keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Enkelimeditaatiopäivä

Osallistuin viime sunnuntaina Eneklimeditaatiopäivään ja aika korkeita energioita oli taas jaossa. Päivän veti jo tutuksi tullut Merja Saarinen ennen meditaatioiden alkua nostimme taas enkelikortit itsellemme. Minulle nousi "itsensä hyväksyminen" sekä "Maljojen kuningatar". Lyhkäisyydeltään korttien viesti oli opetella hyväksymään itsensä sellaiseksi kuin on niin tämän hyväksynnän kautta sitten voi tapahtua niin sanottu - itseensä sulautuminen :) Laitan tähän loppuun vielä tekstin yhdeltä sivulta jonka löysin.

Olin ollut jo hieman väsyinen muutaman edellisen päivän ja nyt tuntui, että jouduin ihan väkisin pitämään itseäni hereillä. Korttitulkintoja kuunnellessa välillä oli ihan pakko sulkea silmät ja vain keskittyä hetkeksi lepäämään. Ennen meditatioiden alkua kuitenkin kävin vessassa ja käsienpesua aloittaessani huomasin miten virkeä olo minulle alkoi tulla sitä mukaa kun virutin käsiäni juoksevan veden alla. Aivan kuin olisin yhtäkkiä luovuttanut tuon koko raskaan olemukseni lavuaarista alas. Käsipyyhkeeseenkin jouduin vielä oikein hankaamaan käsiäni, koska tuntui että käden pohjia oikein kutitti :) Todella erikoinen juttu. Monestihan sanotaan, että sen jälkeen kun on tehnyt asiakkaalle hoidon, niin tulisi aina pestä kädet virtaavan veden alla jotta hoidosta mahdollisesti jääneet energiajäämät poistuvat varmasti omasta kehostasi. Oliko siis tapahtunut jonkinlainen hoito, tietämättäni?

No meditaation aikana sitten menimme läpi arkkienkeleiden kaksoisliekkejä ja solar plexuksen kohdalle kun pääsimme ja Merja alkoi puhumaan charitystä, Arkkienkeli Samuelin kaksoisliekistä niin minulle tuotiin mielikuva vastasyntyneestä lapsesta joka oli täysin jo puhdas mutta silti yhdistettynä napanuoraan. Aikani asiaa mietittyäni myöhemmin ja energiakeskuksen sekä päivän korttiaiheet huomioon ottaen, minulle taidettiin näyttää vain vahvistus siitä miten täydelllisiä olemme jo siinä vaiheessa kun synnymme maailmaan. Olemme täydellisiä jo itsestään, meidän ei tarvitse muuttaa itseämme toisten vuoksi. Puhtaita ja viattomia sydämeltämme jos näin vain haluamme valita Ü

Seuraavaksi sydänchakran kohdalla meitä hoiti hyvin antaumuksella Arkkienkeli Rafaelin kaksoisliekki Äiti-Maria ja hänen valoaan ei voinut olla sivuuttamatta. Lopuksi uusi tulokas Iltatähtienkeli näyttäytyi minulle myös hyvin vahvana kultaiseen väriin sonnustautuneena ja hänen ympärilleen kaartui sateenkaarenvärit omina kerroksinaan.

Ai niin meinasin aivan unohtaa, että Arkkienkeli Mikael ja Haniel kovasti avasivat kurkkuchakrojamme koko päivän ajan Ü Kröhinää kuului nurkasta kuin nurkasta!

Aivan ihana päivä ja kiitos kaikille tahoille sydämeni pohjasta, että pääsin osallitumaan tähän yhteismeditaatioon :)

Maljojen Kuningatar kortin selitys:

Maljojen Kuningattaren kohdalla voidaan sanoa, että "tunteet ovat pinnassa". Maljat vastaavat Vesi-elementtiä, samoin kaikki neljä kuningatarta vastaavat Vesi-elementtiä. Tässä kortissa toisin sanoen kaksi samaa elementtiä kohtaa toisensa; vesi + vesi, tunne + tunne. Yhdistelmän voidaan sanoa "potensoivan" mutta myös yksipuolistavan. Tupla-elementistä johtuen Kuningattaren vaatetus näyttää täysin vedestä tehdyltä. Kuningatar näyttää itse asiassa läpinäkyvältä, aivan kuten vesikin. Äkkivilkaisulla on vaikea erottaa, mihin vesi loppuu ja mistä kuningatar alkaa.

"Läpinäkyvyyden" voi tässä yhteydessä ymmärtää synonyyminä "itseensä sulautumisen" kanssa. Kun olemme täysin keskittyneinä tekemään jotain mistä nautimme todella paljon, saatamme jälkeenpäin ihmetellä että mitä oikeastaan tapahtui, ja miten pystyimme tekemään sen mitä teimme. Olemme olleet niin uppoutuneina "tekemiseen", ettemme ole rekisteröineet itseämme "olemiseen". Olemme huomaamattamme meditoineet! Tuossa hetkessä tietoinen mielemme on väistynyt taka-alalle, ja alitajuinen on päässyt toimimaan kauttamme. "Läpinäkyvyys" liittyy yhtälailla alitajuisen voimistumiseen, tunteiden voimakkuuteen ja niiden välittömään ilmentämiseen kuin taiteellisuuteen,
inspiraatioon, luomiseen ja psyykkisiin kykyihinkin. Kaikki nämä edellä mainitut ovat perinteisiä Maljojen kuningattaren merkityksiä tulkinnassa.

Kuvasta on vaikea sanoa, onko Kuningattarella silmät auki vai kiinni - joka tapauksessa hänellä on erittäin voimakas yhteys käsissään pitelemäänsä maljaan. Malja on varsin erikoisen näköinen, se muistuttaa enemmän oikeastaan kirkkoa kuin mitään juoma-astiaa. Maljan molemmin puolin on kuvattuna kaksi enkeliä. Erityisen mielenkiintoista on se, että molemmat enkelit ovat mustia 
(kyseessä ei ole "optinen harha" sen suhteen, että varjo saisi aikaan mustan värityksen - valo ei voisi langeta mistään suunnasta niin, että kumpikin enkeli jäisi täysin pimentoon). 
Ymmärsi Vesi-elementin sitten tarkoittavan tunteita, alitajuntaa, muistia tai visioita, löytyy jokaisesta ulottuvuudesta sekä valoa että pimeyttä. Maljojen Kuningattaren eräs tärkeä opetus on se, että me emme voi valita vain jompaa kumpaa toisesta; avatessamme oven itseemme - katsoessamme ja kokiessamme tunteitamme, kohdatessamme oman sisäisen todellisuutemme - tulemme löytämään sekä aarteet että hirviöt. Mitä hyvänsä Kuningatar maljan heijastavasta pinnasta näkeekään, hän ei säikähdä eikä peräänny. Kuningatar tietää, ettei kukaan voi itseään kuitenkaan paeta. Kuvan kautta voimme tarkastella omaa suhdettamme tunnemaailmaamme. Hyvinvoinnin edellytyksenä on tasapaino; emme voi tukahduttaa tunteitamme, mutta emme myöskään voi antaa niille täyttä valtaa. Maljojen Kuningatar osaa kanavoida tunteensa ulkoiseen maailmaan tasapainossa. Miten on itsemme laita? (Veden vesi-elementti - vastamerkki: Tulen Tuli-elementti, Sauvojen Kuningas)

lauantai 21. syyskuuta 2013

Syyspäiväntasaus ja uuden ajan alku


Olen saanut pitkin kesää sieltä täältä pieniä vihjeitä huomisesta syyspäiväntasauksesta ja sen energioista, mutta en osannut aavistaakaan miten isoista muutoksista on kyse ennen kuin sain täydentävän tietopaketin tuolta maapallon toiselta mantereelta. Syyspäivä 22.9. on yksi tämän vuoden tärkeimmistä energiaporteista ja nyt puhutaan todella perusteellisen puhdistavista energioista, puhutaan isoita muutoksista, valoräjähdyksestä tai jopa uudelleen syntymisestä. Viime joulukuusta 21.12. on nyt tasan 9kk ja se on ollut meille ihmiskunnalle tietynlainen raskaana olo aika, uusien muutosten sisäänottamisaika ja nyt kun hetki on koittanut niin on aika konkreettisesti synnyttää uusi maailma ulos. Tämän syyspäiväntasauksen ympärillä olevana aikana 19.-25.9. saamme todella merkittäviä valoenergioita, jossain yhteyksissä on puhuttu jopa uudesta aikakaudesta, renesanssin alusta. Tästä eteenpäin tulet kohtaamaan elämässäsi koko ajan kaiken sellaisen energian joka ei ole enää yhtäläinen oman sielusi tehtävään täällä maan päällä ja niin kauan kuin pidät kiinni vanhan elämän rippeistä sitä enemmän koet kehossasi erilaisia epämukavuustiloja. Tällä ei kuitenkaan välttämättä tarkoiteta mitään mitä meidän pitäisi tehdä ulkoisesti, vaan työ on nyt tehtävä omassa sisimässämme. Mihin sinä uskot? Mihin uskomuksiin sinä haluat osallistua? Mitä energioita haluat pitää yllä omilla tuntemuksillasi? Osaatko päästää irti vanhasta karmasta ja siirtyä puhtaana uusiin energioihin? Mikä on sinun valintasi joka ikisessä kohtaamassasi asiassa: ilo vai huoli?

Olemme siis todella isojen asioiden edessä, nyt kysytään uskoa itseensä ja omiin kykyihin. Tarkoittaen tällä, että elätkö niinkuin itse haluaisit vai elätkö niin kuin luulet sinun täytyvän elää jotta se tekee jonkun toisen onnelliseksi. Uskon, että näihin energioihin liittyy myös Adonain sivuilta lukemani teksti jossa kerrottiin miten me olemme aikojen alussa tehneet karmalupauksen parantaa muita matkallamme, olla muille avuksi ja nostaa heidät jaloilleen kun vain satut oikeaan aikaan paikalle. Nyt kuitenkin voimme päästää irti noista lupauksista, koska emme voi enää elää elämäämme vain toisia auttaen, tarkoittaen, että annamme oman aikamme koko ajan muiden murheille ja huolille. Nyt pitäisi ottaa aikaa itselleen ja alkaa keskittymään ensimmäistä kertaa koskaan oman itsesi parantamiseen. Koska sitten kun olet saavuttanut sydämessäsi tasapainon, kaikki ympärilläsi voivat nauttia valostasi ja parantavasta energiastasi ilman että sinun pitäisi antaa energiaasi pois muille.

Luin myös kesän aikana yhden kanavoinnin jossa puhuttiin siitä, miten 21.9. päivän jälkeen maailmasta tulee katoamaan huomattava määrä ihmisiä ja muistan kuinka silloin hieman pelästyin asiaa, mutta nyt tänään luin siitä tarkemmin toisesta tahosta jossa kerrottiin jonkin massiivisen tapahtuman ilmenevistä syyskuun lopussa tai lokakuun alussa ja tämän viestin tärkein asia oli, että " Mitä ikinä näettekin televisiossa tai lehdissä jostain isommasta massakatastrofista, niin älkää antako sille lisää voimaa murehtimalla itse tai vihaamalla tapahtumaa, vaan nyt on tärkeää keskittyä ymmärtämään, että kaikki asiat maailmassa tapahtuvat korkeamman parhaan mukaan ja keskittymällä siihen, että voi tuntea itse olonsa turvalliseksi ja tietää, että maailmassa on kaikki hyvin, niin silloin emme ruoki tuota massamedian kuvaamaa kauhua ja murhetta.". En tiedä mikä tämä viesti oli, mutta aion yhtyä tuohon sanomaan, että keskittykää kauhun sijaan siihen, että teillä itsellänne ei ole mitään huolta huomisesta ja että voitte luottaa siihen, että teillä on asuat hyvin, niin silloin emme ruoki kollektiivista pahoinvointia maapallolla. Kuulostaa aika raa´alta, mutta ymmärrän energian kannalta tuon pointin täysin. Mitä minä tunnen, tuntee myös muut maailmassa ja keskittymällä positiivisiin ajatuksiin autamme myös niitä jotka surevat menetyksiä.

Eri lähteistä olen siis nyt lukenut, että tästä eteenpäin mitä keskittyneempi voi olla omaan sydämeensä sitä paremmin tulee kestämään seuraavatkin energiaporttipäivät. Tästä eteenpäin muutokset ovat värähtelytasostasi riippuen joko huimia tai eivät kosketa sinua ollenkaan, sinä itse päätät haluatko osallistua tähän uuden maailman rakentamiseen vai sivuutatko sen vain olan kohautuksella ja jatkat vanhaa elämääsi. Voisin kuitenkin kysyä tässä nyt jokaiselta, että onko se vanha elämä nyt enää niin houkutteleva? :) Eikö olisi paljon mukavempaa olla energinen ja innostunut elämästään kuin kohdata koko ajan samoja vanhoja kaavoja jotka näyttävät lyövän kapuloita rattaisiin? :) Arvaatte varmaan kumman puolen minä valitsen :)

Joten huumaavan huikeaa uuden elämän alkua kaikille toivottaen! 
Mitä kaikkea sitä onkaan vielä edessä.... :)
Ja muistakaa hiljentyä kuuntelemaan 
mitä itse halautte elämältänne! 

torstai 12. syyskuuta 2013

Ylösnousemusmeditaatioilta Mandalatalolla

Voi että miten ihanissa energioissa eilisillan sain viettää Mandalatalolla Antin meditaatio- ja parannusillassa. Tämän kertainen mediaatiomatka vei meidät ylempiin temppeleihin, parannuksen temppeliin ja sen kautta ylösnousemuksen temppeliin. Lopuksi Antti ohjasi meidät vielä hieman syvemmälle sielunparannukseen ja täytyy myöntää etten olisi halunnut millään tulla pois noista energioista. Hyvin hoitavaa ja parantavaa energiaa saimme taas osaksemme.

Otin tähän alapuolelle kuvan siitä tunnelmasta jonka koin tuolla syvemmässä sielunparannuksessa ja kerron siitä sitten tuossa mielikuvieni yhteydessä lisää. Tässä vaiheessa myös haluan suositella Antin meditaatioita kenelle tahansa joka haluaa tehdä matkan omaan itseensä. Nämä mediaatio- ja parannusillat ovat hyvin hoitavia Ü


Tunnelmaan virittäytymisen ja maadoittamisen jälkeen Antti alkoi ohjaamaan meitä korkeampiin ulottuvuuksiin. Ensimmäisenä meidät ohjattiin parannuksen temppeliin ja meitä kehotettiin astumaan sisään tuohon tilaan. Näin ensin vain välähdyksiä vaaleanruskeasta kiviseinästä ja jo mietin, että osaankohan keskittyä koska olin todella väsynyt ja ottanut muutama tunti sitten vahvan tulehduskipulääkkeen tulehtuneeseen polveeni. Pikkuhiljaa kuva alkoi kuitenkin laajentua ja huomasin seisovani isossa kammiossa, se on varmaan paras sana kuvata tilaa. Kammio oli täysin nelion muotoinen lattiatasosta, mutta kapeni seiniä ylöspäin mentäessä. Seinät olivat kuin isot vaaleanruskeat kivilaatat, jotka yhdistyivät nurkista täysin saumattomasti toisiinsa. Tuo tila oli hyvin korkea enkä nähnyt ns. kattoon saakka, mutta jostain korkeuksista paistoi kirkasta puhtaan valkoista valoa sisään tilaan. Tilaa hetken silmäiltyäni sanoin itselleni, että nyt annan luvan itselleni täysin antautua tähän hoitoon, enkä vastustaisi mitään mitä eteeni tuodaan. Tuon lauseen sanottuani minua alettiin nostamaan korkeuksiin tuota kirkasta valoa kohden.

Energiat asettivat minut makuuasentoon tuolla korkeuksissa niin, että koko kehooni virtasi tuota puhdasta kirkasta valoa. En nähnyt tilassa muita kuin itseni tässä vaiheessa. Energia laski minut hyvin hitaasti ja hellästi takaisin alaspäin ja asetti kehoni makaamaan valkoisten yksittäisten pilarien päälle. Mietin, että miten ihmeessä pysyn aloillani noiden ohuiden pilareiden päällä, mutta huomasin nopeasti, että energia piti minua aloillaan. Tämän jälkeen näin kun minusta heitettiin pois "värittömät ja kuluneet" energiakehoni ja kun kaikki vanha oli poistettu, korkeuksista tuota kirkasta valoa pitkin laskeutui perä perää toistensä jälkeen hohtavan valkoiset kimaltelevat uudet energiatkehot kehooni. Seuraavaksi ylhäältä korkeuksista tuota kirkasta valoa pitkin laskeutui kammioon tasoja valkoisia kyyhkysiä valkoisena juovana lentäen ja tehden rauhalliseen tempoon kuviolentoa ympäri tuota kammiota. Minulle tuli mieleen ajatus, että näiden kauniissa ryhmässä liikkuvien lintujen liike saisi myös kammion seisovan energian liikkeelle. Tuota lintujen vanaa seurailin sitten pitkän tovin.

Hetken päästä minulle näytettiin kuva kammiosta jonkun henkilön takaa ja pian huomasin, että kultakin seinustalta asteli valkoiseen mekkoon pukeutuneet pitkät vaaleat hiukset omaavat naiset ympärilleni. Toiset asettuivat sivuille ja toiset jalkopäähän ja pääni yläpuolelle. Tämän jälkeen aloin pyörimään myötäpäivään kuin heiluri heidän keskellään edelleen makuuasennossa. Kun pyöriminen loppui näin naisten käsistä lähtevän kimaltelevat valolinjat yläpuolelleni muodostaen ylleni pyramidimuodon.

Tässä välissä ajatukseni karkasivat takapuoleeni joka alkoi osoittamaan puutumisen merkkejä, mutta sain ajatukset koottua helposti takaisin tuonne kammioon. Uudelleen keskittyessäni mieleeni tuli kuitenkin kuva hyvin vihreästä silmästä vihreillä naisen kasvoilla (hieman kuin kasvot avatar elokuvassa ) ja silmään osui hienoisen ohut valojuova pienen pienestä raosta (kuin postiluukku, mutta paljon ohuempi ja kapeampi). Hätkähdin hieman kuvaa, mutta tulin uteliaaksi ja pyysin näyttämään hieman lisää, että mitä tämä kuva tarkoittaa. Minulle näytettiin kuva mustasta laatikosta jonka sisään joku oli lukittu johonkin pimeään varastoon. Jostain ikkunan tai seinän raosta tuli sitten tuo kirkas valovirta joka osui noihin hyvin valppaisiin ja odottaviin silmiin. Silmissä ei näkynyt pelkoa, vain ainoastaan odotusta. En saanut tästä kuvasta enempää irti joten kohdistin ajatukseni takaisin kammioon ja siihen mitä olin aiemmin nähnyt.

Kammiossa olin noussut ylös ja olin hyvin hoikka ja omasin pitkät kultaisen vaaleat hiukset. Nuo neljä naista jotka olivat olleet ympärilläni kietoivat minua nyt valkoisiin leveisiin nauhoihin, pukien minut näin pitkään valkoiseen mekkoon. Tämän jälkeen minulle annettiin iso kultainen kaulakoru tai voisi puhua ihan isommasta laatasta joka ulottui rintakehäni päälle ja jossa oli punaisia ja vihreitä kiviä upotettuna. Tunsin kuin minua olisi puettu jotain juhlavaa tilaisuutta varten ja että olisin ollut jotenkin tärkeä henkilö tässä tilaisuudessa. Tässä vaiheessa takamukseni ilmoitti läsnäolostaan taas ja ajatukset karkasivat asennon korjaamiseen penkillä :)

Koska, musiikki vielä jatkui niin koitin palata uudelleen tuonne kammioon ja se kävi hyvin helposti. Tällä kertaa olin yksin kammiossa ja aivan kuin odotin jotain tai johonkin lähtemistä, valmiiksi tällättynä. Nousin kuitenkin seisomaan ja levitin käteni vierelleni, kohdistin katseeni yhteen suuntaan ja pyysin sieltä jonkin parantavan kristallin käteeni. Kristalli lipui läpi huoneen ja kämmenpohjani kohdatessa se tömähti tuhansiksi pieniksi hiukkasiksi, jotka virtasivat kämmeneni sisään. Otin tälla tavoin muutaman parantavan kristallin sisääsi käsieni kautta. Tämän jälkeen näin silmieni tasolla edessäni pienen kultaa hehkuvan valopallon jonka otin käsieni sisään ja asetin tuon valopallon otsaani vasten, se katosi hetkessä ostani sisään hehkutteen hetken otsaani. Tämän jälkeen istuin taas alas ja aloin odottamaan.

Hetken päästä Antti jo ohjasikin meidät kohti ylösnousemuksen temppeliä ja musiikin mahtipontisuuden vuoksi näin edessäni valtavat jättimäiset valkoiset portaat jotka johtivat hyvin korkealla siintävään ylösnousemuksen temppeliin. Paikka vaikutti enemmänkin kaupungin sisääntulolta kuin temppelin. Kuvainnollisesti astelin tuossa samaisessa valkoisessa asussani, vaaleat hiukseni hulmuten askelmia ylöspäin. Leveiden askelmien reunoilla tasaisin välein seisoi mahtavat jättimäiset soturin, jotka kukin kerrallaan kumartivat minulle mennessäni heidän ohitseen. Soturien välissä liehui myös isot valkoiset liput, joten näky oli henkeäsalpaavaa. Useaan otteeseen katselin sivuilleni kuin ihmeissäni, että missä oikein olen ja mihin oikein olen menossa. Minulle näytettiin myös kuva siitä miten minun perässäni tuli kymmeniä ja edelleen kymmeniä muitakin eri kokoisia ja näköisiä olentoja, kaikki oli kuitenkin pukeutuneet hyvin vaaleisiin asuihin. Portaat olivat niin valtavan pitkät, että luulin etten koskaan pääse perille :)

Lopuksi Antti ohjasi meidät ylösnousemustemppelissä olevan luojaliekin luo ja ohjasi meitä tuntemaan tuon liekin energia kehossamme. Näin itseni pimeän kammion sisällä, jonka keskellä roihusi valtava valkoisen ja kullan värinen liekki. Seisoin paikoillani ja tunsin miten tuon liekin voima puhalsi kehostani kaikki jäljelle jääneet taakat pois. Näin kuvainnollisesti miten seisoin vastatuulessa, hiuksieni ja hameesi hulmutessa tuulessa ja samalla kehostani irtosi mustia juovia jotka hävisivät tyhjyyteen takanani. Sitten kun tämä puhdistus oli ohi niin huomasin tanssivani tuon liekin ympärillä ja kanssani tanssi myös muita henkiolentoja.

Tämän jälkeen Antti ohjasi meidät vielä syvemmälle sieluumme parantamaan kaikista syvimpiä haavojamme ja tämä oli se energia josta en olisi halunnut koskaan tulla pois. Tämä energia oli hyvin syvällisen hoivaavaa. Näin itseni, taas tuossa valkoisessa mekossa, muttei enää niin juhlallisena, vaan pikemminkin hyvin arkisena, seisomassa hyvin väsyneenä aloillani. Ympärilläni kulki hyvin lähellä tumma mieshenkilö hoivaten ja rakastaen minua. Hän tuli eteeni ja laitoimme otsamme yhteen. Minä olin hyvin väsynyt ja hän oli hyvin huolissaan minusta. Hän nosti minut hellästi syliinsä ja kantoi minua eteenpäin. Nojasin päätäni hänen syliinsä silmät kiinni, antautuen täydellisesti tuohon rakkauden ja hoivan tunteeseen. Hän laski minut varovasti maahan pitäen ylävartaloani vielä sylissään ja asetti kätensä sydänchakrani päälle. Hänen kädestään virtasi kirkasta elämänvaloa sydämeeni ja kehooni. Olin hyvin väsynyt enkä reakoinut kovinkaan paljoa tähän hoitoon, tuntin kuitenkin vahvaa rakkautta ja tiesin, että olisin turvassa tässä sylissä. Mies painoi huulillaan suudelman hellästi otsaani ja jatkoi hoitamistani. Minulle tuli vahvasti sellainen mielikuva, että tässä oli minun kaksi eri puoltani, maskuliininen minä ja feminiininen minä, jossa feminiininen puoli on uuvuttanut itsensä melkein täysin antaessaan niin paljon itsestään maailmalle ja jossa maskuliininen puoli oli huolissaan tästä voimien heikkenemisestä ja jakoi feminiiniselle puolelleni lataavaa energiaa. Tunnelmaa on vaikea kuvailla koska siihen ei ole olemassa sanoja. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että viivyin tuossa tunnelmassa vielä hetken senkin jälkeen kun Antti jo ohjaili meitä takaisin meditaatiohuoneeseen ja siihen todellisuuteen josta olimme aloittaneet matkamme :)

Aivan ihana hoito ja se kantaa varmasti pitkälle. Mielenkiintoni alkoi myös heräämään tuota omakuvaani kohtaan, koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näen itseni vaaleatukkaisena ja jonkin asteisena tärkeänä henkilönä muiden joukossa. Katsotaan tuleeko tähän joskus vastaus :) Mahtava meditaatio kuitenkin kaikenkaikkiaan ja tosiaankin suosittelen tätä meditaatiota kaikille jotka vain haluavat tutustua omiin energioihinsa. Seuraava meditaatio ja parannusilta on lokakuun 16. päivä. Lisätietoja Antti Häyhästä ja meditaatioilloista löytyy Mandalatalon sivuilta.


Akaasiset arkistot - Taryn Crimi

Luin Angelic Guides sivustolta hyvän kanavoinnin Akaasisista arkistoista ja tässä alla olisi suomennos myös teille muille luettavaksi. Osa lauseista oli kieltämättä hieman haastavia kääntää suomeksi, mutta toivottavasti sain tiivistettyä kanavoinnin sanoman tarpeeksi ymmärrettävään muotoon. Hyviä lukuhetkiä toivotellen :)


Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi

AKAASISET ARKISTOT

"Tänään haluaisimme kohdistaa huomionne akaasisiin arkistoihin. Akaasisten arkistojen ympärillä pyörii monia kysymyksiä ja meidän tarkoituksemme on jakaa teille nyt meidän näkökulmamme näihin askarruttaviin mysteereihin jotka liittyvät näihin arkistoihin. Emme käy läpi ainoastaan sitä mitä akaasisilla arkistoilla tarkoitetaan vaan jaamme myös tiedon siitä miten näihin arkistoihin pääsee käsiksi tietoisuuden kautta.

Yhä useammat teistä ovat alkaneet tiedostamaan äärettömän voimanne luoda kaiken sen mitä haluattekin kokea. Kehittyessänne saatte takaisin tietoa joka on ollut piilotettuna pelkistetyn näkemyksen taakse. Akaasinen tai akaasiset arkistot ovat pääasiallisesti tallenteita "kaikesta mikä on olemassa" - "kaikesta mikä oli olemassa" sekä "Kaikesta mitä koskaan tulee olemaan". Tämä on se, mikä saa monet teistä tuntemaan asian niin monimutkaiseksi. Miten jossain voi olla olemassa jo arkistoja siitä mitä tulee tapahtumaan jos se ei ole vielä tapahtunut? Miten vielä voidaan siis puhua vapaasta tahdosta? Ahhhh... miten kiehtova kysymys tämä onkaan ja tämä on se mistä keskustelumme alkaa.

