sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Lohdutusta vai mitä?

Olen ollut koko viikonlopun ihan päästä pyörällä ja haahuillut asunnossani edes takaisin ilman päätä eikä häntää, katsellut kun kuuden vuoden aikana lämpöisen kodin luoneet esineet ovat tavara tavaralta laitettu muuttolaatikoihin ja teipit päälle. Mieheni oli jo välillä hieman huolestunut ja varmisteli, että olenhan vielä varmasti halukas muuttamaan hänen kanssaan uuteen kaupunkiin ja koitin niin rauhallisesti kuin vain mahdollista kaaottisella sydämellä selittää, että olen, olen, älä huoli... vaikka tuntui ettei nuo sanat tulleet ollenkaan itseni sanomina :) Minä vain mietin, että eikä tuonkin hyllyn voi pakata vasta vähän myöhemmin ja eihän tuota kynttelikköä voi vielä pakata kun siinä on kynttilätkin vielä puoliksi polttamatta ja varsinkaan yöpöydällä oleviin kiviin ei saa vielä koskea. Perjantaina kun menimme nukkumaan olin enemmän kuin surullinen, vaikka koitin näyttää iloiselta. Olin itse asiassa vieläkin ihan hämilläni siitä miksi lähteminen tuntuu niin vaikealta tällä kertaa. Uskon, että olen kutonut itseni ympärille vuosien aikana niin tiiviin turvaverkon, että  sen purkamisen näkeminen sai minut tolaltaan.

Yöllä näin sitten unen, jota en osaa sanoa, että tapahtuiko se todella vai oliko se vain unta. Unessa kävin yöllä vessassa ja sänkyyn palatessani ja mieheni selän taakse asetuttuani, minut valtasi valtava suru. Suru täytti koko sydämeni ja lämpöiset kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Olin hyvin surullinen koska minusta tuntui, että joudun luopumaan niin paljosta, omasta kodista. Silmäni olivat kiinni ja yhtäkkiä yläpuolelleni levisi valtavan kirkas valo. Tuo kirkas valo sai minut kääntämään kasvojani ylös kattoa kohden mutta silti vielä silmät kiinni ja kun ymmärsin mikä valon lähde voisi olla, painoin pääni takaisin tyynyyn ja itkin sydämeni puhtaaksi. Valtava lämmin valo ympäröi minut ja jotenkin ymmärsin unessa ettei minulla olisi mitään hätää, eikä syytä suruun. Ja aamulla herätessäni minun piti oikein mennä heti peilin eteen katsomaan, että olinko ihan oikeasti itkenyt, mutta en nähnyt siitä mitään viitteitä. Hassu uni silti ja se itse asiassa rauhoitti hieman mieltäni loppu viikonlopun ajaksi.

Saimme tosi paljon aikaiseksi ja päätimme tänään sunnuntaina vielä lähteä viemään ensimmäistä kuormaa Keski-Suomeen. Uskon, että yksi koko tähän olotilaan vaikuttava asia on ollut se, ettemme ole vielä löytäneet sitä omaa asuntoa mihin olisi voinut suoraa muuttaa, vaan olemme nyt vuokranneet varastotilan jonne viemme tulevien viikkojen aikana tavaramme, jotta ne on sitten lähempänä muuttaa saman kaupungin sisällä sitten kun asunto löytyy. Junassa sitten takaisin päin tullessani lueskelin Deeptin sivuilla olevaa tekstiä syyskuun olemuksesta ja tekstiä lukiessa tunnistin täysin itseni. Olen repäisemässä itseäni irti jostain vanhasta ja turvallisesta ja epävarmuus luo pelkoa onnistumisesta. Samalla ymmärsin miten onnekas olen miehestäni, joka on auttanut hermostumatta ja ymmärtäväisesti minua tässä muutoksessa, vaikka itse olen ollut välillä ihan sekaisin :) Ja tästä lähetinkin jo lämpimät kiitokset junassa eteenpäin opastajilleni. Ihanaa, että hänet on tuotu elämääni :)

Unista tuli mieleen toinenkin uni tässä viikon alussa kun surffailin taas kerran Deepthin sivuilta Lorna Byrnen sivuille ja kuuntelin hänen ilmaisen meditoinnin omasta oppaastamme ja tuota omaa opasta jäin sitten miettimään, että kukahan hän on ja onkohan häntä kuitenkaan edes olemassa ja mitenkähän häneen saisi yhteyden :) Tuona yönä näin sitten unen jossa olin taas yöllä silmät kiinni ja näin valopilkkuja silmäluomieni läpi ja kuulin kun joku "pääni sisällä" sanoi minulle rauhallisesti että;" Avaa vain rohkeasti silmäsi, me olemme olemassa ja meitä on oikeasti paljon ympärilläsi, Katso!" ja kun hieman pelokkaana avasin ihan pikkuriikkisen silmiäni niin näin kuin uimalasien läpi utuisia ja kirkkaita valopisteitä kymmenittäin näkökentässäni, ennen kuin suljin taas silmäni". Muuta en unesta muista, mutta taas kerran yhteensattuma oli valtava :)

Että tällaisia unia ja kokemuksia tällä kertaa :) Koitan ensi viikon keskittyä maadoittamaan itseni paremmin ja koitan pyytää hieman apuja päästämään irti vanhasta :) Miehellenikin jo kovasti vakuuttelin ettei hänen tarvitse olla huolissaan, tilanne varmasti rauhoittuu sitten kun elämä tuolla toisessa päässä alkaa ja pääsen fyysisestikin irtautumaan tästä nykyisestä kaupungista.  Mutta näillä tarinoilla jään innolla odottelemaan keskiviikon Enkeli-iltaa ja siitä sitten myöhemmin lisää :) Kiitos taas kerran kun kuuntelitte! :)

Ihanaa alkavaa viikkoa huomiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti