Elämän ymmärtämistä...

Nyt kun olen saanut mahdollisuuden avautua itse ajattelemaan hieman laajemmin tätä koko olemassa oloamme ja siis painotan edelleen sanaa HIEMAN, (vaikka olenkin omannut tietynlaisen ajatusmaailman elämästä ja siitä miten hyvä ja paha tasapainottelevat koko ajan päivittäisissä elämän tapahtumissamme), on silmäni jotenkin avautuneet tämän uuden energia-ajattelun kautta. Vieläkin täytyy myöntää, että henkilökohtaisesti vieroksun sanoja Jumala tai Kristus tai Jeesus, koska ne ilmentävät minulle niin vahvasti sitä kouluoppia kärsimyksestä ja nuhteessa elämisestä, että koko uskonnon myötä osalla ihmisistä on varmaan kadonnut kosketus koko elämästä nauttimiseen sellaisenaan kun se eteen tulee.

Opiskelen tällä hetkellä psykologiaa (avoimen yliopiston kautta) ja sen kautta olen päässyt käsittelemään myös paljon oman menneisyyteni asioita, saanut hieman ymmärrystä siitä moninaisuudesta joka on vaikuttanut omiin valintoihini, tekoihin sekä käytökseeni. Olen pitänyt teoreettista opiskelua aina hyvänä vastapainona konkreettiselle elämälle, on se sitten ollut elämän opiskelua tai työmaailmassa opiskelua ja näin olen päässyt aina vertaamaan suurien ihmisten teorioita todelliseen elämään. Ja mitä enemmän olen saanut ymmärrystä siitä   akateemisesta käsityksestä miten meidät ihmiset käsitetään, sitä huojentuneemmaksi olen tullut ajatuksesta, että ei meitä olekaan luotu yhteen ja samaan muottiin. Emme me kehitykkään kellotaulun mukaisesti kaikki samaan aikaan, eikä aikataulusta myöhästymisestä tai aikataulun edelle menemisestä tarvitsekaan potea niin mahdottoman huonoa omaatuntuo. Ajatukset; " minunhan pitäisi jo myös, miksei tämä jo tapahtu minulle, kohta on jo liian myöhäistä, mitähän muut ajattelevat jos toteutan tämän jo nyt" plus ne lukuisat monet muut itsekriittisyyden lauseet jotka estävät meitä nauttimasta täysin sieluin omasta elämästämme ja omasta yksilöllisestä kehityksestämme.

Se, että olen tämän vuoden alussa päässyt tutustumaan tähän henkimaailman käsitykseen, on yhtäkkiä laajentanut ihmiskäsitystäni räjähdysmaisesti. Tosin myönnän vieläkin kompastuvani aika ajoin epäilyihin. Voinko uskoa johonkin vaikka minulle ei ole annettu siitä vielä konkreettista näyttöä? Eihän kukaan epäile unelmiaankaa, ainakaan siinä unelmointi vaiheessa. Epäilyt yleensä alkavat vasta sitten kun lopetamme tuon ihanan unelmoinnin. Sitten kyllä on tilaa epäilyille; " ei se varmaan ole mahdollista kuitenkaan minulle, en minä voi olla niin onnekas, en minä ole koskaan ennenkään saanut helpotusta elämääni" ja lauseet vain jatkuvat. Kuka nämä epäilyt meille määrittelee? MINÄ ITSE, eikö näin :) Tiedän, se on vaikeaa ajatella, että minulla olisi mahdollisuus vaikuttaa isoihin yhteiskunnallisiin voimiin kuten työttömyys, sairasjonot ynm. Mutta olen tässä miettinyt, kaikkien mahdollisten näkökantojen kautta, että miten voimakas minä itse voin olla, jos en anna jokaisen pienen ajatuksen vallata mieltäni.

Nyt tuntuu, että olen ihanassa asemassa haastaa omaa tietouttani. Saan verrata akateemisia psykologian tutkimuksilla todennettuja näkökulmia sekä henkimaailman vielä mystisiä oppeja ja mahdollisuuksia toisiinsa. Se miksi puhun mystisestä, kumpuaa siitä tuntemuksesta, että tällä hetkellä ne henkilöt joilla on halu investoida rahaa yksityisopetuksiin omien energiakanavien kehittämiseksi pääsevät nopeammin eteenpäin näillä poluilla. En ota kantaa nyt maksullisiin oppeihin, koska maksanhan itsekin tällä hetkellä psykologian opintoni itse. Vaan haluaisin tuoda esiin sen valtavan odotukseni siihen hetkeen kun tämä tieto alkaa olemaan yleisesti haettavissa ja opeteltavissa yhteisistä ja ilmaisista tietokannoista (kuten internet, ilmaiset kokoontumiset ynm..). Omalla kohdallani internet ja sen suoma rajaton informaatiomäärä ovat olleet mahdottoman tärkeässä asemassa osana oppimistani. Mutta kuten psykologian opinnoissanikin, joita suoritan nyt yksilösuorituksina itsenäisesti, minulla on tunne, että oppisin asioita varmasti nopeammin ja laajemmin jonkun ohjauksessa tai ryhmässä, jossa tietoa on aina saatavilla enemmän.

En tiedä, mistä tämä tämän päivän postaus kumpusi. Halusin vain niin vahvasti tuoda esiin oman kiitollisuuteni niistä mahdollisuuksista joita minulle on jo tähän mennessä annettu tämän ihmiselon oppimisen tiimoilta. Melkein voisin käyttää sanaa pakahduttavaa, siitä miten ihmeellinen ihmisen elämä täällä maapallolla onkaan. Ja siihen kun lisätään ajatus henkimaailman puolelta, niin voisin käyttää sanaa huikea, kuvaamaan sitä mahdollisuuksien määrää jotka voivat olla ulottuvillamme jos niitä kohti vain oppii kurkottamaan. Kuten aiemmin jo tuossa toin esiin, miksiköhän haluamme niin vahvasti epäillä unelmiamme? Miksi haluamme aina niin vahvan varmuuden ja vahvistuksen asioille ennen kuin uskallamme siihen unelmaan uskoa. Voitte varmasti olla kanssani samaa mieltä siitä, että olemme varmaan muutaman tilaisuuden menettäneet elämässämme vain ja ainoastaan sen vuoksi, että emme ole uskaltaneet tarttua tilaisuuteen koska olemme ehkä epäilleet, että en minä varmaan kuitenkaan osaisi tehdä sitä tai mitä jos epäonnistuisin. Yksi vanha mentorini kerran kuitenkin sanoi minulle tällaisen itse-epäilyn jälkeen, että " Mitä jos sinä onnistutkin, oletko koskaa ajatellut sitä?". Sepä se, miten paljon helpompaa on kääntää selkä mahdollisuudelle kuin katsoa sitä silmästä silmään ja haastaa itsensä. Kaikki kokemukset ovat kuitenkin oppimista, myös ne epäonnistumiset. Mutta onkohan meidän ihmisten tarkoitettu ottaa se tunne mukaan siitä ensimmäisestä epäonnistumisesta jokaiseen tulevaankin valintaan ja päätökseen. Eikö se kuullosta hieman epäreilulta itseään kohtaan :)

No oppimista se on ikä kaikki ja nyt olen pystynyt näiden uusien tietojen myötä avaamaan silmiäni ja sydäntäni hieman enemmän. Kompastelenko vielä, voi toki, koko ajan, mutta nyt kompastelen jo hieman tietoisemmin. Nyt osaan jo hieman tarkastella paremmin sitä, miksi tuo kivi oli asetettu minun tielleni niin että minun siihen piti kompastua. Mihin minun huomiotani haluttiin kohdistaa? Mitä minulle halutaan kertoa? Ja tässä vaiheessa yleensä kasvoilleni leviää mahdottoman leveä hymy, ihan vain siitä ajatuksesta, että elämässämme saattaa olla myös niitä näkymättömiä auttajia, vaikka emme aina siitä saakkaan konkreettista näyttöä.

Ihanaa ja lämminhenkistä alkutalven alkua. Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta. Kumppanimme ja ystävämme ovat kuitenkin aina niitä ihmisiä jotka heijastavat meistä ne hyvät puolet esille, yksin liian usein katsomme itseämme vain sillä kriittisellä silmällä. Olkaa helliä itsellenne ja nauttikaa kohta alas leijuvista lumihiutaleista! :)