torstai 31. tammikuuta 2013

Hyvän olon kauppa ja kahvila Säde


Osallistuin eilen täällä Jyväskylässä Säde kahvilan meditaatio iltaan ystäväni kanssa ja pienen alkuhiljentymisen jälkeen puhe alkoi soljumaan omaa tahtiaan aiheesta toiseen. Oli ihana huomata miten avoimesti pystyimme puhumaan aiheesta kuin aiheesta ja varmasti kukin sai aiheista aina jotain itselleen ja mikä parasta pystyimme puhumaan aiheista joita ei aivan kaikkien kanssa vielä pysty puhumaan ilman vastapuolen silmäkulmien nostelua J

Vahvoina aiheina nousi esiin maadoittuminen, suojaaminen sekä oman energiansa palauttaminen omaan auraansa. Miten altis sitä onkin vielä ottamaan vastaan muiden ihmisten negatiivisia energioita tai antamaan toisille huomaamattaan täysin oman energiansa. Tähän liittyen puhuimme paljon myös siitä TÄSSÄ HETKESSÄ elämisestä ja miten usein tiedostamatta juoksemme kilpaa ajan kanssa. Illasta saatamme huomata olevamme hyvinkin väsyneitä, vaikka mitään isompaa syytä väsymykseen ei muista päivän ajalta.

Tästä tiedostamisesta luin lounastauolla tänään postauksen Adonain sivuilta ja yhtäkkiä ymmärsin mitä olin juuri hetki sitten työpaikallani kokenut. Tekstissä sanottiin näin:

” Tällä hetkellä moni teistä käy läpi erilaisia aistimuksia – osan ollessa hyvinkin epämiellyttäviä. Kyse on kaikkien niiden ei-rakastavien aspektienne kohtaamisesta ja irtipäästämisestä, jotka ovat asuneet sisällänne hyvinkin paljon tietoisen tajunnantason alapuolella. On todennäköistä, että ajoittain nämä ei-toivotut tuntemukset ovat ottaneet kontrollin tilanteissa jossa ne ovat tulleet esille odottamattomalla, epätavallisella tai mahdollisesti sopimattomalla raivokkuudella. Ja jälkikäteen olette saattaneet miettiä, että mitä ihmettä tapahtui. Olitte hyvin tietoinen, että olitte poissa tolaltanne, mutta reaktionne ylitti paljon normaalin tai järkevän tavan reagoida tilanteeseen. ”

Tämä juurikin tapahtui muutama viikko sitten töissä, ja ihmettelin monta päivää itsekseni, että miten ihmeessä reagoin tilanteeseen niin hirvittävän voimakkaasti. Paljon voimakkaammin kuin olen vastaavissa tilanteissa reagoinut aiemmin elämäni varrella ja uskon vahvasti, että kyseessä saattaa tosiaankin olla jonkin asteinen energioiden puhdistautuminen ja tietoisuuden vahvistuminen.

” Aiemmin lähes tiedostamattomassa tilassanne, ette ehkä olisi edes huomanneet, että jotain arvaamatonta tapahtui, koska se vaikutti normaalilta reaktiolta, mutta nyt ”normaali” ei ole teille enää hyväksyttävää ja se on merkki valtavasta edistymisestä.”

Eli muutaman päivän asioita tuumailtuani, varsinkin tietoisesti puntaroiden oliko tässä purkauksessa kyse minun energioista tai jonkun toisen energioista, päädyin ajatukseen, että kyse oli jonkun toisen energioista ja minä otin ne vain vastaan omaan energiakenttääni.

” Olkaa iloinen, että tämä kaikki nousee tietoisuuteenne, koska tiedostamisen myötä teillä on kaikki tarvitsemanne työkalut käsitellä mikä tahansa tilanne mikä eteen tulee.”

