lauantai 13. huhtikuuta 2013

Runsauden energiat haltuusi


Hitsi miten hyvän kanavoinnin luin taas Adonain sivuilta " Kaikki tulee teille ". Siinä puhuttiin taas kerran tästä rajattomasta runsauden pankista joka on kaikkien saatavilla, jos vain osaamme sitä itsellemme pyytää. Esimerkkinä käytettiin naista joka oli kovasti halunnut itselleen uuden auton, mutta pyynnöistä huolimatta hän ei sitä ollut saanut. Nainen ei täysin itse ymmärtänyt miksi hänen tekniikkansa ei ole toiminut, vaikka hän on todella tehnyt ajatustyötä tämän haaveen eteen. Hän kertoi miten hän on ottanut itselleen ajan ja hiljentynyt ja pyytänyt kaikkia maailman energioita avukseen jotta hän saavuttaisi tämän unelmansa. Hän oli kuitenkin turhautunut siitä kun mitään ei ollut tapahtunut ja oli laittanut ärtymyksestään kirjoituksen facebook sivulleen "Autoni on väsynyt ja loppuun kulunut, enkä pidä siitä enää". Ongelma oli kuitenkin hänen tapansa tavoitella unelmaansa; hän pyysi muiden apua tehtävään. Ja samalla kun hän pyysi muiden apua tähän tehtävään, hän samalla tuli kutsuneeksi lukuisia muita henkiä mukaan unelmaansa, joilla kaikilla oli sama saamattomuuden ongelma ja näin ollen hän oli yhtäkkiä tahtomattaan joutunut mukaan muiden energioihin, niiden kaikkien muiden mukaan tulleiden saamisongelmiin ja turhaumisiin. Sanoma mikä oli piilotettu hänen pyyntöönsä oli: "Olen varaton, autoni on rikki, minulla ei ole yhtään yltäkylläisyyttä, en osaa tehdä sitä yksin, voiko kukaan auttaa?". Tällä tavoin nhän huomaamattaan veti puoleensa energioita, joilla oli samanlaisia ongelmia kuin hänelläkin.

Yltäkylläisyyden ja omien halujen välissä ei siis loppujen lopuksi ole kyse kuin sen sallimisesta, että ymmärrämme olevamme täysivaltaisia olentoja ja kaiken runsauden kuuluvan myös meille. Sallia kaiken runsauden kuuluvan myös meille, ilman epäilyjä.

Miksi siis pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille? Niitä tapahtuu ainoastaan sen vuoksi, että me ihmiset pidämme siitä, huonot tapahtumat palvelevat meidän olemusta. Voimme silloin syyttää jotain toista tahoa, oli se sitten yhteiskunta tai puoliso. Huono onni jotenkin palvelee meitä, saamme siitä energiaa lisää murehtia asioita. Oletko koskaan huomioinut keskusteluja ympärilläsi ja kumpi asia painottuu enemmän puheissa; negatiivisuus vai positiivisuus? Omasta mielestä ainakin tuntuu, että tarvitsemme huolia, koska silloin meillä on jotain mitä päivitellä muiden kanssa. Miten vaikeaa onkaan olla onnellinen ja innostunut jostain omasta asiasta jos kaikilla muilla elämä näyttää menevän päin puuta. Uskotko, että iloiset uutisesi saavat ongelmissaan rypevät toiset ihmiset iloiseksi puolestasi? Huomaan ainakin itse joskus jättäväni oman iloni tuomatta esiin, kun kuuntelen jonkun toisen huolia.

Tekstin loppupuolella tuli kuitenkin vasta se kohta, joka inspiroi minua kirjoittaman tästä koko asiasta. Tektissä kysyttiin, että "Mikä on totuuksien totuus" ja vastaus kaikessa yksinkertaisuudessaan on MINÄ OLEN OLEMASSA. Alkuperäinen totuus on siis, että minä olen olemassa ja siksi minä olen. Millään muulla tiedolla ei ole väliä, tämä on kaikkien totuuksien ydin. Ja se salaisuus joka sisältyy tuohon lauseeseen on että, koska olen olemassa, sen vuoksi voin luoda, sen takia voin tuntea, sen vuoksi voin olla aistillinen, siksi minulla voi olla iloa tai surua ja sen vuoksi koen yltäkylläisyyttä tai köyhyyttä. Kaikki vain siksi, että olen olemassa. Ei tarvita tietoa muista universumeista, menneistä elämistä tai ajasta. Vain sillä on merkitystä, että voitte kokea tuon lauseen - minä olen olemassa. Tekstissä otettiin oivallisesti esiin esimerkkinä koko maapallon kansa ja pyydettiin miettimään, että monenko noista ihmisistä luulette tietävän, että he oikeasti olevat olemassa. Tarkoittaen tällä, että monikaan ei pysty erottamaan itseään suvustaan, uskonnostaan, työstään vain hetkeksi hijentyäkseen ja sanoakseen - Minä olen olemassa. Minä olen mitä olen.

Ja tästä päästiin takaisin energiaan ja siihen miten paljon sitä on tällä hetkellä meille tarjolla - JOS vain sallisimme sen tulla elämäämme Ü Ihmiset ovat tottuneet taistelemaan energiassta, taistelamaan toistensa kanssa energiasta, aivan kuin sitä ei olisi riittävästi kaikille. Usko tähän rajallisuuteen on hyvin voimakasta ja ne jotka uskovat yltäkylläisyyden rajallisuuteen, eivät koskaan saa sitä yltäkyllin. Uskomme vahvasti siihen mitä meille sanotaan. Jos joku esimerkiksi sanoo virallisesti, että jostain tuotteesta on puutetta niin me ihmisinä uskomme sen ja sokeasti seuraamme tuota puutteen energiaa ja näin ollen puutteesta tulee totta. Niin olemme tottuneet tekemään.

Nyt tarjolla on kuitenkin hyvin paljon energiaa, paljon enemmän kuin koskaan ennen ja se kaikki energia vain odottaa ihmisiä jotka ovat valmiita käyttämään sitä. Tuo kaikki energia odottaa vain ihmisiä jotka osaavat ottaa vastaan tuon energian ilman tekosyitä, ilman että he pyytäisivät jonkun toisen tuomaan sen itselleen, ilman että he rajoittaisivat itseään, tuntien että he ovat todellakin sen kaiken yltäkylläisyyden arvoisia.

Tästä voin kertoa oman esimerkkini. Olen toivonut itselleni rahaa, että saisin mahdollisuuden olla vuoden vapaalla töistä keskittyen ainoastaan opiskeluun. Rahaa olen toivonut taloudelliseksi turvaksi lainojen, laskujen ja ruokakulujen maksuun. Mutta nyt ymmärrän miksi tuota rahaa ei ole vielä kuulunut. Saman tien kun olen esittänyt toiveeni universumille, kuvitellut sen tilanteen mitä tuntisin kun saisin nuo rahat ja miltä tuntuisi olla vuoden vapaalla työelämästä. Heti kaiken tuon iloisen kuvittelun ja haaveilun jälkeen, olen hieman myös pelännyt. Mitä sitten jos saisinkin rahat, pitäisikö minun sitten antaa siitä muillekin, olisiko siitä rahasta sitten kuitenkin tehtävä pieniä ostoksia kotiini, olisinko jotenkin vastuussa myös muiden rahatilanteesta koska itse sain niin mahtavan tilaisuuden jäädä pois töistä yllättävän rahan tulon vuoksi..... Näettekö nyt tämän paradoksin? Miten voin odottaa jotain saapuvaksi jos kerta pelkään sen saapumista? Vedän puoleeni negatiivisia ajatuksia, enkä positiivisia. Eihän universumi kuitenkaan varmaan halua rahoittaa pelkojani, vai mitä luulette Ü

Olemme tottuneet monien elämien ajan tekemään kovasti töitä, kamppailemaan jopa asioiden eteen ja energia näkökulmasta katsottuna sen on hyvin eriskummallinen tapa tehdä asioita - kärsiä tiensä siihen mitä se ikinä onkin. Tämän hetken energiat kuitenkin vaativat meitä muuttamaan ajattelutapaamme, nyt kaikki tulee meille. Tämän ajan energioiden vapautumisen myötä, energiat eivät ole saatavilla vain jollekin toiselle, vaan ne ovat myös meidän saatavilla. Tämä luo siis hyvin paljon hämmennystä ihmisissä, yhtäkkiä emme tiedä mitä tehdä ja loppujen lopuksi teemme kaikkea muuta kuin annamme sen vain tapahtua - Antaisimme energian vain tulla elämäämme, ilman rajoituksia. Me emme oikein vielä osaa ottaa vastaan sitä kaikkea runsautta joka meille olisi tarjolla. Sen sijaan, että antaisimme runsauden energoiden tulla vapaasti elämäämme, sanomme " Pyytäisin vain 5000 euron, että saisin vanhan autoni korjattua. En halua enempää, ettei muut tule kateelliseksi". Tällaiset pienet asian ovat hyvin olemattomia, meidän pitäisi antaa tuon runsauden enrgian tulla elämäämme isommin, rajoittamatta Ü

Silloin kun kipitämme edes takaisin elämässämme etsien sitä jotakin, energiat eivät todellisuudessa pääse luoksemme. Mutta silloin kun olet luottamustilassa, tiedostamistilassa, silloin energiat voivat tula luoksesi. Ja nämä energiat ovat valtavia, eikä niitä jaeta saapumisjärjestyksessä vaan ne ovat kaikkien saatavilla. Näiden energioiden ovella ei ole ketään vartijaa tai tuomaria määräämässä minkä arvoinen olet. Kyse on vain sinusta ja näistä energioista. Ne tulevat luoksesi, kun sallit niiden tulla. Siksi ne ovat täällä - sinun käytettäväksi.

Nyt siis on viimeistään aika päästää irti vanhoista kaavoista joihin olemme kangistuneet - mitä sieltä on tulossa, mihin sen käyttäisin, kuinka voisin sitä kontrolloida että se riittäisi tarpeeksi pitkään, saisinko vain vähän kerrallaan ja niin edelleen. Nyt täytyy päästä yli näistä hallinta muodoista ja antaa runsauden tulla vapaasti elämäämme. Pidä ajatuksesi puhtaana ja keskity sanoihin: " Minä olen olemassa, minä vastaanotan". Minä olen olemassa ja siksi vastaanotan kyselemättä, rajoittamatta, kontrolloimatta tai ohjaamatta - minä otan vain vastaan"

Kaikki tämä runsaus on saatavilla sinulle koska olet täällä ja olet uutterasti sitoutunut heräämiseesi. Olet ansainnut ne täysin, eikä sinun tarvitse tehdä enää mitään niiden saamisen eteen - ainoastaan sallia niiden tulla vapaasti elämääsi Ü

Pystytkö siis sallimaan kaiken runsauden tulon elämääsi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti