Anu Shi Astan Höyhenmatka - meditaatio on kyllä ollut valtavan mielenkiintoinen joka kerta kun sen olen tehnyt.
Edelliskerralla minulle esiteltiin muinaisen kreikan Jumala Helios - Aurinkojumala. Hänet tunnetaan myös kaurasadon suojelijana sekä selvänäköisyyden jumalana. Häntä pidetään myös jumalana joka näkee ja kuulee kaiken, joka todennäköisesti kumpuaa siitä, että häntä pidettiin hyvin eettisesti ajattelevana ja osasi ennustaa asioita tapahtuvaksi.
Minusta tuntuu, että tämä näyttäytyminen liittyy hyvin vahvasti tähän omaan kasvuuni ja siihen miten minulle on nyt eri tahoilta kehotettu käymään läpi sisäisiä tunteitani, myös niitä kaikkia joita ei välttämättä haluaisi tuoda päivän valoon. Tämä oli ehkä muistutus minulle siitä, että kaikki mitä teen, ajattelen tai puhun, nähdään ja on esteettä näkyvillä oppailleni ja suojelijoilleni. Ja tämä totisesti tuo tietynlaista erilaista vastuuta omista ajatuksistani. Onko tilanteita, jossa ego vielä ottaa vallan ja alistuu tai alistaa? Ihan varmasti on, tietenkin, mutta nyt ymmärrän ehkä paremmin huomioida nuo tilanteet ja oppia niistä; Oliko tarve tuntea syyllisyyttä, vihaa tai paheksuntaa ja minkä takia. Mielenkiintoista tosiaan.
Tänään sitten tein bussimatkalla kotiin tullessani tuon meditoinnin uudestaan ja minulle nostettiin ajatuksiin nimi Elias, joka esiintyy niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa Profeetta Elia nimellä joka vastusti epäjumalanpalvelusta ja teki useita ihmeitä maan päällä. Kirjoituksissa puhutaan runsauden ihmeestä köyhyyden tai esteiden ilmetessä, tai henkiinherättämisen taidosta kuoleman kohdatessa. Hän suututti teoillaan kuitenkin silloisen kuninkaan ja tappouhkauksen alla nähtyään jumalallisen ilmestyksen, hän siunasi profeetta Elisan jatkajakseen. Profeetta Elisa tunnetaan raamatussa myös monista ihmeteoistaan kuten joen vesien jakamisesta Mooseksen tavoin ja sadan miehen ruokkimisesta muutamalla kymmenellä leivällä, muutaman mainitakseen. Malakian kirjassa ennustetaan, että ennen Messiaan tuloa, jumala lähettää profeetta Elian takaisin maan päälle.
Ja tätä jäin sitten hieman mietiskelemään, miksi minulle tuotiin tämä profeetta esiin. Aiemmat tekstit olen jotenkin heti osannut yhdistää omaan kehitykseeni, mutta yllä oleva selitys sai minut vain miettimään josko sen sanoma oli että runsauteen ja ihmeisiin uskomalla sitä myös saa itselleen. Se on ainakin ollut nyt vahvasti esillä vetovoimanlain puitteissa :) Ja mistä sitä tietää vaikka sitä osaisi itsekin joskus vielä tehdä jonkun valtavan ihmeteon, pieniä ihmeitähän teemme jo joka päivä :)
Mutta mielenkiitoisia nimiä ja hassua miten en ole koskaan kuullutkaan näistä nimistä aikaisemmin. En ole koskaan ollut oikein perinteisen kristinuskon perään saati muidenkaan uskontojen, vaikka vahvasti olenkin uskonut siihen että maailmassa on olemassa hyvän ja pahan jonkinlainen kamppailu. En ole vain koskaan halunnut nimetä noita energioita jonkun henkilön mukaan, joidenkin elämää se varmasti helpottaa, mutta minulle on riittänyt tähän mennessä tieto hyvästä ja pahasta :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anu Shi Asta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anu Shi Asta. Näytä kaikki tekstit
maanantai 4. maaliskuuta 2013
torstai 7. helmikuuta 2013
Arkkienkeli Ariel
Huomenta kaikille :)
En olisi malttanut millään nukkua aamuun asti, kun juuri ennen nukahtamista yhtäkkiä äkkäsin jotain mitä eilen tapahtui :)
Otin monista kehotuksista vaarin eilen ja lähdin tähän meidän talon läheltä lähtevän joen uoman viertä pitkin kävelemään eteenpäin. Varsinaiselta kävelytieltä meni alas joenvarteen vielä ihan pieni tallottu polku ja koska näin kauempana muutaman muunkin ihmisen niin uskaltauduin itsekin kavuta alas joen törmälle.
Ajatuksena oli mennä nauttimaan ihanasta metsästä ja vieressä virtaavasta joesta, mutta askel askeleelta tulin vain surullisemmaksi. Metsä kun näytti todella huonovointiselta. Moni puu oli kaatunut ja isot lahot rungot makoilivat sinne sun tänne. Kiinnitin huomiota isoon runkoon joka oli hieman punertava rungoltaan ja ihmettelin, että mikähän puu tämä on. Ylös katsoessani latvoihin, hämmästyin kun huomasin, että puu oli mänty. Ja tämä sai miettimään, että onkohan tuon männyn rungossa jokin tauti tai sieni kun se oli niin kummallisen värinen. Metsästä huomasi helposti, ettei siitä oltu pidetty huolta ja minunkin mieleni vallan apeni. Mietin mielessäni, että jos kaupungille hakisi puutarhatyöläiseksi niin saisikohan sitä itse valita alueekseen tämän joen varren :) ( ihan hassu ajatus, naureskelin itsekin, että miten tällaisia edes ajattelen)
Jäin pitkäksi toviksi yhteen joen kaarteeseen seisomaan ja tuijottelin veden pinnan liikkeitä, samalla koitin kovasti kysellä mitä minun tulisi tehdä ja miksi olen täällä saamatta mitään vastausta. Katseeni vain kiinnittyi veteen ja sen väriin ja mietin, että miten ihanaa se olisikaan jos vesi joessa olisi ihan kirkasta. Yhtäkkiä huomasin myös pienen tuulen vireen joka tuli takaani joelle ja teki mennessään pientä väreilyä veden pintaan. Tätä hieman kummastelin, koska tämä metsäpalsta oli semmoisen niin sanotun kuopan pohjalla eikä luulisi tuulen tuivertavan juurikaan tuolta metsän puolelta jossa joentörmä kohoaan puiden latvoihin asti, mutta en kummastellut sitä sen enempää.
Lähdin kotiin päin hieman alla päin ja mietin, että eipä tässäkään oikein ollut nyt mitään järkeä, että melkein tulin vain alakuloisemmaksi kun näin tuon metsän niin huonossa kunnossa.
Illalla sitten otin Maian vinkistä kiinni ja päätin kuunnella Anu Shi Astan sivuilta hankkimani Höyhenmatka meditaation. Matkalla tosiaan mennään tapaamaan enkeleitä ja samalla saa hoivaa heiltä. Siinä vaiheessa kun minulle esittäytyi enkeli, oli hän nimeltään Ariel. Hieman epäilin, että kuvittelinkohan väärin, mutta Anu kehotti nauhalla luottamaan esiintulevaan nimeen ja näin sitten päätin luottaa. Mieleeni tuli myös kultaisena hohtavat pitkät hiukset ja hyvin lempeä ilme. Meditoinnin jälkeen jäin selailemaan ja lukemaan erilaisia juttuja netistä.
Illalla sitten nukkumaan mennessä tein pienet kiitokset enkeleille tästä päivästä ja nautin siitä valotulvasta joka pääni ympärillä taas leijui (silmät kiinni). Laitoin jo valot pois kun yhtäkkiä mieleeni nousi sana Ariel ja muistin, että hei minunhan piti googlettaa tämä enkeli ja mitä hän edustaa. laitoin valot uudelleen päälle ja voitte kuvitella, että olisin lennähtänyt takapuolelleni jos olisi seisonut :) Tässä Arkkienkeli Ariel esittäytyy:
Arkkienkeli Ariel
Tunnetaan myös nimellä Jumalan leijona

Ariel
työskentelee luonnon eheyttämiseksi sekä suojelemiseksi. Tähän tehtävään kuuluu
myös tärkeänä osana kaikki Maapallon eläimet – eritoten villeinä elävät sekä
eläimet jotka elävät vedessä. On hyvä pyytääkin arkkienkeli Arieliä apuun aina
kun löydät haavoittuneen eläimen tai mikäli lemmikkieläimesi kaipaa apua. Ariel
työskentelee arkkienkeli Rafaelin kanssa eläinten parantamistyössä. Hän
suojelee myös ihmisiä sekä henkiä maan päällä ja auttaa meitä ymmärtämään
kaikkia elämänmuotoja jotta oppisimme arvostamaan elämää Maapallolla. Ariel voi
auttaa sinua monissa ympäristöön liittyvissä asioissa, kuten esimerkiksi
kierrätyksessä. Hän auttaa mielellään sinua oppimaan monia asioita luonnosta,
kuten esimerkiksi kivien, puiden ja kasvien parantavia kykyjä.
Ariel valvoo keijuja, veteen liittyviä luonnonenkeleitä.
Keijujen tehtävänä on pitää merien, järvien, jokien, purojen ja lampien
ympäristöt puhtaina. Hän saattaakin ottaa sinuun yhteyttä mikäli koet tärkeäksi
vesistöjen ja niiden asukkien auttamisen. Tästä suurenmoisesta työstä saatat
saada palkkioksi ihmeellisiä ilmestyksiä ja suurempia maagisia voimia. Ariel
voi myös auttaa sinua vahvistamaan yhteyttäsi luontoon sekä luonnonhenkiin,
joten jos koet tämän asian tärkeäksi niin pyydä häneltä apua.
Voit pyytää Arkkienkeli Arielia avuksi missä tahansa – mutta
saatat tuntea/kuulla/nähdä hänet parhaiten luonnon keskellä, erityisesti veden
äärellä. Ariel liitetään myös usein tuuleen, joten voit tuntea hänen
läsnäolonsa esimerkiksi tuulahduksena. Koska hän työskentelee ensimmäisellä
säteellä joka ilmentää vaaleanpunaista väriä, saatat nähdä tai tuntea hänet
myös vaaleanpunaisena värinä. Nimensä mukaisestikin Ariel liitetään usein
leijoniin joten jos näet näistä näkyjä niin voit olla varma että Ariel on
luonasi.
Joten kyllähän meille viestitellään, emme vain ehkä joskus osaa yhdistää asioita jotka meille tulee mieleen, että ne olisi jonkun suojelijan kiuskauksia :) Teksti oli niin osuva ja vahvisti jo ennestään sitä tietynlaista uutta kiinnostusta luontoa ja luonnon parantavia voimia kohtaan. Näillä mietteillä oli ihana vaipua uneen eilen illalla :)
Ihanaa aamua kaikille! :)
Ihanaa aamua kaikille! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)