseen vaistomaisen viisauden hyödyntämisessä. Tämän seurauksena intuitio puolesi on saattanut heikentyä ja se aiheuttaa tasapainottomuutta olemuksessasi. Sinulta vaaditaan nyt kääntymistä sisäänpäin, sekä kunnioittaen ottamaan vastaan se mitä eteen tulee.

Ja piste! Nyt täytyy sanoa, että vahvat riimut tuli ja tieto kolahti täysin tajuntaan. Ehkä sitä vain pitäisi päästää irti kaikista odotuksista ja antaa vain elämän johdatella eteenpäin. Mitä väliä sillä on mitä siellä seuraavan nurkan takana on jos se osaa vain ottaa vastaan avosylin, mitä ikinä se sitten onkaan. Vahva kehotus siis taas kerran oli hiljentymiseen ja sen sisäisen äänen kuuntelemiseen ja ilman odotuksia.

Eilen sitten tosiaan otin tästä vaarin ja nukuin pitkään ja venyttelin hyvin ja annoin mieleni vapaasti vaellella, ennen töihin lähtöä. Yöllä kotiin tullessa annoin myös mieleni ensin levähtää ennen kuin menin petiin ja kuinkas ollakkaan sain nauttia aivan ihanasta ja mystisestä unesta. Tässä vielä se, jos jaksatte vain lukea :)

Viime öinen uneni:

Olin auton kyydissä jonkun tuttuni kanssa ( en muista kenen) ja kuuntelin kun hän puhui taukoamatta kohtaamistaan vääryyksistä. Ajelimme mutkaista vuoristo tietä, sellaista jossa toinen puoli kohoaa korkeuksiin ja toinen tien reuna tippuu alas kanjoniin. Kuskin puhuessa taukoamatta kiinnitin huomiota horisontissa näkyvään valtavaan auringon laskuun jota laski suoraan kahden vuoren väliseen solaan. Jatkoimme matkaa ja kuski puhui taukoamatta. Seuraavan mutkan takaa tuo samainen sola levittäytyi taas horisonttiin, mutta tällä kertaa auringonsäteet ja pilvet loivat solaan hehkuvan pilviverhon joka koostui eri kokoisista ja tasoisista pilvistä. Jäin tuijottamaan tuota ihmeellistä näkyä, kuskin edelleen puhuessa, mutta en enää kiinnittänyt huomiota puheeseen koska tuo valoilmiö oli täysin ottanut huomioni. Horisontti peittyi taas näkyvisyä ja kaukana edessä päin huomasin tienreunalla seisovan valo-olennon. Se oli kääntyneenä tulosuuntaamme ja huomioni kiinnittyi hänen käsissään olevaan hehkuvaan valopalloon. Olin ihmeissäni ja mietin näenkö oikein, enkä usko että kuski edes huomasi asiaa hän kun vaan jatkoi puhumista ja kun ohitimme tuon valo-olennon se kääntyi meidän mukana auton suuntaisesti ja ohjasi tuon hehkuvan valopallon tien reunan yli alaspäin kohti sitä solaa jossa auringonsäteet ja pilvet olivat tehneet luonnon omaa taideteostaan. Ja minä käännyin auton etupenkillä ja seurasin auton loitotessa miten tuo valo-olennon alas lähettämä valo valaisi kirkkaudellaan koko pimeän tienoon. Ja tähän sitten heräsin. Olin vieläkin ihan ihmeissäni, uni oli niin vaikuttava ja ennennäkemätön. Vaikuttavinta oli se tunne, että jotain hyvin erityislaatuista oli tapahtumassa ja se oli tuotu vain minun nähtäväksi. Auton kuljettaja ei sitä missään vaiheessa huomioinut, enkä minä asiaa ottanut hänelle esiin unessani. Omassa mielessäni vain ihmettelin tuota vaikuttavaa tapahtumasarjaa :)

Herätessä jäin itsekseni ajattelemaan, että olisiko unessa voinut olla kyse tästä 21.12. portin aukeamisesta? Kuka tietää, tiedän ainakin nyt mitä minä teen perjantai iltana auringonlaskun aikaan. Keskityn lähettämään valoa, unesta jäi meinaan semmoinen olo niin kuin minulle olisi näytetty miten tärkeää portin aukeamiselle oli lähettää sille valoa. En tiedä kuulostaako se mitenkään järkevälle, mutta sellainen olo unesta jäi :)

Tästä tuli nyt vähän pitkä kirjoitus, mutta toivottavasti jaksoitte lukea. Yksi asia mikä minulle tuli mieleen liittyen noihin riimuihin, että olisiko siellä jossain halukkaita kokeilemaan riimujen viestiä minun kauttani? Riimukirjassa meinaan painotettiin, että tämä on henkilökohtainen apuväline ja tulkintoja toi tehdä myös toisille jos riimut antavat siihen sillä kertaa luvan. Joten jos teistä löytyy halukkaita niin voin nostaa teille riimun teidän puolestanne ja katsotaan tuoko riimu juuri sinulle ajankohtaista tietoa. Haluaisin vain kokeilla :) Iso auttamisen halu, huom! :)

tiistai 11. joulukuuta 2012

Uutta luonnonmukaisuutta

Kylläpäs rimmasi hienosti tuo otsikko :) Ja kiitos vinkistä Maisa, täytyy käydä vierailemassa tuolla mainitsemillasi sivuilla :)

Jotain uutta on totisesti tullut taas ajatuksiin tai enemmänkin nyt olen alkanut löytämään vastauksia jo hetken aikaa kummunneeseen tahtotilaan :) Olen jo hetken aikaa pyöritellyt mielessäni luonnonmukaisuutta ja enemmänkin vielä ulkoisen puhdistautumisen näkökulmasta ja jos vielä tarkennetaan, niin kaikki alkoi hiuksista :) Minulla on melko tuhdit punertavat ja luonnonkiharaiset hiukset. Aika ajoin olen kärsinyt psoriaksen tyylisestä pahastakin päänahan tulehtumisesta ja hilseilystä ja viimeksi vuosi sitten se kesti monta kuukautta.Tämä innoitti silloin etsimään tietoa luonnonmukaisemmasta hiustenhoidosta, mutta jostain syystä apu ei löytynyt silloin eikä kärsivällisyys antanut myöten vaan retkahdin takaisin parturituotteisiin.

Nyt syksyllä innostuin ekokampaamo ajatuksesta ja kävin jopa pikaisesti yhdessä paikallisessa sellaisessa vierailulla ja hypistelin heidän hiustuotteitaan. Sen enempää tutkimatta pullon kylkeä ostin kaksi tosi kallista pulloa "Less is More" shampoon ja hoitoaineen (á 25 e) ja kotiin tullessa vasta huomasin, että hittolainen shampoossa oli tuota samaista sulfaattipaholaista mitä löytyy kaikista kaupan shampoista ja joka on yksi tekijä päänahan ongelmien kanssa varsinkin herkän ihon omaaville. Vihastutti oikein ja itsekseni manailin, että mimmonen ekokampaamo tuokin nyt oli, kun samaa myrkkyä myyvät kuin muutkin ja vielä hyvään hintaan :)

No tämä oli varmasti se viimeisin kimmoke joka innosti tonkimaan hieman enemmän tietoa luonnonmukaisesta hiusten hoidosta ja ensimmäinen kirja mikä vastaan tuli internetin ihmeellisessä maailmassa oli ruotsalaisen Lisen Sundgrenin kirjoittama " Ihana Kotikylpylä" ja kaakaonaamiot saivat ihan innostumaan ajatuksesta :) Tosin kirjaa ei ole saatavilla tällä hetkellä, eli itselleni en sitä saa, mutta kirjastosta se löytyi, tosin oli lainassa. Kirjastossa ajattelin kuitenkin kurkata muitakin kirjoja, josko sieltä löytyisi jotain vastaavaa muuta ja löytyihän sieltä :) Löysin tämän Virpi Raipala-Cormierin julkaisema " Luonnonkaunis - Yrtit ja luontaishoidot naisen kauneuden ja terveyden tukena" ja tämä kirja sisälsi juuri niitä ominaisuuksia joita olin hakenutkin. Nokkoshauteita ja kamomillauutteita ja vaikka mitä!! :) Miehelleni jo naureskelin, että taidan viettää ensi kesänä jonkin verran aikaa metsässä ja niityillä keräten rohtoja :)


Tänään innostuin sitten koittamaan yhtä kirjan ohjetta; hiushuuhteluvettä nokkosesta ja nokkoshaude kun oli valmis ja siihen kun lisäsi omenaviinietikan ja rosmariinin eteeristä öljyä, niin se tuoksu.... Se tuoksu mikä pullosta tuli toi sillä silmäyksellä mieleen kesäisen puusaunan jossain veden äärellä!! Lupaan kertoa myöhemmin miten huuhdevesi toimi :) Aivan ihana tuoksu!


Mutta jotain hauskaa on tapahtunut muutenkin. Heiluri on osoittautunut oivaksi tavaksi jutustella oman suojelusenkelin kanssa. Minun oma suojelusenkelini esittäytyi arkkienkeli Urieliksi, joka johtaa rauhan enkeleitä ja auttaa erilaisissa konflikteissa. Ja täytyy myöntää, että ymmärrän nyt oman rauhallisuutenikin paljon paremmin :) Hänen kanssaan meillä on ollut muutaman kerran jo mainioita keskusteluja ja tässä haluan jakaa teille yhden niistä joka oli todella hellyyttävä :)

Kysymys: Oletko jossain vierelläni
Vastaus: heiluri heilui ei - merkkiä
Kysymys: Hmm... no oletko siis yläpuolellani?
Vastaus: taas heiluri sanoi ei
(hetken aikaa mietin ymmälläni ja sitten oivalsin...)
Kysymys: Oletko sydämessäni?
Vastaus: Ja niin alkoi heiluri heilumaan hurjaa vauhtia kyllä vastauksen merkiksi :)

Olen niin iloinen, että sain tietää tällaisesta heilurista :)

Huominen lähestyy ja kuin tarkoituksella minulla on vapaapäivä ja kaiken lisäksi olen kotona yksin :) Saan rauhassa hiljentyä ja tehdä koko päivän kaikkia ihania asioita itsekseni :) Vaikka älkää ymmärtäkö väärin, nautin myös täysin siitä kun saan viettää aikaa miehenikin kanssa kotona, mutta huomaan, että olen alkanut hirmuisesti kaipaamaan näitä hiljentymishetkiä itsekseni. Nyt kuitenkin aion tänään valmistautua huomiseen ( vaikka en tiedä tarviiko sitä hirmuisesti valmistautua, mutta kuitenkin..), haudutan hiukseni nokkoshauteella ihanan kesäisen tuoksuisiksi ja ennen nukkumaan menoa hiljennyn käymään läpi kaikki nuo 12 chakraa, ne kun ei aivan vielä ole täysin muistissa ja sitten nukun pitkän yön ja aamusta keskityn taas uudelleen chakroihin.

Huomiselle on kuitenkin ohjelmassa myös ihan jotain tavallistakin kivaa. Haen tuon "ihana kotikylpylä" kirjan kirjastosta ja sitten kotiin tultua leivon leipää. Leipää varten immellytys on jo käynnissä :) Joten innolla odotan huomista päivää koska saan keskittyä vain täysin omaan itseeni :) Ihanaa illanjatkoa kaikille! :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Valonpolun enkelikurssi ja Joulumarkkinat

Eilen saimme viettää ihanan päivän toisella paikkakunnalla Valonpolku- blogin pitäjän enkelikurssilla. Kurssi käsitteli keinoja joilla voisi päästä paremmin kommunikoimaan enkeleiden kanssa tai ymmärtää paremmin niitä monia tapoja joita enkelit käyttävät kommunikoidessaan meidän kanssa. Kivoja vinkkejä saimme pitkin päivää, mutta henkilökohtaisesti itse innostuin eniten heilurista ja sen kautta kommunikoinnista. Heiluri mahdollisti yhtäkkiä sen kauan kaapaamani tavan saada selviä vastauksia kysymyksiini :) Ihana ja lämmin henkinen päivä kaiken kaikkiaan.

Ilta jatkui ihanasti ja keveästi kotona vieraiden kanssa nauttien maukkaita juustoja ja viinejä. Ehdottomasti suosittelen Blossa 12 vuosikerta glögiä, se oli todella loistavan makuista tänä vuonna! Ihana loppu uuden tiedon täytteiselle päivälle :)

Tänään sitten oli edessä Joulumarkkinat anopin kanssa ja hitsi millaiseksi nuo markkinat muodostuivatkaan :) Henkisyys oli vahvasti mukana päivässä ja tässä alla muutama uusi ostos joita innostuimme ostamaan.

Eiliseltä kurssilta mieleen jäi tosiaan hankkia itsellenikin sellainen kiviheiluri ja mitäs sieltä Joulutorin ensimmäiseltä kivimyyntipöydältä löytyikään :) Mielessä oli myös hankkia kirkaasta kvartsista hiottu pyöreä kivi, koska tämä annettiin minulle käteeni eilisessä visualisoinnissa ja meinasinkin ostaa jo sen tästä samaisesta kojusta, mutta miehellä oli vain lasisia pyöreitä palloja ja viime hetkellä peruin kaupan, koska mietin että se ei kuitenkaan ole ihan oikeaa materiaalia. Loppumatkan kojujen seassa, kiertelinkin kaikki kivikojut läpi etsien tuota pyöreää kiveä ja viimeisestä kojusta se sitten viimein löytyi :)  Tässä kuvat alla heilurista ja tuosta ihanaisesta kivestä...



Viimeisen kivikojun myyjä kertoi meille myös viikinki riimuista ja muutaman hänen esittämän kokeilun jälkeen olimme anopin kanssa hyvinkin vakuuttuneita, että tällainen pitää ostaa, sen verran vakuuttavia symbolien tekstit olivat :) Joten matkaan tarttui myös tämä mystinen riimujen kirja. Tälle täytyy antaa aikaa jossain vaiheessa rauhassa ja tutkia mitä tämä paketti pitää sisällään :)



Joten hyvin vaikuttava ja informaatiotäyteinen viikonloppu on takana ja nyt onkin sitten ihana rauhoittua iltaan ja kuunnella hieman rauhallista joulumusiikkia kynttilöiden loimussa ja lumihiutaleiden putoillessa hiljalleen taivaalta ikkunan toisella puolella.

Ihanaa Joulukuun alkua kaikille, mitä kaikkea jännittävää tämä kuukausi tuokaan mukanaan!