Ja yhdyn yllä olevaan lauseeseen, koska itse varsinkin olen tullut hyvinkin tietoiseksi niistä menneistä oppiläksyistä joita edelleen näytetään tuovan eteeni ratkottavaksi. Nyt kun minulla on tällainen uusi työkalu kuin tietoisuus niin voin hyvin konkreettisesti käydä läpi menneitä samantapaisia tapahtumia ja tutkailla niitä objektiivisesti miettien, miten tuolloin aiemmin ratkaisin asian ja toiko se silloin mukanaan positiivista tulosta. Enää minun ei siis tarvitse sokeasti toistaa koko ajan uudestaan samoja virheitä, vaan minulle on annettu mahdollisuus ymmärtää mistä on kyse ja mitä asian ratkaisemiseksi olisi hyvä tehdä J

Voi näitä elämän oppiläksyjä J  Tässä ote yhdestä enkelioppaiden kanavoinnista:

” Tietäkää, että jos jotain oppituntia ei ole riittävästi opittu ja se jätetään huomiotta, vaikka alkuperäinen tapahtuma onkin ratkaistu, niin jatkatte suuremman ja suuremman tapahtuman ilmentämistä elämässänne. Näin saadaan todella huomionne ja varmistetaan, että kohtaatte ne pelot ja väärät uskomukset, mitä tilanne on tuonut esiin. Mikään ei koskaan mene todella pois ennen kuin tuo tapahtuma on opettanut teille sen läksyn minkä halusitte maanpäälle tullessanne oppia. ”

Jotkut joutuvat käymään läpi lukemattomia elämiä oppiakseen jonkun tietyn elämän läksyn, ja tähän tämän hetkiseen aikaan olennaisesti kuuluu, että ne opitaan tämän yhden elämän aikana. Siksi varmaan tuntuu, että sitä on tullut rämmittyä enemmän tai vähemmän koko elämänsä. Koskaan aikaisemmin sielut eivät ole uskaltaneet keskittyä useampaan oppiläksyyn yhtä aikaa, mutta me itse valitsimme syntyä tähän aikaan, koska tiesimme, että nyt meillä on mahdollisuus onnistua siinä. Jokaisen oppiläksyn myötä meille annetaan uusi tilaisuus valita rakkaus pelon sijaan J

 Johan me ollaan vaativia oltu itseämme kohtaan ennen kuin hyppäsimme sen unohduksen verhon läpi uudelleen ihmiskehoon.  Mutta miten vaikuttavaa onkaan ajatella, että tuolla jossain oman tämän hetkisen tietoisuuden tavoittamattomissa, seisoo vahvoilla jalansijoillaan minä itse. Minä, joka olen mestari jossain asiassa joka ei vain ehkä ole vielä täysin selkiytynyt. Wau , eikö totta J

Mutta nyt tämä oman elämänsä mestari lähtee opiskelemaan uusia asioita, on aika alkaa keskittyä myös jo konkreettisemmin muiden auttamiseen, oman itsensä auttamisen ohella. Katsotaan mitä nämä kaikki uudet tulevat kokemukset kertovat minulle omasta itsestäni, tiedä vaikka sitä löytäisi sen oman polkunsa uudelleen ;)

Ihania ja yllätyksellisiä hetkiä loppuviikkonne! Tutkikaa niitä piilotettuja vahvuuksianne uudelleen J

ps. Töissä lenteli taas yksi höyhen syliini kesken työpäivän :)


2 kommenttia:

  1. Moikka!
    Hienoa, että löysit tapaamispaikan "näille" asioille :). Itse olen ruvennut tietoisesti kyselemään täältä meiltä samantyyppistä ryhmää joka pitäisi enkeli-iltoja tai mediaatioita kun se henkisyys ry loppui.

    Itsekin kävin lukemassa samaa tekstiä ja muistelin paria tapausta missä täysin petti kontrollini, joka ei ole ollenkaan tapaistani. Ihmettelin jälkeenpäin että mitä ihmettä tapahtui!

    Keräile sinä höyhenet yhteen pussiin, tiedä mitä niistä vielä ilmeentyy :)

    Halauksin Maia

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, että löydätte samanlaisen kokoontumispaikan. Tuntuu tosi kivalle puhua näistä asioista ihmisten kanssa joilla on jo jonkinlainen käsitys valmiina aiheista.

    Aaa.. täytyypä tosiaan alkaa keräämään noita höyheniä yhteen. Eipä ole tullut koskaan mieleen moinen :)

    Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista