perjantai 12. huhtikuuta 2013

Korvaamaton Kosketus


Miten sinä kosketat ihmisiä?


Minulla on ollut todella hyvä onni, että elämässäni on ollut paljon ihmisiä jotka ovat halunneet halailla minua. Halaus tai koskettaminen ei ole kuitenkaan itselleni kovinkaan itsestään selvyys, koska jostain syystä se ei ole itselleni kovin automaattinen toiminto. Psykologian opintojeni myötä olen jo kuitenkin tullut hieman tietoisemmaksi miten paljon toisten ihmisten kosketus meille tosi asiassa merkitsee. Kysymys on siis melkein elämästä ja kuolemasta, niin tärkeänä kosketusta pidetään ihmisille.

Tämän kirjoituksen aihe kumpusi itse asiassa omasta miehestäni, sillä hänellä on valtava läheisyyden kaipuu ja hän toistuvasti tulee halailemaan tai suukottelemaan minua päivän aikana. Minulle tämä on välillä vähän hassua, koska vaikka itsekin kaipaan valtavasti läheisyyttä niin minulta halailu ei tule niin automaattisesti. Joskus se tuntuu jopa kummallisesta kun joku halaa ja osoittaa pitävänsä minusta; on se sitten ollut puolisoni, ystäväni, joku tuttava, vieras ihmine  tai sukulainen. Ja tämä mielessä lähdin hieman suffailemaan tietoa kosketuksesta ja törmäsinkin ihanaan artikkeliin "Korvaamaton kosketus" ja vaikka artikkeli tarkasteleekin asiaa pääosin parisuhteen valossa niin siellä oli todella hyviä ajatuksia ihmisten tavasta koskettaa toisiaan tai miksi esimerkiksi joskus kosketus saattaa muuttua etäiseksi. 

Ajatus siitä, että joku voi pelkällä kosketuksellaan viestittää sinulle, että " Olen tukenasi, älä välitä heistä, huomaan harmisi, anna anteeksi, olet tärkeä, rakastan sinua, olen läsnä, olen sinua varten ", on aika valtavaa. Kosketuksella on hyvin vahva hoivaava vaikutus. Itämaisessa viisaudessa kosketusta on pidetty jopa taianomaisena, koska sen uskotaan aktivoivan juurikin itse sydänkeskuksemme, missä kaikki tunteemme asustavat.. Länsimaissa valitettavan usein kosketus liitetään kuitenkin seksuaalisuuteen ja sen odotetaan automaattisesti johtavan johonkin tulokseen, joten näin ajatellen kosketuksessa parisuhteessa saattaa olla paljon odotuksia ja paineita.

Monesti elämäni aikana muistan tilanteita joissa on vain istuttu lähekkäin tai jalat limittäin tai käsivarret kiinni toisissaan. Oltu lähekkäin niin, että jokin osa kehosta on ollut kiinni toisen kehossa ja tällainen hiljainen yhdistyminen kahden kehon kesken on mielestäni valtavan hoivaavaa. Sanoja ei ole tarvittu, saattaa olla että kumpikin on tehnyt omia juttujaan, mutta yhteys on pysynyt kehon kautta. Tuon yhteyden katoamisen on myös nopeasti huimioinut jos jompi kumpi on lähtenyt erilleen toisesta. Tilalle on saattanut tulla kylmyyttä, jopa tyhjyyden tunnetta, aivan kuin osa minusta olisi kadonnut. Kuulostaako tutulta? Enkä puhu nyt seksuaalisesta yhteydestä vaan aidosta läheisyydesta ja kosketuksesta kahden kehon välillä. 

Joten haastan teidät ihanat lukijat nyt miettimään miten kosketatte läheisiänne ja tuntemattomiakin. Oletko aina täysin läsnä kosketuksessa vai jääkö kosketus joskus kylmäksi? Pelottaako sinua, että annat jotain pois itsestäsi kun kosketat? Vai täyttääkö tuon ihmisen energia koko kehosi kun halaatte? 

Joten anna itsellesi hetki aikaa
ja mieti miten sinä 
kosketat?



1 kommentti:

  1. Halaus on mahtava lahja, yksi koko sopii kaikille lukee eteisessämme pienessä taulussa. Halaan tervetulleeksi ja hyvästiksi joskus töissäkin kun olen iloinen tai kiitän jostain. Se on minulle ihan luonnollinen tapa, ikään kuin kätteleminen :)Siitä saan voimaa ja annan myös sitä. Vilpillinen halaus puistattaa tähän voi yhdistää sellaisen halauksen, kun halataan näyttääkseen muille että kyllä minä olen sydämellinen, katsokaa nyt. Tätä näen töissäni eräässä henkilössä ja mahtavaa tekohymyä päälle.
    Mutta aito halaus sen tuntee, siinä välittyy rakkaus ja välittäminen.

    VastaaPoista