Me pyydämme ihan ensimmäiseksi teitä pitämään mielessä sen, että "aika" kuten te ihmiset sen tunnette on illuusio, se ei ole oikeasti "todellista", se on vain tapa hahmottaa asioita siinä todellisuudessa jossa tällä hetkellä olette olemassa. Kuitenkin, kuten olemme tuoneet esille monta kertaa aiemminkin, aika on meidän näkökulmastamme vain yksinkertaisimmillaan tunnusmerkki. Sitä voidaan käyttää hyvin paljon samalla tavalla kuin te käytätte kirjoissa sivunumeroita. Te voitte vapaasti selata taakse ja eteenpäin sivuja, miten vain itse päätättekin, sivunumero vain auttaa teitä löytämään sen kokemuksen mihin haluatte kohdistaa huomionne. Tällä tavoin me suosimme käyttää aikaa hyväksemme. Tämä mielikuva mielessä, saattaa olla helpompi ymmärtää miten kaikki olemassa oleva tapahtuu paremminkin yhtäaikaisesti kuin linjassa peräkanaa kuten te ymmärrätte menneen, tämän hetken ja tulevaisuuden. Tämän vuoksi meidän näkökulmastamme menneisyys, tämä hetki ja tulevaisuus ovat yksinkertaisesti vain näkökulmia tästä yhdestä ja samasta ajasta jossa olemme olemassa; koska "NYT" on ainut aika jossa oikeasti olemme olemassa. (oma lisäys: Olla olemassa = tuntea olevansa elossa tässä hetkessä)

Vaikka Akaasiset arkistot ovat tallenteita kaikesta mitä on ikinä ollut ja tulee olemaan, on nämä arkistot koko ajan kuitenkin muuttuvia, liikkuvia ja kehittyviä. Ymmärrämme, että tätä voi olla vaikea hahmottaa, koska ihmiset on niin vahvasti opetettu uskomaan lineaariseen aikaan. Me yritämme yksinkertaistaa tätä hyvin monimutkaiselta tuntuvaa aihetta muotoon jonka tekin voisitte ymmärtää hetkellisen rajallisuuden vuoksi johon teidät on opetettu.

Se, että ymmärtää akaasisten arkistojen muuttuvan, liikkuvan ja kehittyvän teidän kaikkien myötä, on avainasemassa sen ymmärryksen kanssa miten historia, menneet tapahtumat, tulevaisuuden tapahtumat ja elämänpolut voivat ja muuttuvat jatkuvasti. Me käytämme tässä menneisyyden ja tulevaisuuden käsitettä jotta voisitte helpommin ymmärtää selityksemme. Silloin kun muutatte jonkin syvälle juurtuneen uskomuksen, opitte jonkin tärkeän elämänläksyn, opitte hallitsemaan jonkin hyvin hyödyllisen taidon tai kasvatte ja kehitätte tietoisuuttanne, niin samalla olennaisesti muutatte myös kaikkia "Sinä" versioita. Olemassa olon syy on se, että tämä tieto voitaisiin sitten tallentaa akaasisiin arkistoihin kaikkien saataville, jotta muillakin olisi mahdollisuus tiedostamattaan päästä käsiksi näihin tiedostoihin ja hyödyntää tietoja yrittäessään vapauttaa omia rajoittuneita uskomuksiaan. Tämän vuoksi, joka ikinen kerta kun itse vapaudut jostain rajoittavasta uksomuksesta tai opit jonkun hyödyllisen taidon johon halusit antaa aikaasi, sinä itse asiassa et ainoastaan muuta versiota itsestäsi vaan annat muillekin mahdollisuuden päästä käsiksi tähän tietoisuuteen jos he niin valitsevat.

Nämä tallenteet muutuvat ja kehittyvät jatkuvasti jokaisen valinnan mukaan joita jokainen olento tekee. Todellisuus joka todennäköisimmin manifestoituisi, voi muuttua ja usein muuttuukin uskomusten, valintojen ja päätösten mukaan joita tehdään joka hetki. Ne "tulevaisuuden" kuvat jotka muokkautuvat isommassa mittakaavassa koko ihmis-kollektiivin mukaan, vaatii huomattavan isoja liikkeitä ennen kuin tulevaisuutta voidaan muuttaa verrattuna mitä voidaan tehdä yksilötasolla. Tämän vuoksi sanomme, että akaasiset arkistot ovat koko ajan liikkeesä ja muuttuvia.

Silloin kun pyydämme teitä hahmottamaan kaikista mahdollisimman todellisuuden joka kaikista parhaiten olisi mahdollinen, puhumme akaasisista arkistoista joihin pääsemme käsiksi jotta pystyisimme määrittelemään millaisen todellisuuden jakaisimme kanssanne. Tallenteissa on kuitenkin olemassa ääretön määrä erilaisia todellisuuksia joista valita. Tämä on se syy miksi me useasti sanomme, että me emme ennusta tulevaisuutta, vaan enemmänkin jaamme teille sen mitä näemme kaikista mahdollisimmaksi tulevaisuudeksi joka voisi manifestoitua todellisuudessanne.

Meidän näkökulmastamme "menneisyys" on yhtä mahdollinen kuin "tulevaisuus". Tämä voi tuntua monimutkaiselta aika käsityksenne vuoksi, mutta kuitenkin valinnat mitä te teette tänään vaikuttavat todellisuudessa myös menneisyyteen, tähän hetkeen sekä tulevaisuuteen. On kyse vain siitä, että teidän mielenne ei tällä hetkellä kiinnitä huomioita mihinkään muihin "menneisyyksiin" kuin siihen jonka te muistatte kokeneenne.

Siirryttäessä fyysisestä maailmasta ei-fyysiseen maailmaan, jokaiselle sielulle tarjotaan mahdollisuus päästä käsiksi akaasisiin arkistoihin tietoisuutensa kautta, jotta he voivat käydä läpi elämän jonka he olivat "juuri" eläneet. Jossain määrin se on kuin katsoisi hologrammi elokuvaa koko elämästäsi paitsi, että tämä elokuva tallensi joka ikisen ajatuksen, ihmisen, uskomuksen, kokemuksen ja päätöksen joita teit elämässäsi, jotta voisit paremmin oppia ja kasvaa niistä kokemuksista joita koit. Nyt kuvittele mielessäsi kuva siitä, että nämä tallenteet eivät sisältäisi vain yhtä elämääsi vaan kaikki elämät joita olet koskaan elänyt. Tämän jälkeen kuvittele mielessäsi kuva siitä, miten nämä tallenteet sisältävät sinun elämiesi lisäksi myös jokaisen muunkin sielun jokaisen elämän minkä he ovat kulkeneet maan päällä. Tällä mielikuvalla haluamme teidän ymmärtävän miten suunnattomia nämä arkistot ovat kooltaan. Ne sisältävät ihan kaiken mitä on.

Akaasisia arkistoja voisi verrata valtavaan universaaliin internet-kirjastoon, josta kaikki sielut voisivat saada käsiinsä universaalia tietoa jota hyödyntää tulevissa opeissaan ja kehityksessään. Kuten toimme esiin jo aiemmin, nämä arkistot "päivittyvät" jatkuvasti ja muuttuvat niiden kokemusten mukaan jotka tallentuvat koko ajan arkistoihin. Silloin kun yksi olento oppii luomaan jotain, tämä sama "resepti" on tarjolla kaikille muillekin jotka haluavat tätä tietoa hyödyntää tulevaisuuttaan muokatessaan. Tällä tavoin "Kaikki Mitä On Olemassa" jatkaa kehittymistään, oppimistaan ja muuttumistaan. Akaasiset arkistot tämän mukaan sallivat jokaisen olennon johdonmukaisesti uudistaa itseään niiden mallien mukaan joita on jo tähän mennessä saatu selville.

Moni ajattelee nyt, että missä näitä arkistoja sitten pidetään? Ne ovat kaikkiaööa ja eivät kuitenkaan missään. Antakaa kun selitämme. Paikka on myös yksi illuusio mihin te ihmisinä olette hetkellisesti suostuneet uskovanne, mutta kuten aika, myös paikat eivät ole oikeastaan olemassa meidän näkökulmastamme. Me sanomme, että nuo arkistot ovat kaikkialla koska nämä tallenteet on koodattu sinun jokaiseen soluusi, jokaiseen DNA:si ketjuun, mutta kuitenkaan ne eivät ole fyysisiä. Se ei ole paikka, vaan enemmänkin mielentila, koska emme keksi sille parempaakaan termiä. Kaikilla olennoilla on pääsy näihin arkistoihin, siinä ei ole olemassa mitään poikkeuksia. Se mikä seisoo sinun ja näiden tietojen saannin välissä on sinun omat uskomuksesi, värähtelysi ja taajuutesi taso.

Jokainen olento on itse asiassa päässyt jo käsiksi näihin tiedostoihin, vaikka moni teistä ei tiedosta miten saitte tiedon. Kaikki tieto mikä on koskaan löydetty olemassa olosta on valmiina saatavilla kaikille olennoille "Kaikki Mitä On Olemassa" - olemassaolon kautta, koska te olette "Kaikki Mitä On Olemassa", manifestoitte itseänne tällä hetkellä, jotta voisitte jälleen kerran saavuttaa toisenlaisen näkokulman tähän äärettömään multiversumiin jonka yksi osa olette.

Te voitte päästä käsiksi näihin tiedostoihin tietoisesti asettamalla itsellenne aikomus tehdä niin ja olemalla sitten valmiina ja avoinna vastaanottamaan tätä tietoa. Tätä voidaan verrata myös kanavointiin jossa informaatiota saadaan korkeammista valtakunnista. Jokainen olemassa oleva olento omaa varmuudella tämän taidon, mutta moni on antanut tämän lihaksen näivettyä ja sen tuloksena monilla on vaikeuksia yhdistyä korkeampien valtakuntien kanssa. Me kerromme teille nyt, että kanavoinnin vastaanottaminen ja lähettäminen itsellään ei ole mitenkään vaikeaa, vaan enemmänkin luottamus siihen mitä vastaanotat näyttää olevan monille ihmisille hankalaa. Katsokaas, moni teistä kanavoi läpi päiviensä, mutta nimeää sen mieluummin sattumaksi tai oman mielen oivallukseksi. Voitte kuitenkin olla varmoja siitä, että sillä hetkellä kun yhtäkkiä otatte vastaan ohjausta, saatte aavistuksen tai oivallatte yhtäkkiä jotain, se on epäilemättä kanavoitu sinulle tuosta isosta tietopankista joka on käytössäsi koko ajan.

Hiljaisuus ja vastaanottamiseen keskittynyt mielentaso ovat hyvin oleellisia asioita jotta voisit avata itsesi kanavoidulle informaatiolle korkeimmista valtakunnista. Aikomuksen ja harjoituksen kautta jokainen olento voi saada tämän taidon itselleen, ja me voimme taata teille että tulee vielä aika jolloin kaikki olennot saavat tämän tietoisen kyvyn itselleen. Evoluutio on jo alkanut. Te jotka tunnette vetoa tähän viestiin, olette itse asiassa heitä jotka näyttävät tietä muille tässä tietoisuuden heräämisessä. He jotka valitsevat jäädä uneen, eivät ole yhtään sen vähempi osaisia tai arvottomampia, se on yksinkertaisesti vain heidän roolinsa ja kokemuksensa johon he haluavat osallistua. Te ette muuta toisia sanojenne kautta, vaan enemmänkin olemalla esimerkki niille jotka myös etsivät samaa rauhaa, tasapainoa ja harmoniaa elämäänsä jonka sinä olet jo epäilemättä saavuttanut.

Saatatte silti joskus tuntea, että olette yksin tällä matkalla nostattamassa omaa tietoisuuttanne, mutta pyydämme teitä ymmärtämään, että tämä tunne on vain illuusio, koska olette jo nyt saarrettu lukuisilla olennoilla korkeammista valtakunnista jotka odottavat innokkaasti sitä htekeä kun he pääsevät tietoisesti yhteyksiin kanssanne. He jotka tuntevat olonsa kaikista yksinäisimmiksi, ovat useasti niitä jotka johtavat joukkoja läpi tallaamattomien polkujen, jotta muiden olisi helpompi seurata. Me rohkaisemme teitä kutsumaan meitä, koska haluamme suurella ilolla olla yhteyksissa kanssanne, jos vain näin haluatte.

Me olemme aina vain ajatuksen päässä.

Me toivomme, että olemme pystyneet jollain tavoin palvelemaan teitä tällä viestillä.

Rakkaudessa ja valossa, teidän enkilioppaanne.


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

5. Maailmanlaajuinen meditaatio

Pahoittelut, että suomennos tulee vasta näin myöhään, mutta juurikin vasta palasimme viikon lomareissultamme, enkä päässyt tietokoneelle aamusta. Tämän illan meditaation sisällöstä suomennos tässä alla:

Aisha North kanavoinut Jatkuvia Seuralaisia:

" Tänään on taas yksi tärkeä päivä, rakkaat, koska teidät on jälleen kerran kutsuttu istumaan alas ja yhdistymään tuon kauniin valoverkoston kanssa jota kutsutte Lammeksi. Tämä kokoontumispaikka, tämä lampi, on myös fyysinen paikka siinä missä digitaalinenkin, jos sallitte tällaisen ilmaisun käyttöä (tarkoittaen satoja kommentteja joita jaetaan Aishan web-sivuilla). Ette ole yhdistyneet toisiinne pelkästään sanojenne kautta, vaan myös sydänyhteyksienne kautta. Kyllä, olette avanneet henkisyytenne avaamalla sydämenne, ja kuten hämähäkki, olette luoneet seitin ohuen, mutta hyvin kestävän valokuidun. Ja tämä yksittäinen valolanka puolestaan on yhdistynyt moniin muihin lankoihin ja näin ne ovat kutoutuneet yhteen näkymättömäksi, mutta hyvin voimakkaaksi verkoksi, joka auttaa kantamaan teidät kaikki ikuisuuteen. 

Koska se mitä olette nyt täällä tehneet (niin blogin sivuilla kuin yhteisissä meditoinneissa), on tehty kestämään. Tämä ei ole mikään hatara rakennelma joka voidaan helposti repiä palasiksi, vaikka miten voimakas se tuulen puuska olisikaan jonka kohtaat, tai oli se sitten jokin repivä negatiivisuus jota saatat kohdata.Tämän sietin ohuen rakennelman voima lepää juurikin siinä miten se nähdään harjaantumattomilla silmillä. Heille tämä saattaa tuntua pelkältä hullutukselta, mutta meille, me näemme, että se on hyvin tukeva perusta johon ankkuroida kaikki nämä raskaat energiat. Te olette heitä jotka ovat onnistuneet antamaan näille kuvankauniille energioille jalansijan planeetallanne ja nyt, jälleen kerran tulette antamaan tuon taivaallisen valolle virrata alas teihin ja teidän kauttanne koko planeetalle ja taas kerran toimittaa paljon tarvittua valoa tälle niin ikään myrskyisälle energioiden tasapainoitusprosessille joka tasapainottaa tätä taivaankantta jossa asutte.

Muistakaa, että tämä tasapainoitusprosessi itsellään sisältää monia askelia, ja jotkut niistä on jo suoritettu loppuun, mutta nyt on tullut aika uudelleen täyttää jokainen joka kaipaa energiaa. Teidät kaikki tullaan täyttämään energialla, paljon niiden rajojen yläpuolelle mitä olette tähän mennessä kokeneet. Tällä kertaa, rajoja EI OLE, rajana on pelkästään se miten ylös pystyt kurkottamaan ja ottamaan vastaan. Ja muistakaa, ettette vastaanota vain omalle kohdallenne, vaan jaatte kauttanne myös koko tälle valoverkostolle ja paljon laajemmallekkin. Tämä valoverkko ei käsitä ainoastaan kaikkia jotka osallistuvat tähän valoverkostoon, vaan se käsittää myös laajan joukon olentoja joita ei paljailla silmillä voi havaita, mutta jotka suorittavat täällä aivan samoja tehtäviä kuin tekin. Tarkoittaen, tehden kovasti töitä sen eteen, että kerros kerrokselta valolla olisi helpompi pääsy tämän maapallon tiheyden läpi. Joten jälleen kerran me kiitämme teitä kaikkia työstä jonka olette jo tehneet tämän valon hyväksi ja kiitämme teitä jo myös etukäteen mitä lähdette kohta tekemään, koska ilman teitä, hyvin moni tankki olisi jo valunut tyhjiin, mutta teidän vuoksenne kenenkään ei tarvitse pelätä valon loppumista näinä edessä olevina aikoina. Joten pysykää yhdistyneinä, ja tietäkää, me kaikki arvostamme työtänne hyvin paljon ja koska meille on annettu tehtäväksemme edustaa koko Luojan olemusta tässä prosessissa, täytyy meidän jälleen kerran osoittaa teille syvimmät kiitollisuuden osoitukset kaikilta meiltä. "

Meditaatio alkaa suomen aikaan klo 22.00, mutta kuten aikaisemminkin voit halutessasi aloittaa meditaation jo aikaisemmin illalla. Yhdistyt joka tapauksessa noihin samoihin energioihin, koska tuolla verhon toisella puolella ei tunneta samalla lailla aikaa kuin me ihmiset tunnemme. Muistakaa maadoittaa itsenne hyvin ja pyytäkää oppailtanne suojelusta ja apua matkalle jos niin haluatte. Odotan innolla millainen meditaatio tästä tulee :) Vain itse olemme rajana tällä kertaa, huikean kuuloista :)

Huikeaa meditaatiota kaikille!