maanantai 4. maaliskuuta 2013

Matka enkelien luokse

Anu Shi Astan Höyhenmatka - meditaatio on kyllä ollut valtavan mielenkiintoinen joka kerta kun sen olen tehnyt.

Edelliskerralla minulle esiteltiin muinaisen kreikan Jumala Helios - Aurinkojumala. Hänet tunnetaan myös kaurasadon suojelijana sekä selvänäköisyyden jumalana. Häntä pidetään myös jumalana joka näkee ja kuulee kaiken, joka todennäköisesti kumpuaa siitä, että häntä pidettiin hyvin eettisesti ajattelevana ja osasi ennustaa asioita tapahtuvaksi.

Minusta tuntuu, että tämä näyttäytyminen liittyy hyvin vahvasti tähän omaan kasvuuni ja siihen miten minulle on nyt eri tahoilta kehotettu käymään läpi sisäisiä tunteitani, myös niitä kaikkia joita ei välttämättä haluaisi tuoda päivän valoon. Tämä oli ehkä muistutus minulle siitä, että kaikki mitä teen, ajattelen tai puhun, nähdään ja on esteettä näkyvillä oppailleni ja suojelijoilleni. Ja tämä totisesti tuo tietynlaista erilaista vastuuta omista ajatuksistani. Onko tilanteita, jossa ego vielä ottaa vallan ja alistuu tai alistaa? Ihan varmasti on, tietenkin, mutta nyt ymmärrän ehkä paremmin huomioida nuo tilanteet ja oppia niistä; Oliko tarve tuntea syyllisyyttä, vihaa tai paheksuntaa ja minkä takia. Mielenkiintoista tosiaan.

Tänään sitten tein bussimatkalla kotiin tullessani tuon meditoinnin uudestaan ja minulle nostettiin ajatuksiin nimi Elias, joka esiintyy niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa Profeetta Elia nimellä joka vastusti epäjumalanpalvelusta ja teki useita ihmeitä maan päällä. Kirjoituksissa puhutaan runsauden ihmeestä köyhyyden tai esteiden ilmetessä, tai henkiinherättämisen taidosta kuoleman kohdatessa. Hän suututti teoillaan kuitenkin silloisen kuninkaan ja tappouhkauksen alla nähtyään jumalallisen ilmestyksen, hän siunasi profeetta Elisan jatkajakseen. Profeetta Elisa tunnetaan raamatussa myös monista ihmeteoistaan kuten joen vesien jakamisesta Mooseksen tavoin ja sadan miehen ruokkimisesta muutamalla kymmenellä leivällä, muutaman mainitakseen. Malakian kirjassa ennustetaan, että ennen Messiaan tuloa, jumala lähettää profeetta Elian takaisin maan päälle.

Ja tätä jäin sitten hieman mietiskelemään, miksi minulle tuotiin tämä profeetta esiin. Aiemmat tekstit olen jotenkin heti osannut yhdistää omaan kehitykseeni, mutta yllä oleva selitys sai minut vain miettimään josko sen sanoma oli että runsauteen ja ihmeisiin uskomalla sitä myös saa itselleen. Se on ainakin ollut nyt vahvasti esillä vetovoimanlain puitteissa :) Ja mistä sitä tietää vaikka sitä osaisi itsekin joskus vielä tehdä jonkun valtavan ihmeteon, pieniä ihmeitähän teemme jo joka päivä :)

Mutta mielenkiitoisia nimiä ja hassua miten en ole koskaan kuullutkaan näistä nimistä aikaisemmin. En ole koskaan ollut oikein perinteisen kristinuskon perään saati muidenkaan uskontojen, vaikka vahvasti olenkin uskonut siihen että maailmassa on olemassa hyvän ja pahan jonkinlainen kamppailu. En ole vain koskaan halunnut nimetä noita energioita jonkun henkilön mukaan, joidenkin elämää se varmasti helpottaa, mutta minulle on riittänyt tähän mennessä tieto hyvästä ja pahasta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti