lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kiitollinen sydän

Luin eilen pitkästä aikaa Taikavoima kirjaa kiitollisuudesta, jostain syystä se on jäänyt kirjapinon alle muutamaksi viikoksi, kunnes eilen sain muistutuksen siitä miten tärkeää olisi jatkaa kirjan lukemista eteenpäin.  Peruutin muutaman kappaleen taaksepäin ja aloin lukemaan uudelleen. Tänään aamulla sitten kirjoitin alas nuo kymmenen kiitollisuuden aihetta joita aamuisin tulisi kirjata alas herättyään ja kun olin lukenut ne uudelleen läpi minulle tuli valtava halu tehdä tänään tänne blogiini kiitollisuus postaus asiasta jota monesti pitää hyvinkin itsestään selvyytenä. Nousin innoissani ylös ja menin hetkeksi penkomaan vaatekaappiin laatikoita ja löytyihän se viimein :)

Haluan jakaa teille tämän alla olevan kuvan joka on otettu noin 15 vuotta sitten ja joka mielestäni kuvastaa kaikkea sitä vapautta, vahvuutta, iloa, onnellisuutta ja rajattomia mahdollisuuksia jotka liittyvät tämän aamuiseen kiitollisuuden aiheeseen jota kohtaan tunnen tällä hetkellä syvää kiitollisuutta Ü Monestikaan mieleeni ei ole tullut miten etuoikeutetussa asemassa olen verrattuna maailman muihin naisiin. Vapaus naisena ei todellakaan ole kaikille itsestäänselvyys...

Olen hyvin kiitollinen siitä,
että olen syntynyt naisena
 juuri pohjoismaihin,
koska tämän johdosta voin
 vapaasti toteuttaa
itseäni. 


(kyyneleet valuvat hiljaa sisimmässäni kun puhdistan ja kevennän kauttani maailman kaikkien naisten taakkaa, miten etuoikeutettu olo minulla onkaan. Vahvistakoon omat taisteluni niiden voimaa jotka kulkevat jäljessäni etsien vielä ratkaisuja omaan vapauteensa. Kiitos kaikesta vapaudesta jonka olen saanut osakseni!)

2 kommenttia:

  1. Yhdyn sinun kiitollisuuteesi tästä asiasta :)

    VastaaPoista
  2. For portals for patients, the first and most essential thing you’ll require is a computer and an internet connection. Create a user account that is customized within the program to access medical services on your own.
    Visit here: Christiana Care Patient Portal

    VastaaPoista