perjantai 1. helmikuuta 2013

Vahvaa kanavointia

Eilinen oli huikea päivä :)


Töissä ensin höyhen leijui rauhallisesti syliini kesken pahimman kiireen ja se sai minut hykertelemään itsekseni. Työpäivän jälkeen vapaaehtoiskoulutuksessa kouluttajan ympärillä näkyi aika ajoin kirkkaita kultaisia valopisteitä :) Ja ennen nukkumaan menoa sitten päätin tehdä vielä yhden äänitetyn hyvän yön kanavoinnin Carine Hagtrömin sivuilta ja voi valtavaa miten minua hoidettiin!

 Petiin mennessä asettelin itseni makuulle ja laitoin Carinen äänitteen pyörimään puhelimesta viereeni. Hätinä sain silmäni suljettua kun jo vasemmalle puolelleni levisi vahva valo ja koko vasen puoli kehostani muuttui hyvin viileäksi. Hoidon aikana kun Carine kertoi kahden enkelin ottavan kiinni käsistäni, käteni paksun peiton alla kylmenivät samassa hetkessä. Hänen kertoessa, että toiset kaksi enkeliä laittavat kätensä sydämeni päälle ja antavan minulle valtavaa hoivaavaa valoa, en kokenutkaa kylmyyttä sydämeni kohdalla vaan solar plexuksen kohdalla ja vasta myöhemmin se levisi sydämeni kohdalle. Ymmärsin, että nyt työskennellään siis vahvasti minun itsetuntoni kanssa :) Ja mitä vahvemmin keskityin siihen hyvään oloon mitä tuon äänityksen aikan koin, sitä vahvemmin tunsin valon ja kylmyyden. Hengitin koko äänitteen ajan sisääni raikasta jääkylmää ilmaa :)

Hitsiläinen, nyt olin vahvasti läsnä näissä hoitavissa energioissa ja tunsin valtavaa kiitosta siitä, että saan osakseni tällaista huomiota ja hoivaa. Kiitin lopussa vielä sydämeni pohjasta, että nämä kaikki henkioppaat ovat jaksaneet tehdä niin arvokasta työtä, että olen päässyt elossa näinkin pitkälle. Sanon tämän sen vuoksi, että se elossa pysyminen kun ei näytä olevan mitenkään itsestään selvyys täällä maan päällä (kaksi ystävää menettänyt). Aivan valtavan ihana hoivahetki ennen nukahtamista ja miten hyvin nukuinkaan tuon hoidon jälkeen!

Ihanaa ja aurinkoista päivän jatkoa kaikille!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti