Ihmetystä täynnä

" Viimeiset puoli vuotta olen kävellyt kuin unessa. On kuin olisin kävellyt jo kuukausia pitkiä silmän kantamattomiin jatkuvia kaariholvia pitkin eteenpäin, joissa jokaisen kulman takaa on yllättäen tuntunut löytyvän jotain uutta ja hämmentävää. Tuo matka on ollut valtavan hätkähdyttävä, tosiasiassa niinkin pysäyttävä että oikea fyysinen maailma ympärillä on tuntunut välillä täysin läpinäkyvältä, kuin kevyiltä kankaalle paineituilta kuvilta jotka hiljaa hulmuavat tuulen vireen ne kohdatessa. "

Tältä minusta tosiaan tuntuu ja on tuntunut siitä päivästä lähtien kun sain mahdollisuuden kurkistaa verhon toiselle puolelle, jos niin voisi asian tuoda esille. Chakrat, ykseys, parantavat voimat, enkelit, henkioppaat, aikakirjat, kanavoinnit, kiireettömyys..... hiljaisuus. Olen kokenut erilaisia asioita nuoruudestani lähtien, joita on ollut joskus vaikea selittää itselleen. Ilman ymmärrystä minusta tuli hyvinkin säikky ja olen sitä totisen totta vieläkin, koska välillä on vieläkin vaikea ymmärtää kaikkea ympärilläni tapahtuvaa. Sen verran kuitenkin olin jo ymmärtänyt, että minulla oli selvästikkin herkkyys kokea henkimaailman asioita, jostain syystä minulle näyttäydyttiin tai toisista huoneista kuului tavaroiden tippumista, jota ei sitten kumminkaan ollut tapahtunut. Ja täytyy myöntää, että minua alkoi kerta kerran jälkeen yhä enemmän pelottamaan :) Pimeys oli jotain mitä en osannut välillä käsitellä ollenkaan, jos satuin heräämään keskellä yötä jouduin lopun yön nukkumaan valot päällä. Jostain syystä olin sitonut kaikki henkimaailman kokemukset kiinni pimeyteen ja suurin osa asioista sattui aina valojen sammuttua ja tuvan hiljennyttyä.

Yhden viikon alussa heräsin yöllä vessaan ja puoli unessa kömmittyäni pöntölle asti, tuntui kuin olisin kuullut jonkun kävelevän vessan oven ohi (olin yksin kotona). Tuolloin olin kuitenkin liian väsynyt reakoimaan asiaan. Seuraavana aamuna vessaani oli ilmestynyt iso hämähäkki, ja voi pojat miten minä inhoan hämähäkkejä! Jouduin kaivamaan ison ja kömpelön imurini pienestä siivouskaapista ulos, raahaamaan sen vessan luo ja vihdoin sain imuroitua hievahtamatta paikallaan olevan hämähäkin imurin syövereihin. Kyllä oli kuulkaa syyllinen olo, hämähäkki ei varmasti ollut aikeissa tehdä minulle mitään, mutta tiesin etten saisi rauhaa jos tietäisin asunnossa vapaasti vaeltavasta hämähäkistä. Seuraava yö oli taas jotenkin levoton ja näin myös joitain levottomia unia ja aamulla herätyskellon soidessa, heitin äkäisenä peiton pois päältäni ja peiton alta ihan jalkojeni vierestä paljastui iso ja ruma yöperhonen, siis sellainen joka oli siinä psykologisessa uinu. uinu lemmikkini- trillerissä tai ainakin elokuva tuli perhosesta ensimmäisenä mieleen. Ja voitte vain kuvitella, etten saattanut edes ajatella miten se on yöllä mukanani pyörinyt peiton alla. Se oli siis vielä elossa, vaan ei kauaa. Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua, että joku teki nyt oikeasti kiusaa ja aloin tosissani olemaan mitta täynnä. Seuraavana yönä heräsin yhtäkkiä siihen kun vessani ovi narahti auki ja kiinni ja se oli viimeinen piste. Sanoin todella vihaisesti mielessäni, että lopettakaa peeveli nyt tämä jatkuva kiusaaminen ja menkää kiusaamaan jotain toista henkilöä! Ja uskokaa tai älkää, se loppui siihen.... Tämä tapahtui vuosi sitten syksyllä.

Miten sitten päädyin aloittamaan tämän blogini? En oikein ole varma mikä yksittäinen asia olisi tähän innoittanut, ehkä niitä oli muutamakin, mutta yksi asia johti toiseen ja seuraava kolmanteen ja loppujen lopuksi tuntui että minun on nyt vain saatava kertoa tämä tämän kevään kokemus jollekkin :) Ja mikä olisi ihanempaa kuin voida jakaa tuntemuksiaan muille. Itsellä ei ole tällä hetkellä kovinkaan montaa ystävää joille voisin näistä asioista kertoa, enkä osaa oikein vielä itsekään täysin ymmärtää miksi näitä asioista minulle tapahtuu. Mutta yksi asia on varma, niitä tapahtuu aina uudelleen, joskus useammin, joskus harvemmin, mutta niitä tapahtuu ja nyt vasta olen alkanut oppia ymmärtämään että jokaisella tapahtumalla saattaa olla jokin tarkoitus tai viesti kerrottavanaan.

Isoimman sysäyksen tälle uudelle matkalleni sain (varmaankin enkeleiden johdattelemana) sattuman kauppana lentokoneessa viereeni istahtavalta naiselta. Kaikista sadoista lentokonematkustajista juuri hän istui viereeni, ja miten kiitollinen nyt olenkaan että meidät johdatettiin yhteen :) Hän toimi samalla paikkakunnalla akupunktiohoitajana kuin missä itsekin asuin. Akupunktion lisäksi hän myös itse harjoitteli käsillä parantamisen taitoja ja parantavaa kanavointia ja kävin koko kevään hänen hoidoissaan. Minä kun sanoin oivaltaneeni, että vaiva johtuu väärästä hengitystavasta, hän korjasi, että ehkä sydänchakrassa on vain liikaa turhaa painoa joka vaikeuttaa hengittämistä. Minä kun taas toin esiin istumatyön ja selkävaivat, hän otti esiin, että otanko liian paljon vastuuta. Tämän lyhyen kevään aikan hän esitteli minulle aivan uudenlaisen maailman, ihan uudenlaisen tavan ajatella, ja vaikka tietoa on tullut sellaisella vauhdilla ja määrällä että todella nopean tietokoneenkin olisi hankala arkistoida kaikkea sitä tietoa, niin jotain aina on jäänyt vähän mieleen askarruttamaan ja kiitos internetin, google on ollut myös kovasti avuksi. 

Nyt jälkeenpäin täytyy myöntää, että ihailen hänen rohkeuttaan. Hän oli monen kymmenen vuoden uran jälkeen irtisanonut itsensä ja lähtenyt vain rohkeasti toteuttamaan uutta ammattia, toisenlaista ihmisten auttamista, jotain paljon henkisempää. Ja tällaista irtiottoa olen kaivannut elämääni jo aivan liian monta vuotta, ja mitenkä siitä onkaan ollut niin hankala päästää irti. Siitä on nyt reilu seitsemän vuotta kun tulin takaisin suomeen ja vannoin itselleni tavoittelevani uutta sisältä kumpuavaa päämäärääni; halua auttaa toisia. Mutta elämä pani hanttiin ja painostuksen alla ajauduin samaan työhön mistä olin juuri melko onnistuneesti saanut tauon ja mahdollisuuden irtiottoon. Vaan empä ymmärtänyt olla sinnikkäämpi. Nyt seitsemän vuotta jälkeenpäin, teen edelleen sitä samaa työtä josta alunperinkin olisin halunnut eroon. Seitsemän vuotta! Se on melko pitkä aika kantaa hiljaista harmitusta siitä ettei asiat ole elämässä menneet niin kuin olisi halunnut. 

Olen nyt taas kerran elämäni käänne kohdassa. Niitä on ollut jo kaksi ennestään, niitä tapahtumia joissa tekee mieli repäistä itsensä niin totaalisesti irti valloilla olevasta elämästä ettei jälkeen jää mitään, ei pienintäkään muistoa muistuttamaan siitä miten ei pysty, tai ei osaa, tai ei uskalla. Nyt tunnistan, että olen tulossa taas kohti yhtä tällaista aikaa, mutta toivon sydämestäni, että tällä kertaa osaisin tehdä sen pehmeämmin, itselleni armollisemmin. Sillä eihän kaikkea tarvitse unohtaa, joskus muistamisesta on myös hyötyä :)

Olkoon tämä nyt ensimmäinen kirjoitukseni, ensimmäinen julkinen puheeni, ääneen puhutut sanat, pois sisältäni, kokemukseni jonka haluan jakaa sinulle. Ja lupaan, että lisää on myös tulossa, mutta nyt silmiäni alkaa painamaan sen verran että joudan jo mennä petiin. Voin kertoa kuitenkin vielä sen verran, että nyt en enää pelkää niin paljon pimeää. Unistani on tullut hieman keveämpiä ja huomaan pitkästä aikaa nukkuvani koko yön. Kiitos siitä suojelijoilleni, keitä lie ovatkaan, olen pikkuhiljaa oppinut luottmaan, että he vartioivat untani :)

Kiitos kun kuuntelitte, oli ihanaa jakaa aikaa kanssanne. Lupaan tulla kertomaan lisääkin, kunhan aika on oikea :)

 Hyvää yötä maailma ja paljon kauniita unia!