Edelliskerralla päivystykseen oli tullut kirje nuorelta pojalta joka kysyi neuvoa ongelmaansa. Hän joutui koulun jälkeen olemaan aina hetken aikaa yksin kotona ja tuolloin hän näki aaveita kotonaan. Häntä pelotti ja hän kysyi neuvoa, että mitä hänen tulisi tehdä että tilanne helpottuisi. Sydämeni suli heti aiheen kuultuani, mutta en ollut silloin kirjevuorossa vaan puhelinvuorossa, joten en päässyt vastaamaan kirjeeseen vaikka sydämeni niin olisi halunnutkin.
Muutaman päivän päästä menin taas päivystykseen ja aloituspalaverin jälkeen, päivystyksen vetäjä sanoi minulle, että " Muistatko sen viime kertaisen nuoren pojan joka pelkäsi aaveita? Minä olen miettinyt sitä tässä, että se olisi ollut juuri sellainen kirje johon sinun olisi pitänyt vastata." ja minä ihan innoissani vastasi, että se kirje on jäänyt minunkin mieleeni ja että miten ihanaa olisi ollut vastata siihen ja pienen tovin juttelimme asiasta.
Se mikä minua jäi hämmästyttämään asiassa, oli se, että miksi päivystäjä sanoi näin? En ole kertonut siellä kenellekään tästä "enkeli-innostuksesta" eikä kenenkään siis pitäisi tietää tällaisesta kiinnostuksestani ja sen takia asia jäi hymyilyttämään minua. Mikähän sai päivystyksen vetäjän ajattelemaan, että juuri minun olisi pitänyt vastata siihen :) Enkä tietenkään hoksannut kysyä, kun menin tietysti hieman hämilleni asiasta, se oli niin yllättävä kommentti. Mutta voitte uskoa, että tuo kommentti on kantanut minua pitkälle läpi päivieni sen jälkeen.
Ihana pieni kommentti Ü
Jospa hän on enkeli-ihmisiä myös ja näkee sen jotenkin sinusta. Tai ajatuksen aallot ovat tavoittaneet hänet sinun niin toivoessasi, että voisit vastata kirjeeseen. Mene ja tiedä, mutta varmasti lämmittää mieltäsi.
VastaaPoistaMikä tietää, hassu tapaus silti :)
VastaaPoista