lauantai 7. joulukuuta 2013

Yhä kiihtyvä aika...

Aivan uskomatonta, että siitä on jo yli kuukausi kun olen tänne enkeliblogiini kirjoitellut. Tosin olen huomannut, että viimeiset pari kuukauttakin ovat olleet pääosin postauksia meditaatioista ja niiden tunnelmista. Minusta alkoi pikku hiljaa tuntumaan siltä, että asioita tapahtui vain niin tiuhaan tahtiin, että eilisen tapahtumat olivat kohta jo viikon vanhoja juttuja. Kaikkea ei vain enää kerennyt kirjoittamaan alas :)

Olen muutenkin puuhastellut nyt ahkerasti noiden kivien ja kivienergoiden kanssa, joten postaukset ovat jääneet hieman vähemmälle myös tuolla Sydänvaloa Kristallihuoneessa blogissani. Se mikä on kuitenkin vienyt eniten aikaani on uuden oman yrityksen perustaminen :)

Olen valmistumassa Kristallihoitajaksi ja tämän syksyn myötä olen saanut syvän vahvistuksen kivien ja niiden energioiden kanssa työskentelyyn. Kristallihoidossa työskennellään suoraan kanavoidun valon, sekä kivien värien ja muotojen kanssa, voidaan puhua hieman uudenlaisesta energiahoidosta johon kivien energiat otetaan aktiivisesti mukaan. Hoitoajatuksena on myös vahvistaa omaa paranemista, ei niinkään että minä parantaisin jonkun, koska tässä ajassa se ei enää toimi. Paraneminen lähtee aina itsestä, mutta uskon että voin olla suureksi avuksi tuolla itsensä oivaltamisen tiellä :)

Aloitan tekemään Kristallihoitoja (Chakra Balance - nimellä) ensi viikolla täällä Jyväskylässä Solertian tiloissa ja tutustumistarjouksena tähän joulukuulle tarjoan kaksi hoitokertaa yhden hinnalla eli yhteensä 60 eur. Pidän tarjouksen voimassa joulukuun loppuun asti ja hoidot voi käyttää vielä tammikuun 2014 loppuun asti. Vapaita aikoja löytyy vielä alkuviikolle ja jos kiinnostuit niin aikoja voi varata joko Solertian varausjärjestelmän kautta waraamo.com/solertia tai laittamalla minulle viestiä sähköpostiin enkelin.polya@gmail.com:

9.12. Ma klo 12.00 - 20.00
10.12. Ti klo 14.00 - 20.00
11.12. Ke 12.00 - 18.00


Mietinnän alle jää vielä kerkeänkö enää pitämään yllä näitä eri blogeja, koska ajatuksena olisi yrityksen nettisivujen valmistuttua, että jatkaisin kirjoittelujani siellä firman sivuilla. Näin kaikki kirjoitukset olisivat myös yhden ja saman sivuston alla. Kirjoittamista en kuitenkaan aio lopettaa, koska minusta on ihana kirjoittaa kokemuksistani toisille ja tämä aika on nyt niin täynnä mahdollisuuksia kaikille jotka niitä haluavat huomioida, että haluan ehdottomasti tuoda esiin omia oivalluksiani. Josko niistä sitten olisi hyötyä joillekin muillekin :)

Mutta jos ja kun päätän siirtyä kirjoittelemaan ainoastaan tuonne yritykseni sivuille, niin laitan siitä ehdottomasti tännekin ilmoituksen. Mutta siitä varmasti lisää sitten tuonnempana.

Energiaherkkyyteni on kehittynyt ja muuttunut tämän syksyn aikana valtavasti, vaikka toisaalta tuntuu ettei mitään ole niinkään konkreettisella tasolla tapahtunut. Sisällä tapahtuu kuitenkin koko ajan heilahteluja puolelta toisella ja jotain syvää muutosta tunnen sisuskaluissani :) Ja vaikka tällä hetkellä tuntuu, että astelen hyvin ohuen jään päällä, niin jokin vahva varmuus kuitenkin kumpuaa jostain syvältä sisältäni. Vaikka en vielä olekaan varma onko kaikki päätökset oikeita, niin siitä olen varma että suunta on oikea :)

Ihanaa Joulukuun alkua toivotellen!!



lauantai 2. marraskuuta 2013

7. Maailmanlaajuinen Meditaatio (päivitys)

Nyt on taas se aika kuukaudesta, kun ihmiset ympäri maailmaa hiljentyvät yhteiseen meditaatioon. Huomenna, sunnuntaina 3.11. klo 22.00 suomen aikaan voit halutessasi yhdistyä energiallasi tuohon maailman laajuiseen meditaatioon asettamalla vain aikomuksesi saapua tuolle yhteiselle lammelle. Sillä ei ole mitään väliä minkä näköinen lampi on, koska se näyttäytyy jokaiselle omanlaisenaan. Voit myös halutessasi yhdistyä tuohon yhteisenergiaan jo aiemmin, jos vaikka töiden vuoksi joudut mennä ajoissa petiin. Ajalla ei ole merkitystä energiatasolla, vaan pystyt helposti pääsemään mukaan noihin energioihin vain kohdistamalla aikomuksesi saapua mielessäsi tuolle lammelle.

Tässä Jatkuvien Seuralaisten viesti Aisha Northin kanavoimana koskien huomisen meditaation teemaa:

Energiat ovat olleet äärimmäisen intensiivisiä viime aikoina eivätkä ne ole laantumassa … Kuten monet teistä jo tietävät, aurinko on kovasti osallisena tässä ja tulevana sunnuntaina meillä on vielä pimennys (kiitos tämän kertomisesta, Otmn!). Ja kyllä, meillä on myös Kokoontuminen sunnuntaina eikä ajoitus näyttäisi voivan olla enää täydellisempi. Tämä Jatkuvilla seuralaisilla on sanottavana siitä:

"Kuten monet teistä ovat jo huomanneet, voimistunut aktiivisuus liittyy hyvin läheisesti tuohon taivaalliseen kumppaniin, mihin viitataan aurinkonanne. Se on jo hyvin matkassa lisätäkseen uuden tärkeän viestin tähän Kokoontumiseenne ja se saapuu ajoissa auttamaan teitä kaikkia, kun istuudutte yhdistymään myöhemmin tällä viikolla. Kuitenkin se mitä se on jo tuonut käyttöönne jatkuvilla purkauksillaan muutaman viime päivänä aikana, on taianomaista, kun se on syössyt vakaata energiahiukkasvirtaa, mikä puhuu äänekkäästi. Nimittäin sen hyväily ei ole jättänyt koskettamatta ketään teistä muutaman viime päivän aikana eikä sen hellittely ole myöskään ehtymässä. Pitäkää siis katse yläilmoissa, kun tämä heijastaa taas kerran vanhoja ja viisaita sanoja "niin ylhäällä, kuin alhaalla", ja ymmärrämme, että löydätte kaikki tavan tunnistaa ne vaikutukset, joita näillä toisinaan melko kiihkeillä kiintymyksen merkeillä on teihin kaikkiin.

Muistakaa, että vaikka kehonne ehkä vähän karsastaakin tätä kaikkea, tietäkää syvällä, että syleily mikä koko olemuksellenne annetaan, merkitsee hyvin paljon edessä olevina aikoina. Nämä energiahiukkaset ovat nimittäin vuorovaikutuksessa fyysisen kulkuneuvonne kanssa tavalla, mikä osoittaa hämmästyttäviä vaikutuksia edessä olevana aikana, joten kaikki väliaikainen fyysinen tai henkinen epämukavuus mitä niihin saattaa liittyä, on pieni hinta maksettavaksi. Teidän kuuluu kuitenkin kiinnittää tarkkaa huomiota merkkeihin, joita kehonne antaa teille näinä päivinä, ja muistakaa pysyä virittyneenä ja toimia, jos tunnette jonkin olevan epätasapainossa. 

Tätä ei sanota pelon synnyttämiseksi kenessäkään teissä, vaan pelkästään muistuttamaan teille, että kehonne on jo hyvin taitava käsittelemään tällaisia purkauksia, mutta silti se saattaa tarvita ekstrahuolenpitoa ja -lohdutusta tulevina päivinä. Levätkää siis niin paljon, kuin tunnette opastettavan, ja samoin liikkukaa niin paljon, kuin tunnette opastettavan. Syökää, juokaa ja iloitkaa, kuten sanonta kuuluu, ja tietäkää, että kehonne kertoo, mitä se tarvitsee kyetäkseen sulattamaan kaiken. Ja kun sanomme "sulattamaan", viittaamme tietysti siihen suureen energiainformaatioannokseen, minkä saatte muutaman seuraavan päivän aikana. Niinpä taas kerran kehotamme pysymään tasapainossa ja turvassa tietäen, että kaikki on hyvin ja olette paljon, paljon jykevätekoisempi, miltä toisinaan saattaa näyttää. Te ette siis hajoa, teitä pelkästään vahvistetaan taas kerran, jotta valostanne tehdään vieläkin kirkkaampaa."

Otmia siteeratakseni: "Pidä tiukasti kiinni, kultaseni, tai päästä kokonaan irti."

Rakkaudella ja kiitollisuudella, Aisha

Ihanaa Meditaatiomatkaa kaikille toivotellen!

Uusi päivitys meditaatiota koskevasta tiedosta tuli Aishan blogiin nyt lauantai illalla ja tässä tarkempi viesti Jatkuvilta Seuralaisilta Aishan kanavoimana:

" Kuten te kaikki tiedätte, niin huominen tulee olemaan hyvin tärkeä päivä niin monin eri tavoin. Nämä taivaalliset merkit ovat enemmän kuin valmiita kertomaan teille sen ja tuo taivaiden suurenmoinen esitys tulee koskettamaan teitä jokaista jollain tapaa. Kuitenkin on joitain asioita joihin haluaisimme teidän nyt kiinnittävän huomiota, ja se on teidän roolinne tämän kotiplaneettanne mahdollisessa muuttumisessa ja huomenna tämä viesti kirkastetaan teille kaikille. Huomenna kun teidät kutsutaan istumaan ja yhdistymään tähän ihmisvaloverkkoon jota kutsutte lammeksi, teitä kutsutaan antamaan osuutenne tämän valon ja rakkauden jakamiseen joka alkaa laskeutumaan teidän kaikkien ylle. Te kun olette olennainen osa tätä prosessia, ja kuten olette jo nähneet, te kaikki toimitte kuin pyörännapana noissa rattaissa. Jokainen teistä noissa rattaiden keskiöissä säteilee valtavaa valaistunutta energiaa, ja huomenna, tämän energian voima tulee moninkertaistumaan ja moninaistumaan.

Joten kun istut alas ja avaudut voimille joita kannat sisälläsi, ne yhdistyvät noiden taivaallisten viestien kanssa joita hyväntahtoinen naapurinne, aurinko, teille lähettää, ja yhdessä te tulette jälleen taas tekemään ihmeitä. Te kun tulette koskettamaan syvältä, syvälle kanssaihmisienne sisälle ja silloin kun teette sen, tuo valo matkustaa syvälle heihin, valo joka on odottanut vain tätä viimeistä tönäisyä jolla katkaisija käännetään PÄÄLLÄ-asentoon. Joten jälleen kerran sanomme sydämmelliset kiitokset teille joka ikiselle, koska ette ole ainoastaan säteilevää valoa kuten aurinkonnekin, vaan toimitte myös heijastavina peileinä jotka heijastavat valoa näiden kanssaihmisten syvimpiin kammioihin. Ja kun valo saavuttaa tuolla kammiossa pohjan se juurruttaa sinne vahvat valojuuret ikuisesti ja myös siitä eteenpäin. 

Te tulette sytyttämään hyvin monissa hitaan palon toimiessanne kanavana tuolle voimaannuttavalle valolle joka tulee itse Lähteestä, ja kuten te itsekin, toisetkin alkavat tuntemaan uudelleen syntymistä kun he löytävät tuon palavan liekin sisältään joka auttaa heitä löytämään ulos umpikujasta jossa he ovat olleet jo hyvin pitkän ajan. Joten istu alas ja avaa itsesi näille kaikille mahtaville spektaakkeleille, rakkaudellisten energioiden näytökselle joka on tarpeeksi voimakas jopa salpauttamaan hengityksesi kauneudellaan. Ja samalla kun teet näin, muista ottaa myös osasi tästä rakastavasta valosta jota niin epäitsekkäästi välität muille. Sinun täytyy muistaa, että ilman sinua, he eivät olisi tämän kaiken rakkauden vastaanottavassa päässä, ja ilman sinua valolla olisi hyvin vaikeaa kurottautua ja ulottua niiden ihmisten sydämiin jotka vielä epäilevät omaa kykyään rakastaa, eivät vain itseään, vaan myös koko maailmaa. Tämä siksi, että myös sinä ansaitset kaiken sen kunnian ja kaiken sen rakkauden joka virtaa joka ikiseen teistä, joten älkää unohtako avata itseänne täysin avoimiksi vastaanottamaan myös itse tätä rakkauden kuuroa jonka kohtaatte huomenna. "    

Ihana voimallinen viesti huomisista energioista, tervetuloa mukaan! 

tiistai 29. lokakuuta 2013

Maailma tiikerin silmin...


Tuntuu, että nykyään kerkeää tapahtumaan mahdottoman paljon lyhyessä ajassa. Monesti asioihin ei kerkeä edes reakoimaan, vaan niistä huomaa vain häivähdyksen ja sitten ne ovat jo poistuneet elämästäsi. Omaa kehitystä tuetaan nyt vahvasti ja saan voimakkaita sympoleja meditaatioiden aikana. Yksi näistä sympoleista tuli esiin muutama viikko sitten Mandalatalon meditaatio illassa ja kuten yllä kuvasin, näin tiikerin vaeltamassa metsässä yksin ja seurasin sen kulkua sen helken kun minulle kuvaa näytettiin ja TSUP, sitten kuva oli poissa. Tämä tuli ihan heti meditaation alkuun enkä siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota sen jälkeen, vaikka se mieleen jäikin. Se miksi tiikeri jäi mieleen, oli varmaan sen vuoksi, koska olen vuosia jo haaveillut piirtäväni tiikerin, mutta jostain syystä en ole sitä kuitenkaan koskaan lähtenyt piirtämään.

Unohdin koko tiikerin kuitenkin nopeasti, mutta viime sunnuntaina kun kävimme tuolla Schaumanin Linnalla Hyvän Olon Octoberfest tapahtumassa, päätin koittaa lyhyttä kristallikulho-hoitoa. Minulle jäi tuosta hoidon jälkeisestä keskustelusta vahvasti mieleen sanat : hyvin voimakas ja jostain syystä mieleeni tuli samalla hetkellä tuo mystinen tiikeri reilun viikon takaisesta meditaatiosta. Tiesin, että minulla on kotona kirja voimaeläimistä, joten en malttanut odottaa pääseväni kotiin ja selvittämään mahtaisiko tiikeristä löytyä jokin sympolinen merkitys omalle kehitykselleni. Ja löytyihän sieltä :)

TIIKERI
Tutustu omaan voimaasi ja opettele käyttämään sitä luovasti

Voima, kauneus ja sulavuus yhdistyvät tässä kauniissa kissaeläimessä. Auringonpaisteesta nauttiva tiikeri näyttää kesyltä isolta kissalta loikoillessaan silmät puoliavoimina puun juurella. Seuraavassa hetkessä tiikerin piilevä voima kuitenkin räjähtää esiin sen sännätessä saaliin perään. Saalistaessaan tiikeri vain toteuttaa vaistojaan ja luontoaan, mutta ihminen usein käyttää voimaa tahallisesti tuhoamiseen ja kielteisyyteen.

Tiikeri muistuttaa meitä siitä valtavasta voimasta joka on meidän jokaisen sisällä. Voimme käyttää sitä joko luovasti tai tuhoavasti, rakentavasti tai hajottavasti. Tiikeri symboloi sisäisen voiman hallintaa tavalla jossa ei ole mitään tukahduttavaa. Tutustu sisäiseen voimaasi, omaan "karjuvaan" tiikeriisi ja kesytä se viisaudella ja tietoisuudella. Vaatii suurta tietoisuutta olla pelkäämättä omaa voimaansa ja ilmentää sitä myönteisellä ja luovalla tavalla joka päiväisessä elämässämme.

Tiikerillä ei ole luontaisia vihollisia, joten se on reviirinsä suvereeni haltija. Millainen on sinun reviirisi? Pidätkö siinä liian tiukkoja rajoja vai olisiko sinun tarpeen hieman höllentää otettasi ja sallia muiden ihmisten vaikuttaa elämääsi vapaammin?

Olen tällä hetkellä jo kolmatta kertaa tämän syksyn aikana sairaslomalla ja aamulla kun mieheni lähti hyvin varhain töihin, en saanut enää unen päästä kiinni. En kuitenkaan halunnut vielä nousta ylöskään, joten keräsin piirrustus vehkeeni sänkyyn ympärilleni ja päätin vihdoin piirtää sen tiikerin, mikä on odottanut jo niin monta vuotta piirtämistä :) Yllä oleva kuva siitä sitten lopuksi kehkeytyi ja nyt olen todella hyvilläni, että sain hyödynnettyä aamun varhaiset tunnit näin luovasti :)

Siinä se nyt istuu vihreällä ruohikolla ja katselee ylöspäin uteliaana ja valppaana, kuin odottaen havaitsevansa näköpiirissään jotain. Otan tuon katseen nyt sydämeeni ja lupaan opetella katsomaan maailmaa tiikerin silmin. Kiinnostuneena ja valppaana, valmiina toimimaan sitten kun sopivaa liikettä näkyy horisontissa :)

Oletko sinä saanut viime aikoina viestejä eläimiltä?

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kosketus sydämestä sydämeen Ü

Olin tänään puhelimessa nuoren tytön kanssa jolla oli hirmuisen syviä murheita ja vaikka hän kuinka yritti kääntää minua hänen puolelleen, niin en antanut periksi vaan yritin avata tytölle uusia näkökulmia elämään, hänen elämäänsä, hänen omien tunteidensa kautta. Keskustelu tuntui välillä hyvinkin epätoivoiselta, koska itseltä tuntui loppuvan keinot auttaa tätä syvällä itsessään olevaa kaunista sielua. Sitten pysähdyin puhelimessa, unohdin kaikki yritykset piristää tätä nuorukaista ja sanoin:

Minä: "Tiedätkö mitä?"
Tyttö: "No mitä?"
Minä: "Nyt kun me ollaan tässä keskusteltu tovi, niin minulle on tullut sellainen olo, että sinä olet aivan ihana ihminen"
Tyttö: "Ai jaa?" (tyttö hieman yllättyneenä naurahti, todella vahvan alakulon jälkeen )
Minä: " Ja minä haluan sanoa sinulle, että vaikka sinusta tuntuu, että kukaan sinun ympärilläsi ei pidä sinusta, niin minä pidän sinusta aivan valtavan paljon. Minusta sinä olet ihana ihminen ja uskotko, että jos voisin ottaa edes osan sinun taakastasi harteilleni, niin tekisin sen aivan heti ilman epäröintiä. Keventäisin tuota sinun raskasta taakkaasi niin, että sinun olisi helpompi elää."
Tyttö: " Ai oikeesti?" (ja taas pieni hämmentynyt naurahdus)
Minä: " Kyllä, tekisin sen hetkeäkään miettimättä."  

Minusta aidosti tuntuu, että tämän pienen hetken ajan minä sain sydänyhteyden tuohon tyttöön. Se, että hän oli niin hämmentyneen yllättynyt siitä, että joku kutsui häntä ihanaksi sai minut ajattelemaan, että koskahan hän on viimeksi kuullut jonkun näin sanovan. Miten helposti sen pienen rakastavan huomautuksen sanomisen unohtaakaan: Sinä olet minun mielestäni ihana, olet minulle tärkeä Ü

Tuolla tytöllä oli hyvin vakavia lukkoja, mutta se, että sain hänet muutaman kerran ihan pienesti naurahtamaan, melkein sulatti sydämeni niille paikoilleen. Nämä ovat niitä hyvin ihania ja syvästi palkitsevia kohtaamisia. Kaikkea hyvää tuolle tytölle tästä eteenpäinkin, enkelit varmasti ahkeroivat kovasti hänen vierellään!

Muistakaa sanoa ihmisille, että he ovat tärkeitä, joka ikinen!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Sattumaa vai oikein ajoitettua?


Voi kyllä kuulkaa on taas enkeleillä ollut sormensa pelissä, eihän näitä onnen kantamoisia muuten pysty järjellä selittämään :) Tuon uuden Kristallihoitaja koulutuksen myötä, minulle on vain koko ajan vahvistunut enemmän sydänhalu tehdä töitä näiden kivien parissa. Olen miettinyt vaikka mitä vaihtoehtoja paikoista joissa voisin hoitoja tehdä ja vaihtoehtoja on myös nostettu esiin, mutta jotenkin mikään niistä ei oikein ole täysin kolahtanut kohdalleni.

Viime perjantaina sitten, aamusta ennen kuin edes aloitin aamupalaa, niin istahdin sohvalleni ja lähetin vahvan pyynnön ylös enkeleille ja oppailleni, että nyt pliis, antakaa jokin vinkki mistä voisin aloittaa. Oikein pinnistin ja puristin silmiäni kiinni, mutta ei mitään..

Avasin kuitenkin tietokoneen ja ajattelin, että olisikohan se mahdollista että jossain päin jyväskylää voisi olla tarjolla ilmaisia tiloja joita tarjotaa harrastekäyttöön ja niinpä laitoin googleen hakulauseeksi " Ilmainen harrastetila Jyväskylä". Ja kuten arvelinkin niin sain eteeni vain ison kasan "liiketilaa vuokrataan" linkkejä. Näiden linkkien yläpuolella oli kuitenkin kaksi mainosta, joista jostain syystä toiseen silmäni kohdistuivat. Uskokaa tai älkää, tänään kun laitoin tuon saman haku sanan googleen, niin näitä ilmoituksia ei enää tullut esiin :)

Klikkasin kuitenkin tuota linkkiä joka vei minut sivuille jossa kerrottiin täällä Jyväskylässä sijaitsevasta Schaumannin Linnasta ja vuokrattavista hoitohuoneista. Siis kaikki tarvikkeet olisivat saatavilla pientä tilavuokraa vastaan, ja tiloja voisi varata silloin kuin parhaiten itselle sopii ja tietenkin jos tilat vain olisivat vapaana. Siinä sitten ihmetyksissäni tuijottelin tuota Schaumannin Linnan kuvaa ja mietin mielessäni, että "Mitäs ihmettä, en tiennytkään heillä olevan jotain toimintaa tuolla kartanolla." Kävin tiloja läpi ja luin miten niissä voisi järjestää erilaisia tapahtumia tai hoitoja ja koska paikka tuntui jotenkin houkuttelevalta ja se tosiaankin herätti kiinnostukseni, niin päätin laittaa heti siltä istumalta kyselyä tiloista.

Olen oikeasti monesti tuon rakennuksen vierestä kulkiessani miettinyt millaista siellä olisi asua, tai onkohan siellä toimintaa ja olen jopa monesti meinannut googlata tuon kartanon ja katsoa mitä tietoja se tuo esiin, joten kiinnostukseni vuokrahuoneita kohtaan oli enemmän kuin aitoa :)

Lounaaseen mennessä olin saanut jos ensimmäisen viestin paikasta ja iltapäivän kahvipaussiin mennessä olin jo sopinut tapaamisen noiden tilojen vuokraajan kanssa. Olin ihan täynnä energiaa, siis melkein niin etten meinannut mahtua nahkaani ja odottelin innoissani työpäivän loppua. Työpäivän päätteeksi astelin todella tomerasti kohti tuota kartanoa ja välillä jouduin ihan toppuuttelemaan itseäni koska hengitys meinasi jo salpaantua. Naureskelin monesti itselleni omaa innostustani.

Paikan päälle saavuttuani, tilan vuokraaja puhui kännykkäänsä ja minulle tuli oiva tilaisuus silmäillä vastaanottopöydällä olevia lappusia ja käyntikortteja. Yllätyksekseni ensimmäisenä silmiini osui Reiki-kurssi esite ja mielenkiintoni heräsi, sitten silmiini osui maininta kristalleista ja näin Minä Olen - lehden pöydän reunalla. Olin ihan ihmeissäni ja ajattelin, että " Ai onko täällä tämmöistäkin". En meinaan ollut aamulla kerennyt katsomaan sen enempää sivuja kuin vain tilojen vuokrauksen tiimoilta.

Tuotapikaa kun pääsimme asiaan ja esittelykierroksen jälkeen pääsimme istumaan alas, minulle selvisi, että näissä tiloissa on kovastikin aikomusta tarjota laajasti hoivaa ja huolenpitoa ihmisille. Tilojen vuokraaja, ihana lämmin henkinen Sirpa, oli myös itse kaiken muun ohella, kristallihoitaja ja en voinut kuin hämmästellä kaikkea tätä uutta jota näin selvästi tuotiin eteeni :)

Jutustelun jälkeen halasimme ja minä lähdin kävelemään kirpsakkaan ulkoilmaan kotia kohti, sydän täynnä uusia mahdollisuuksia. Tiesittekö muuten, että tämä asunto jossa nyt asumme, on tuon vanhan Schaumannin tehtaan työntekijöille aikoinaan rakennettu talo. Joten yhteyksiä jo asuntomme ostosta lähtien ei voi muuta kuin ihmetellä :)

Tuon tapaamisen jälkeen koin niin valtavaa energiaa, etten ole hetkeen kokenutkaan ja päässäni pyöri vaikka mitä ajatuksia mahdollisiin hoitoihin ja meditaatioryhmien vetämiseen liittyen. Heilurikin pyöri aivan valtavaa vauhtia kun kyselin siltä hieman asioita :) Katsotaan miten käy, mahdollisuus on nyt tuotu avoinna eteeni ja enää on kyse uskalluksesta hypätä tämän uuden mahdollisuuden mukaan :) Uskon, että tämä rohkeuden teko on hyvin helposti selätettävissä :)

Mutta vielä yksi asia tähän Schaumannin kartanoon liittyen ja varsinkin kun minäkään en ollut tietoinen koko paikasta ennen viime perjantaita, niin nyt olisi oiva tilaisuus tutustua paikkaan ja sen palveluihin sunnuntaina 27.10.13 klo 11-17, koska he järjestävät siellä Hyvän Olon Oktoberfest tapahtuman. Voit lukea lisää TÄÄLTÄ! Haastan kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan tuonne tapahtumaan!

Maailma on ihmeitä täynnä, ne täytyy vain osata tunnistaa Ü

tiistai 8. lokakuuta 2013

Itsemaalatut chakrataulut

Olen haaveillut jo pitkään omien chakrataulujen maalaamisesta ja pohjatkin olen ostanut jo kesän alussa, mutta nyt vasta pääsin aloittamaan tuon sarjan Ü Halusin aloittaa sarjan indigon sinisestä joka on yleisesti yhdistetty kolmanteen silmään ja intuitioon. Olen muutenkin kiinnittänyt nyt huomioita kaikkiin hyvin kirkkaisiin sinisen väreihin, oli ne sitten vaatteissa, autoissa tai jonkun mainoksen taustavärissä. Jostain syystä tätä väriä tuodaan minulle nyt hyvin vahvasti ja mikä sen parempaa oli kuin maalata tuo väri yhdeksi chakratauluksi Ü

Väriterapiassa indigon sinisen värin ominaisuudet vaikuttavat vahvasti omanarvontuntoon sekä korkeisiin tavoitteisiin. Väri on tosiaan myös kolmannen silmän väri (yhdessä violetin ja tumman sinisen kanssa) ja siksi se auttaa intuition kehittymisessä sekä unien muistamisessa. Indigon sinisellä on väitetty olevan myös vahva vaikutus psyykkisiin vaivoihin. Fyysisellä tasolla sen tiedetään helpottavan kipuja kun taas psyykkisellä tasolla selventävän ja puhdistavan psykkisiä epätasapainoja. Värillä on myös voima avata meille mieleemme ääretön tila jossa voimme ajatella rauhassa, tuntea kaikilla aisteilla sekä vain olla hetkessä jos näin valitsemme.

Maalausta hahmotellessani päässäni ei ollut ensin ajatuksen ajatusta, tuntui että kynä vain pyöri kädessäni. Sitten painoin vain lyijykynän pään taulupohjaan ja aloin piirtämään ja sain aikaiseksi ison kukan ja tytön joka kerää vettä kukan lehdeltä. En ole maalannut pitkään aikaan mitään ja jostain syystä minulla on joku ihme arkuus käyttää värejä, varsinkaan kirkkaita ja voimakkaita, ja hieman pelkäsin maalaamisen ohessa, että näin kävisi nytkin ja maalaus jäisi hailuksi, mutta loppujen lopuksi sain hyvinkin värikkään kuvan aikaiseksi.


Hieman harmittaa vain se, että olen niin hirmu itsekriittinen, enkä sen syvemmälle tässä asiassa nyt mene, mutta noihin reunaväreihin ihastuin kyllä heti kun sain taulun valmiiksi. Tuntuu myös kuin kuvassa olisi kaksi aivan erilaista maailmaa, se jossa kuva piirtyy paperille hyvinkin yksityiskohtaisesti kaikkine varjostuksineen ja sitten tuo valtava värien leikki jossa kaikki värit sotkeutuvat täysin sulassa sovussa toisiinsa. Sisempi kuva näyttää olevan hiljaa täysin paikallaan, kun taas ulkoreunat tuntuvat olevan täynnä liikkeessä olevaa energiaa. Haluaisin niin uskaltaa sukeltaa syvemmälle tuonne värien maailmaan Ü Todella mielenkiintoinen kuva ja jään varmasti tutkimaan ja pohtimaan sitä vielä moneksi päiväksi.

Mutta sarjan ensimmäinen taulu on nyt valmis ja olen siitä todella iloinen. Maltan tuskin odottaa millainen seuraava taulu tulee olemaan ja millaisiksi taulut muuttuvat värien vaihtuessa ja maalaamisen edetessä eteenpäin :) Tätä voisi kutsua myös ehkä jonkin asteiseksi itseterapiaksi Ü Suosittelen lämpimästi!

lauantai 5. lokakuuta 2013

6. Maailmanlaajuinen meditaatio

Näin on vain taas kuukausi vierähtänyt ja on aika taas kokoontua yhteiselle lammelle jo kuudennen kerran tänä vuonna. Te joille aihe on uusi, niin kyseessä on maailmanlaajuinen meditaatio joka sai alkunsa keväällä norjalaisen Aisha Northin toimesta, lisää hänen kanavoinneistaan voit lukea hänen blogistaan. Yhteinen sekä maailmanlaajuinen meditaatio alkaa huomenna sunnuntaina 6.10. klo 22.00 suomen aikaan, mutta kuten aiemminkin niin meditaation voi aloittaa myös aiemmin jos se sopii paremmin itselle. Keskitä vain ajatuksesi tuonne yhteiselle lammella saapumiseen ja sinun ei tarvitse tietää millainen lampi on kyseessä, koska se edustaa jokaiselle oman näköistä lampea. Tässä alla Aishan kanavointi huomista meditaatiota koskien:

Jatkuvia Seuralaisia kanavoinut Aisha North:

" Kuten moni teistä on jo huomannut, aika näyttää vain venyvän ja laajentuvan loputtomasti, yhtäkkiä sitten taas lyhentyen kuin sormia näpsäyttämällä kuin kumilenksu. Tämä kaikki on juuri sitä mitä sen pitääkin olla, koska vanha lineaarinen aika ei hyödytä sinua enää siinä kun alat uusia, et ainoastaan omaa elämääsi, vaan kaikkea mikä sinua ympäröi. Pitäen mielessä, että te ette ole enää vanha itsenne, ja kun puhumme uusiutumisesta, me puhumme siitä luovasta pyrkimyksestä joka alkaa tulla nyt kaikkien teidän tietoisuuteenne.

Ette enää pelkästää pura vanhaa itseänne, vaan alatte rakentamaan täysin uutta itseänne, sitä itseänne joka pystyy paremmin käsittämään kaikki ne puolenne jotka olette aiemmin pitäneet hyvin piilossa, ette pelkästään itseltänne, mutta kaikilta muilta myös. Nyt on kuitenkin tullut aika nostaa ne kaikki esiin ja ylös kaikkien nähtäväksi, jotta pystyt alkaa sädehtimään vieläkin kirkkaammin ja näin tehden, valaista koko oma maailmasi aivan uudella tavalla. Ja tällä kertaa se ei ole vain pelkästään valo joka auttaa valaisemaan maailmasi, vaan nyt puhumme myös siitä miten voit vaikuttaa peruuttamattomasti tulevaisuuteen kaikella sillä mitä rakennat tästä valosta. Koska teidät on nyt asetettu aloittamaan luominen tavalla jolla kukaan ei ole vielä koskaan luonut maan päällä, ja tämän vuoksi olette taas kerran pioneerejä alalla joka pitää sisällään loputtoman määrän mahdollisuuksia teille kaikille. Te menette sinne minne yksikään ihminen ei ole vielä mennyt ja tulette tekemään sen tavalla joka ei ole koskaan edes ollut mahdollista mielikuvituksissanne. Tästä eteenpäin rajoja ei enää ole ja tämän vuoksi sinun täytyy ainoastaan päästää irti ja antaa mennä.

Joten jälleen kerran me kutsumme teidät istumaan alas ja yhdistymään tämän loputtoman luovuuden energian kanssa joka on tarjolla teille, ja jotta tämä olisi vielä syvällisempi kokemus, me pyydämme teitä tekemään sen veljienne ja siskojenne kanssa aikaan joka on jo aiemmin sovittu (22.00 suomen aikaan). Tämä tulee olemaan taas yksi niistä kokoontumisista jotka kantavat nimeä "kokoontuminen lammella", mutta tällä kertaa uskomme, että tulette kaikki kokemaan jotain hyvin erikoista. Tällä kertaa kyse on luomisesta, kaikkien niiden ohuiden seittien kehräämisestä yhteen rakennelmaksi joka auttaa teitä tämän askeleen eteenpäin. Tuki on olemassa odottamassa jo teitä, turvaverkko jos niin haluatte kutsua, joten tällä kertaa kyse on irti päästämisestä kaikesta siitä vanhasta harhaluulosta tai muista esteistä joita tiellänne saattaa vielä olla.

Joten rauhoita mielesi ja anna sielusi viedä sinut tutkimusmatkalle, ja tietäkää, että tämä on vain ensimmäinen pieni yritys tehdä jotain joka tulee olemaan pääfokuksenne tulevina aikoina. Joten taas kerran kiitämme teitä teidän ponnisteluistanne ja haluamme sanoa, että tällä kertaa palkkio jonka tulette niittämään tästä yhteisestä ponnistuksesta tulee tuomaan hyvin paljon hyvin monelle. Ei vain heille jotka jo ovat kokoontuneet lammella, vaan myös kaikille jotka asuvat ja hengittävät tällä planeetalla ja muuallakin. Joten kiitos teille kaikille tämän haasteen vastaanottamisesta jossa avaatte sydämenne ja sallitte valon tehdä taikoja itsellenne. Tästä eteenpäin te tulette tekemään ihmeitä jotka auttavat tätä planeettaa tulemaan sellaiseksi paikaksi jossa kaikki voivat riemuiten elää.

Rakkaat ystävät, lähdetään tutkimaan täysin uutta aluetta yhdessä!"

Tapahtumarikasta meditaatiota huomiselle! Ü